Kotimaa Rikos

Alaikäisiä poikia seksuaalisesti hyväksikäyttäneen afgaanin tuomio ei muuttunut hovissa

Kuva Pixabay.

Rovaniemen hovioikeudessa otettiin vastaan pääosin sama todistelu kuin Lapin käräjäoikeudessa.

Lapin käräjäoikeus tuomitsi 2.10.2020 vuonna 1998 syntyneen afgaanin Nematollah Nazarin kahden vuoden kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksena törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön asianomistajalle kärsimyksestä 7000 euroa ja tilapäisestä haitasta 3000 euroa, korvaamaan valtiolle kyseisen asianomistajan avustajalle maksetun palkkion sekä suorittamaan rikosuhrimaksun.

Törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta syytteen mukaan 18-vuotias mies oli ollut sukupuoliyhteydessä tekohetkellä 13-vuotiaan lapsen kanssa. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidon osalta miehen hallusta oli löytynyt yhteensä 510 kuvatiedosta sekä 140 videotiedostoa, joissa esitettiin lasta sukupuoliyhteydessä tai siihen rinnastettavassa seksuaalisessa kanssakäymisessä.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta Nazari oli viestipalvelun kautta saanut 14-vuotiaan lapsen lähettämään tälle kuvat takapuolestaan ja sukupuolielimestään. Mies oli myös yrittänyt houkutella lasta tapaamiseen.

Nazari valitti tuomiostaan ja vangitsemisestaan hovioikeuteen. Hän haki muutosta käräjäoikeuden tuomioon ja vaati törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyneiden syytteiden sekä törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyneiden korvausvaatimusten hylkäämistä. Afgaani myös vaati, että tuomio muutetaan ehdolliseksi ja hänet päästetään välittömästi vapaaksi.

Vangitsemisesta tehdystä valituksesta Rovaniemen hovioikeus antoi päätöksensä marraskuun alussa 2020. Hovioikeus hylkäsi valituksen, sillä Nazari joka tapauksessa voi päästä ehdonalaiseen kärsittyään tuomiosta kolmanneksen eli alle yhden vuoden. Kaiken lisäksi Nazari voisi päästä valvottuun koevapauteen puoli vuotta ennen ehdonalaisen alkamista. Näinollen afgaanin tuomioksi alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista muodostuisi vain vähän yli 5 kuukautta vankeutta.

Käräjäoikeuden tuomiota koskevassa pääkäsittelyssä Rovaniemen hovioikeudessa otettiin vastaan pääosin sama todistelu kuin käräjäoikeudessa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Lähteet Rovaniemen hovioikeuden julkinen seloste, Kansalainen.

  • 214
    Shares