Kulttuuri Muu maailma Uutiset

Afganistanin tyttöjen salainen koulu

Kuvituskuva. Pixabay CC0.

Islamististen talibaanien tullessa uudelleen valtaan Afganistanissa vuonna 2021, Yhdysvaltain ja sen johtaman liittouman 20 vuoden työ naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi tehtiin tyhjäksi. Talibaanit sulkivat naisille ja tytöille tarkoitetut koulut, ja kielsivät yli 12-vuotiaitten tyttöjen kouluttamisen.  Noin 1,4 miljoonaa kouluikäistä tyttöä on talibaanien käskystä koulutuksen ulkopuolella. Naisten halutaan pysyvän oppimattomina, jotta heitä olisi helpompi hallita.

Aamuyöllä alkavat islamilaiset rukoukset ja kotityöt eivät kuitenkaan riitä afgaaninaisille. Eri puolilla Afganistania naiset ja tytöt opiskelevat salassa miespuolisilta sukulaisiltaan ja talibaanien tarkkailulta.

Koulunkäynti tapahtuu salaisissa paikoissa, joihin naiset ja tytöt kokoontuvat opettajan johdolla oppimaan uutta. Usein paikalla on neljän tai viiden naisen ryhmiä edustavat oppilaat, jotka jakavat oppimansa tovereilleen. Tämä on turvallisuuskysymys, sillä suuret naisten ja tyttöjen kokoontumiset saatetaan panna merkille.

Mikäli salainen luokka on vaarassa paljastua, koulu perutaan. Turvallisuus on sharialain alaisessa maassa ykkössijalla.

Myös nykyaikainen tekniikka on käytössä. Ulkomailta lähetetyt radio- ja televisio- ohjelmat opettavat naisoppilaita. Opetusta annetaan mahdollisuuksien mukaan myös netissä ja puhelimessa.

Yhdysvalloista käsin toimiva University of the People antaa maksutonta verkko-opetusta maailman pakolaisille kaikkialla maailmassa.

22-vuotias Khawar oli juuri aloittamassa lääketieteen opinnot, kun talibaanit sulkivat naiset kodin seinien sisäpuolelle vuonna 2021. Nyt hän suorittaa University of the People- yliopiston terveystieteitten verkkotutkintoa. Khawar haluaa tulevaisuudessa työskennellä sydänlääkärinä.

Khawar ei ole hänen oikea nimensä, vaan se on turvallisuussyistä muutettu.

”Päiväni ovat niin erilaisia kuin aiemmin (ennen talibaaneja). Toivon kaiken jonain päivänä muuttuvan”, Khawar pohtii.

Opettajien saaminen salaisiin kouluihin ei ole Afganistanissa vaikeaa. 20 vuotta jatkuneen länsimaisen miehityksen aikana koulutetut naisopettajat ovat menettäneet virkansa, mutta heidän taitonsa ovat tallella.

Naisten ja tyttöjen salaisia kouluja pyörittävät ihmiset pyrkivät siihen, että Afganistanissa olisi maanalainen koulutettujen naisten verkosto, joka jonain päivänä voisi johtaa maata talibaanien jälkeen.

Lähde CNN

Tilaa
Ilmoita
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Taiwaz Vaeltaja

Jos jotain talibanit tekivät oikein niin sen, että poistivat katukuvasta George Floydin ja BLM:n kultturimarxilaiset seinämuraalit. Siihen se aika pitkälti jääkin.
Itselläni on sympatioita _muinaista maailmaa ajatellen_ patriarkaalisuudellekin, mutta tämänkaltainen kivettynyt ja kuorettunut miesvalta ja naisten sekä tyttöjen alistaminen ei saa itseltäni mitään muuta kuin halveksuntaa.
Islamin naisten kaavuttaminenhan perustuu ikiaikaiselle monoteistiselle, teologiselle seksi-vihalle, kun ajatellaan, että kauniisti pukeutunut nainen voi herättää miehissä himokkaita ajatuksia; sen vuoksi kaikki säkkiin vaan. Tosin kun katsoo muslimien ja arabien käyttäytymistä, niin ehkä nämä lähi-itäläiset eivät tosiaankaan osaa hillitä itseään omilta eläimillisiltä ominaisuuksiltaan. Siitähän se valkoistenkin naisten huor-ksi kutsuminen johtuu.
Mutta vieläkin enemmän ehkä hirvittää, jos ”koulutetut (liberaalit) naiset” saavat vallan kokonaan; sitten vasta diktatuuri onkin pystyssä pian, vain toiselta laidalta kuin nyt. Eikö sitä nyt voisi pyrkiä tasapainoon tässä miesten ja naistenkin asiassa, sen sijaan että feminismin nimissä vihataan ja halveksitaan miehiä? Esimerkiksi luterilaisessa kirkossa on käynyt niin, että kun puna-vihreät naiset ovat kaapanneet vallan tuomitsevilta jehovisteilta niin pian kaikki käy ja on sallittua paitsi perinteinen ymmärrys asioista.
Miesviha on ihan yhtä huono asia kuin naisvihakin eikä edusta minkäänlaista edistystä. Tavoitteena pitäisi olla harmonia sukupuolten välillä ja näiden edustamilla erilaisilla hyveillä, ei mikään jatkuva aaltoliike sovinismin ja feminismin välillä ja sota sukupuolten välillä.

Viimeksi muokattu 10 päivää sitten by Taiwaz Vaeltaja