Eurooppa Rikos

Ruotsissa oikeudenkäynti terroririkoksesta

Viime syksynä muuan 30-vuotias sunnimuslimi päätti, että Malmön Norra Grängesbergsgatanilla sijaitsevassa shiiojen kerhotilassa harjoitetaan väärää islamia. Mies kävi heittämässä kerhotiloihin pari palopommia ja tilat paloivat lunastuskuntoon.

Mies otettiin kiinni joulukuussa erinäisten vaiheiden kautta ja hänet vangittiin epäiltynä teosta. Poliisi on ollut tapahtumasta hyvin vaitelias. Vasta nyt kun oikeutta alettiin istumaan, tuli julki, että ISIS otti palon syyn niskoilleen. ISISin nimissä lähetettiin Malmön poliisiin tuolloin viesti, mutta poliisi ei julkaissut sitä.

Miestä vastaan nostettiin nyt siis syyte terroririkoksesta tai vaihtoehtoisesti tuhopoltosta. Mies kiistää syytteen, mutta syyttäjällä on vahvaa näyttöä miehen ISIS-yhteyksistä. Hän on mm. julkaissut Facebookissa aivan avointa ja julkista ISIS-propagandaa. Lisäksi hänen tiedetään kertoneen halustaan kuolla marttyyrina, ja sitä ennen tappaa paljon vääräuskoisia.

Syyttäjän mukaan miehen motiivi on juuri sunni-shiia -asetelma. Kerhotiloissa oli käynnissä tulipalon aikaan shiiojen juhla, jota sunnit pitävät vääränä islamina. Lisäksi oikeudessa SÄPO:n analyytikko todistaa, että tuhopoltto oli osa ISISin taistelua. Syyttäjä lähtee siitä, että tekijällä oli siis ideologinen motiivi tuhopolttoon ja hän kuuluu ISISiin. Edelleen tuhopolttajaa oli haastateltu teon jälkeen ISIS-sanomissa al-Shaba-lehdessä, jossa tekijä kertoi teon olleen sensaatiomainen. Kyseessä nimittäin oli ensimmäinen ISIS-isku Ruotsissa.

Terroritutkija Magnus Ranstorp Puolustusvoimien korkeakoulusta painottaa, että juuri kyseinen aviisi on oikeaa ehtaa ISIS-propagandaa eikä vain yksittäisten pöpien media.

On mielenkiintoista mitä kaikkea tästä oikeudenkäynnistä nousee esille.

Tilaa
Ilmoita
guest
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
trackback

2hilarious

Kansalaisen verkkokauppa