Kotimaa Politiikka

Aloite Suomen lipun sallimiseksi poliisin virkapuvussa etenee

Kuva Shutterstock.

Aloitteen jättänyt kansanedustaja Junnila iloitsee: Suomen lippu tulee poliisin virkapukuun.

Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) teki eduskunnassa 1. marraskuuta toimenpidealoitteen, jotta hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin poliisin virkapuvusta annetun asetuksen (1106/2013) muuttamiseksi siten, että poliisin virkapukineessa olisi mahdollista käyttää Suomen lippua myös kotimaassa.

Sisäministeriö on ilmoittanut, että se käynnistää lakihankkeen, jonka tavoitteena on, että poliisi voisi jatkossa käyttää Suomen kansallislippua kaikissa poliisin virka-asusteissa.

– Olen tyytyväinen, että aloite etenee näin nopealla aikataululla ja asia toteutuu, Junnila kiittää.

Aiemman asetuksen mukaan Suomen lipun käyttö poliisin virkapukineessa on kielletty kotimaassa, mutta sallittu kansainvälisissä tehtävissä.

– Ministeri Maria Ohisaloa (vihr.) arvostellaan usein aiheesta, mutta ainakin tässä asiassa hänen ministeriönsä reagoi aloitteeseeni nopeasti ja johdonmukaisesti. Kansalaiset ja poliisihenkilöt voivat olla tyytyväisiä asian etenemiseen – kansallissymboli saa näkyä, Junnila kertoo.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa