Käytännössä siitä lähtien, kun Perussuomalaiset ovat olleet hallituksessa, niin sosiaalisessa mediassa kuin valtamediassa on pyritty viemään nykyinen hallitus mahdollisimman ahtaalle Perussuomalaisten tähden.
Vilhelm Junnila ehti olla muutaman päivän elinkeinoministerinä, kun hän päätti erota, vaikka saikin hieman aiemmin eduskunnan luottamuksen. Kenties puolueessa luultiin, että ihmiset rauhoittuvat pian eron jälkeen. Kävikin niin, että puolueen vastustajien nälkä kasvoi syödessään ja painostaminen on ollut ennennäkemättömän raivoisaa. Perussuomalaisten toistuvat irtisanoutumiset rasismista ja äänestäjiensä pettämiset eivät ole auttaneet yhtään. Joukko, joka on osallistunut hallituksen vastustamiseen, on ollut avoimen suomalaisvastainen, poikkeuksellisen aggressiivinen, periksiantamaton ja laaja. Joukko mielenosoittajia sirppi ja vasara -lippuineen ja sateenkaarilippuineen on vaatinut kaikesta huolimatta hallituksen kaatoa. Moni julkisuuden henkilö, moni järjestö sekä valtamediat ovat liittyneet tähän seuraan. Valtamediat ovat erittäin ahkerasti, määrätietoisesti ja järjestelmällisesti julkaisseet suomalaisvastaista propagandaa kerätäkseen mahdollisimman suuren tukijoukon kaatamaan nykyistä hallitusta, siitäkin huolimatta, että hallituksessa yksikään puolue ei ole kansallismielinen vaan jokainen puolue on EU-myönteinen ja liberaali. Puolueet myös edistävät maahanmuuttoa ja hyväksyvät sateenkaariliikkeet.
On sanottu, että Suomi on jakautumassa kahtia, vähän niin kuin Yhdysvallat. On myös sanottu, että äärioikeisto aiheuttaa kahtiajakoa, vaikka itse asiassa äärivasemmisto ja heidän kanssa liittoutuneet kuten mediat ovat aiheuttaneet tämän pakottamalla mahdollisimman monia ihmisiä omaksumaan yhä enemmän heidän mielipiteensä ja arvonsa. Suomalaisvastainen äärivasemmisto ja muut, jotka ovat heidän kanssa liittoutuneet, pyrkivät siis ahkerasti hyvin eri tavoin saamaan tahtonsa läpi ja lisäämään poliittista voimaa vasemmistopuolueille. Tässä täytyy pystyä näkemään, että kyse on muustakin kuin puolueiden valtapelistä eduskunnassa. Perussuomalaisten kyykyttäminen kertoo siitä, että todelliset vallanpitäjät pitävät hallussaan ainakin medioita, laitoksia ja korkeita virkoja. Laajalla vallalla on helpompi hallita koko kansaa.
Siksi on tärkeää, että vaikka media, vasemmisto ja muu suvaitsevaisto olisivat kuinka äänekkäitä tahansa, heitä ei kannata myötäillä. Vastustaminen ei ole aina helppoa, mutta on aina hyvä pitää mielessä, että tätä menoa me suomalaiset omassa maassamme tulemme olemaan vähemmistö ja joudumme esimerkiksi Ranskan tavoin hyvin ahtaalle. Natsiksi syyttelyistä ei pidä välittää eikä rasismisyyttelyjen edessä pidä irtisanoutua rasismista. Venäjäkytköksistä syyttelyjen edessä pitää muistuttaa, että Venäjä itse vihaa kansallismielisyyttä, on antifasistinen ja ihannoi kommunismia ja punaisuutta. Meidän pitää puolustaa itseämme ja maatamme määrätietoisesti ja järkähtämättä, mahdollisimman yhtenäisenä joukkona eikä hävetä itseämme ja toisiamme syyttelyjen edessä. Meidän suomalaisten on aika ottaa itseämme niskasta kiinni ja keksiä keinot kääntää kelkkaa ennen kuin maamme muistuttaa lopullisesti hallinnoltaan vaikkapa Venäjää, joka on pyyhkinyt suomensukuiset kansat lähestulkoon pois.
Ari Järviö
Suomalaisuuden käsittely asiana mediassa on kaksijakoista, toisaalta kerrotaan miten hyvin asiat ovat, maailman onnellisin kansa, vapain lehdistö jne…
Toisaalta valtaeliitin puolelta kansaa syyllistetään kun on tarve lisätä veroja EU:n tukipakettien maksamiseksi ja kuvitellun vastuumme kantamiseksi.
Jotenkin tämä alistunut uhoaminen on tarttunut kansaan valtaeliitin esimerkistä, suomalaiset jaksavat vaatia oikeudenmukaisuutta milloin missäkin maailman kolkassa, mutta oman maan itsenäisyyttä ei kovinkaan moni pidä tärkeänä tai vaatimisen arvoisena. Kansan enemmistöllä on käsitys, että jonkin muun valtion alaisena pääsisimme helpommalla ja olisimme paremmin turvassa. Ehkä pitkä hyvinvoinnin jakso toi mukanaan naiviuden ja hyväuskoisuuden, ehkä jälleen olisi jälleen hyvä muistaa, että ”Ilmaisia lounaita ei ole”.
Mutta McDonaldsista saa kahdella eurolla tuplajuustohampurilaisen. Ei ole ihan ilmainen mutta lähelle mennään. Jos olet oikein mukava ja ostat burgerin lisäksi ison Colan, kananugetteja, sekä pirtelön saat ihan ” ilmaisen ” lelun.. Ajatella miten anteliasta ja lapsirakasta yhtiön toiminta on. Se että kokonaislaskun hinta olikin jo 25 euroa, ( sisältäen siis ilmaisen lelun made in China ) et voisi missään syödä halvemmalla.
Etenkin Yle, sekä maamme valtaledet ovat rummuttaneet taukoamatta suomalaisia kohtaan ja suomalaisuutta kohtaan ilkeää ja halveksuntaa täynnä olevaa uutisointia. Ihanuus tulee vasemmalta sekä muista ääriaineksista, mutta eritoten Afrikan suunnalta maamme nousuun tarvittavaa sakkia tulee, kattia kanssa. Tuhon siemenet on kylvetty maahamme, viimein rynnistys alkoi 2015, jonka jälkeen kauheudet saavat jatkua vihervasemmiston riemuitessa. Uusien vankiloiden peruskivä muuraillaan, poliisia vaaditaan lisää, aseistusta uusittava.
Viranomaisilta kehoitus esim. nuorille välttäkään yksin liikkumisia, varsinkin naisten liikkumista halutaan rajata, ulkona olevien syytä jättää puhelimet, kellot, älylaitteet, lenkkarit ja farkut oltava köyhää-mallia, jopa lippikset syytä jättää kotiin. Syitä piilotellaan, valehdellaan, natsin leiman saa joka totuutta alkaa kaivamaan. Ilouutinen tupsahti aamulla eetteriin Ylen rahoitusta tullaan leikkaamaan.
Nyt alkaa pikapuoliin parku siitä kuinka riistokapitalismi yrittää tukahduttaa kansan tietoisuutta kasvattavan kanavan mahdollisuuksia, ja tietenkin siitä syytetään Perus-Suomalaisia. Saatpa nähdä niin nyt löytyy ruuhkaksi asti selittelijöitä, jotka julistavat että oikeiston diktatuuri on käynyt toteen. ” Vapaan ” tiedostuksen rahoitusta vähennetään, äärioikeiston agendaa lisätään ja demokratia pyritään mitätöimään.
Kansallismielisyys puhkeaa kukkaan, Vähemmistöt viedään piikkilankojen taakse, syrjäisille alueille rakennetaan keskitysleirejä, työn perässä maahan tulleet julistetaan huuhaa insinööreiksi, avointa etnistä profilointia ei enää kriminalisoida, toiseuttamiselle annetaan valtaa, rakenteellinen rasisimi nousee potenssiin kolme ja yksin tulleet Al Holin palleroiset joutuvat palaamaan Syyriaan äitinsä kanssa.. Tämä on YK:n ihmisoikeuksien vastaista, Vapaata ja avointa tiedotusta ei saa vähentää vaikka se tuottaa kansalle vihamielistä propagandaa ” tiedostavassa ” muodossa. Professorit ja muut korkeakoulutetut sosialismin ihailijat raahataan studioon selittämään että yleis-sivistävään uutisointiin puuttuminen on sanan vapauden rajoittamista, Sitten tulee kuvioon ne jotka aloittavat nillityksen sanomalla että on tutkittua tietoa siitä miten KAIKKI perus-suomalaisten kannattajat ovat venäjämielisiä, ja jos YLE:n rahoitusta vähennetään, se on verrattavissa putinin politikkaan. Näin ollen suomi on pian mukana koaliittiossa joka hyökkää Puolaan ja hylkää Ukrainan avustukset. Lässyn lässyn lässyn… Faktat on kuitenkin tarkistettu muutaman kokkelinenäisen toimesta, joten informaatio on ajankohtaista ja avointa sekä tasapuolista.