Eurooppa Politiikka

Alankomaat selvittää voiko se luopua yhteisvaluutta eurosta

Hollannin parlamentti tekee selvityksen eurosta luopumisesta seurauksena Euroopassa jatkuvasti kasvavasta epäluuloisuudesta yhteisvaluuttaa kohtaan.



Hollannin parlamenttiedustajat päättivät äänestyksessään yksimielisesti laatia selvityksen sillä pelkona on, että Euroopan keskuspankin matala korkotaso vahingoittaa Hollannin säästäjiä. Selvityksessä tutkitaan, onko Hollannin teknisesti mahdollista irrottautua yhteisvaluutta eurosta.

Selvityksen tulokset julkaistaan vasta maaliskuun parlamenttivaalien – ja odotettavissa olevan Geert Wildersin islaminvastaisen euroskeptisen puolueen vaalivoiton – jälkeen.

De Dagelijkse Standaard kertoo, että hankkeen esitteli Pieter Omtzigt konservatiivisesta Kristillisdemokraateista, mahdollisesti ajatuksenaan haalia takaisin Geert Wildersin Vapauspuolueelle menetetyt äänestäjät.

Wilders on luvannut kansanäänestyksen euroalueen jäsenyydestä, jos hän pääsee valtaan maaliskuun parlamenttivaaleissa. Geert Wildersin Vapauspuolueen (PVV) kannatus on huippulukemissa kaikkialla Euroopassa nousevien kansallismielisten liikkeiden lailla.On kuitenkin odotettavissa, että muut puolueet muodostavat koalition häntä vastaan estääkseen hänen nousunsa pääministeriksi.

Ilmoitus selvityksen laatimisesta ja erityisesti ajankohta viittaa siihen, että suurimmat puolueet ovat erittäin huolestuneita Wildersin PVV:n suosion kasvusta, jopa siinä määrin, että ovat valmiita matkimaan Wildersin politiikkaa pyrkiessään heikentämään hänen kannatustaan.

Wilders oli aiemmin tällä viikolla pakotettu laittamaan vaalikampanjansa tauolle kun oli käynyt ilmi, että yksi hänen turvallisuushenkilöstöstään on saattanut vuotaa tietoja hänen toimistaan marokkolaiselle rikollisjoukkiolle.

Hollantilainen lehti Algemeen dagblad kertoo, että turvallisuusvirkalilja, marokkolaislähtöinen Faris K. on ollut tutkittavana turvallisuusrikomuksista aiemmin, ja hänen veljensä on erotettu poliisin palveluksesta tietovuodon ja raiskausepäilyn takia.

Geert Wildersin voimakas islamin vastustus on johtanut hänen ympärivuorokautiseen poliisisuojeluunsa, mistä on kiittäminen islamilaisten extremistien uhkauksia.


Breitbart

  • 352
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset