Eurooppa Talous

Gefira: Kutistuvat kansat muodostavat “talouden uuden normaalin”

Kuva Max Pixel
Maailman talous saavuttaa ennenpitkää pisteen, minkä jälkeen talouskasvua ei enää tapahdu. Kolmannen maailman maat eivät kykene vetämään maailman taloutta uuteen kasvuun, sillä tuottavuus ei ole sillä tasolla, että se olisi mahdollista. Ensimmäinen maailma ei siihen puolestaan kykene kutistuvan väestön vuoksi.

Ennen pitkää kehittynyt maailma voi todeta ylittäneensä demografisen Rubicon-joen, päätyneensä pisteeseen, mistä paluuta ei ole, pisteeseen, missä talouskasvu ei enää ole mahdollista. Teimmepä mitä hyvänsä, keynesiläistä elvytystä, trumpilaista veropolitiikkaa tai modernia rahan luontia, mikään ei elvytä maailmanlaajuista taloutta. Miksi?

Vastaus on ilmeinen, vaikka maineikkaat taloustieteilijät eivät sitä havaitsekaan.

Vuosikymmenien ajan Eurooppa ja Yhdysvallat, Australia ja Uusi-Seelanti yhdessä Pohjois-Aasian maiden kanssa ovat toimineet maailmanlaajuisen talouden moottorina. Muu maailma – “kolmas maailma” – on toimittanut luonnonvaroja ja kuluttanut “ensimmäisen maailman” tuotteita, edellyttäen että kolmas maailma on ansainnut tarpeeksi ostovoimaa luonnonvarojen myynnillä.

Ensimmäisen maailman jatkuvasti laskeva väkiluku näkyy vähenevinä resursseina, mikä puolestaan pienentää vähenevän luonnonvarojen tuonnin kautta jatkuvasti kasvavan Afrikan ja Aasian väestön tulotasoa.

Lännen eliitti pyrkii täydentämään katoavia valkoisia alkuperäiskansoja maahanmuuttajilla toisista maanosista, toivoen, että he jatkavat sivilisaation työtä ja ylläpitävät teknologian kehitystä. Tämän optimistisen näkemyksen kanssa ei voi olla samaa mieltä. Nigerialaiset, somalialaiset, pakistanilaiset tai afganistanilaiset insinöörit eivät todennäköisesti tule olemaan yhtä teräviä, kekseliäitä ja tuottavia kuin saksalaiset, ranskalaiset tai brittiläiset kollegansa tai edeltäjänsä.

Mikä saa ajattelemaan noin?

Siihen ovat syynä menneisyys ja nykyisyys. Kolmannen maailman maat ovat olleet Euroopan sivilisaation kanssa yhteydessä vuosikymmenien ajan, eivätkä ne ole onnistuneet omaksumaan juuri ensimmäistäkään sosiaalista tai teknologista ratkaisua edistääkseen omaa tilannettaan. Kolmansista maista lähtöisin olevat ihmiset – Yhdysvalloissa tai Euroopassa, ja riippumatta siitä, ovatko he siirtolaisia tai siirtolaistaustaisia useamman sukupolven takaa  – ovat melko yleisesti sosiaaliavustusten saajia, eivätkä näiden kansakuntien tuottavia jäseniä.

Nämä ovat tosiasioita. Sosiaaliset unelmoijat haluavat saada meidät uskomaan, että Intiasta ja Afrikasta muodostuu  seuraavat moottorit, jotka vetävät maailman taloutta eteenpäin.

Ennemminkin juuri päinvastainen on tapahtumassa: yhä tehottomampien ja harvempien on pystyttävä ylläpitämään koko ajan kasvaa joukkoa, joka kerta toisensa jälkeen osoittautuu yhä vähemmän tuottavaksi, huonosti koulutetuksi tai ammattitaidottomaksi ja rikostilastoissa yliedustetuksi. Kyse ei ole mistään epämiellyttävästä kaukaisesta tulevaisuuden visiosta. Ensimmäiset merkit tällaisesta kehityksestä ovat jo havaittavissa.

Jos tarkastellaan maailmanlaajuista öljyn kulutusta, voidaan havaita sen laskevan kehittyneissä maissa ja hädin tuskin nousevan Afrikassa (kuvan alin vaaleanvihreä käyrä). Ilmiö on vakavampi uhka OPEC-öljyntuottajamaille kuin niin sanottu Tesla-vallankumous tai sähköautojen tuominen markkinoille.

Vaikka hallitukset, keskus- ja liikepankit ja sijoittajat yrittävät epätoivoisesti elvyttää globaalia taloutta, heidän yrityksensä on tuomittu epäonnistumaan, jos taloudellisesti merkittävimmät kansat kutistuvat huomattavalla vauhdilla, ja tästä syystä seuraava talouskriisi uhkaakin meitä jo 2-5 vuoden kuluessa.

Gefira

Jakoa

Uusimmat uutiset