Muu maailma

Afrikan unioni siirtää pakolaisia Libyasta lähtömaahan

Moussa Faki Mahamat. Kuva Chatham House / Flickr / CC BY 2.0
Afrikan unioni (AU) on aloittanut pakolaisten siirtämisen kotimaihinsa.

Palautustoimenpiteet eivät kuitenkaan tehokkuudeltaan vastaa suunnitelmaa. Viime joulukuusta tämän vuoden tammikuun puoleen väliin suunniteltu 20 000 pakolaisen siirtäminen lähtömaahan ei ole onnistunut täydellisesti. Pakolaisia on siirretty kotimaihinsa vain 13 000.

Olemme hieman jäljessä aikataulusta, sanoo AU-komission presidentti Moussa Faki Mahamat.

Päivittäin siirretään ihmisiä takaisin lähtömaahan, hän jatkaa.

Evakuointisuunnitelma seurausta orjuuttamisuutisista

Viiem vuoden lopulla uutisoitiin pakolaisten myymisestä orjiksi Libyassa. Tämän jälkeen AU aloitti yhteistyössä EU:n ja YK:n kanssa joulukuussa 2017 evakuointioperaation. Pohjois-Afrikan maat ovat suurelta osilta aseellisten ryhmittymien vallassa ja samalla pakolaisten kauttakulkumaita kohti Eurooppaa. Tämä on johtanut ihmisoikeusloukkauksiin, joita kaikki kansainväliset järjestöt ovat kritisoineet.

Lähde: OE24

Jakoa