Kolumnit

Väite Malmön autopalojen vähenemisestä virheellinen

Ruotsin mediat uutisoivat viime viikolla Malmön autopalojen vähentyneen ”pitkällä aikavälillä”. Näyttää siltä, että uutisointi oli harhaanjohtavaa. Myös Helsingin Sanomat kirjoitti samasta asiasta, mutta se kopioi juttunsa Ruotsin valtamedioista eikä näin ollen ole vastuussa kuin lähteen tarkistamisesta.
Väitettiin siis, että pitkällä aikavälillä autopalojen määrä olisi vähentynyt. Pitkällä aikavälillä tässä tarkoitettiin aikajaksoa 2009 – 2015. Valtamedia käytti tässä lähteenä Ruotsin poliisin julkaisemaa raporttia kulkuneuvoihin kohdistuneista paloista, jossa vuonna 2009 paloi yli 600 autoa, ja viime vuonna enää reilu 300. Lukemat eivät kuitenkaan viittaa millään tavalla tuhopolttoihin tai edes henkilöautoihin, vaan se sisältää kaikki palot alkaen onnettomuuksista, teknisistä vioista tuhopolttoihin junista peltotraktoreihin ja kaikkea siltä väliltä.

Poliisin raportti

Katsotaanpa mitä Ruotsin pelastuslaitoksen tietopankki kertoo. Silloin saa aivan erilaisen kuvan autopaloista. Kun rajataan palot koskemaan vain henkilöautoja (ja kevyitä pakettiautoja) niin tilastot alkavat näyttämään tältä:

Alla kaikki henkilöautopalojen hälytystehtävät ajalta 1998- 2015. Palon syttymissyy siis voi olla mikä tahansa onnettomuudesta tekniseen vikaan ja tuhopolttoon:

KAIKKIPALOSYYTYHTEENSÄ

Kuten näkyy niin vuosi 2009 nousee esille, mutta muuten hälytystehtävien määrä on pysynyt suurinpiirtein saman vuodesta 2008 alkaen ja nousua pitkällä aikavälillä on jonkinverran.

Alla hälytystehtävät, joissa palon syttymissyy on tahallaan sytytetty:

tahallaansytytetytyhteensä

Kuten huomaa, nousee vuosi 2009 hienoisesti esille, mutta mitään erityistä dramaattista laskua ei valtamedian väittämällä pitkällä aikavälillä 2009- 2015 ole tapahtunut. Kun katsoo todellista pitkää aikaväliä niin palot ovat lisääntyneet selvästi.

Autopalojen hälytystehtäviä ei siis tosiasiassa ole useita satoja, vaan ne pyörivät reilussa sadassa vuosittain. Valtamedian väite autopalojen vähenemisestä pitkällä aikavälillä on kuitenkin täysin tuulesta temmattua huuhaata.

HUOM! Yhdessä hälytystehtävässä voi palaa useita autoja joten hälytystehtävää määrittävä luku ei kerro palaneiden autojen määrää.

Pelastuslaitoksen tietopankki

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa