Kotimaa Rikos

Arabianrannan murhatutkinta on valmis ja siirtyy syyttäjälle

Arabianrannan murhatutkinta on valmis ja siirtyy syyttäjälle – syytteen nostamisen määräaika on 10.7.2019

Poliisi on saanut valmiiksi Arabianrannassa jouluaattoiltana tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Henkirikoksen uhri oli seitsemänvuotias poika, ja rikoksesta epäilty on hänen vuonna 1982 syntynyt enonsa Zulfigar Ali S. Tekoa on tutkittu murhana, koska tekotapa oli poikkeuksellisen raaka ja julma ja uhri oli nuoren ikänsä vuoksi puolustuskyvytön.

Esitutkinnassa on selvinnyt melko tarkka kuvaus tapahtumien kulusta. Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa. Uhrin perhe vietti joulua, ja rikoksesta epäilty eno oli heidän luonaan vieraana.

– Julkisuudessa ja varsinkin sosiaalisessa mediassa on esitetty erilaisia arvailuja teon motiivista. Esitutkinnan perusteella henkirikos oli yksittäisen henkilön impulsiivinen teko. Esitutkinnan aikana ei ole tullut mitään viitteitä esimerkiksi kunniaväkivallasta tai muusta ulkopuolisesta vaikuttamisesta, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.

Rikoksesta epäilty on myöntänyt henkirikoksen. Hänet on määrätty esitutkinnan aikana tehtävään mielentilatutkimukseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toimittaa tutkimuslausunnon suoraan syyttäjälle ja käräjäoikeudelle.

– Poliisi kuuli epäiltyä kahdesti ennen mielentilatutkimusta. Sen jälkeen häntä ei ole ollut tarpeen kuulla uudelleen. Varsinainen tutkintatyö oli tehty pian tapahtuman jälkeen. Sen jälkeen odotimme erilaisia lausuntoja, huolehdimme takavarikkoasioista ja seurasimme uhrin läheisten vointia, Kanth kertoo.

Tapaus oli poikkeuksellinen ja kosketti syvästi sekä uhrin lähipiiriä että sivullisia. Poliisi kiittää asianosaisten ja myös alueen asukkaiden tukemiseen osallistuneita tahoja.

Asia siirtyy poliisilta syyttäjälle syyteharkintaan. Uusi syytteen nostamisen määräpäivä on 10. heinäkuuta.

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa