Eurooppa

SD- politiikko vaatii We are Sthlm- festarien lakkauttamista

Tukholmalainen Sverigedemokraattien lehdistöpäällikkö Henrik Vinge, kertoo Nyheter Idag:ille, että koko We are Sthlm- festivaali pitää lopettaa. Hänen mielestään festivaali ei ole enää sovelias nuorille. Vinge oli lauantaiyönä paikanpäällä Kungsträgårdenissa.

– Tunnelma festareilla oli epämukava, agressiivinen ja osittain uhkaavakin. Näin kuinka henkilökunta otti huolehtiakseen itkevistä tytöistä ja parin tunnin aikana näin kuinka ainakin tusinan verran miehiä otettiin kiinni. Todella surullista katsottavaa.

Tietojen mukaan ulkomaalaisista koostuneet nuorisojengit olivat osittanin naamioituneita kasvojen yli vedetyillä huiveilla ja aurinkolaseilla. Lisäksi maahanmuuttajia oli 10 yhtä ruotsalaista kohden.

– Nämä jengit kulkivat ympäriinsä ja haastoivat riitaa. Poliisi ja järjestysmiehet saivat tehdä kaikkensa pitääkseen edes jonkinlaista järjestystä.

– Festivaalit maksavat muutaman miljoona kruunua veronmaksajille ja silti tapahtuma on kaikkea muuta kuin sopiva nuorille. Se on Tukholman pahin ympäristö kera päihteiden, väkivallan ja agressiivisuuden. Kukaan vanhempi ei halua nuortensa menevän näille juhlille.

Edelleen Vinge kritisoi sitä, että tapahtumaan houkutellaan 13-vuotiaita pikkutyttöjä varhaisteinien suosimilla artisteilla.

– Tytöt menevät sinne kuvitellessaan tapahtuman olevan joku kiva festivaali, jossa kuunellaan musiikkia. Mutta he joutuvatkin keskelle maahanmuuttajamiesten laumaa, jotka ovat selvästi heitä vanhempia. Ja heitä on kymmenen kertaa enemmän. Olemme jo nähneet mitä tästä seuraa, kymmeniä raiskausyrityksiä ja seksuaalisia ahdisteluja.

– Se mitä lauantaina näin, oli sellaista, jota Tukholman kaupungin ei missään nimessä pidä enää järjestää.

NYHETER IDAG

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit