Eurooppa Politiikka

Arvojen loppuunmyynti: Angela Merkel hajottaa Euroopan Unionin

Pakolaishuippukokous oli diplomatian pohjanoteeraus Euroopassa. Angela Merkel kohteli töykeästi kaikkia valtioita ja puhui sitten läpimurrosta. Turvapaikkaoikeus ja lehdistön vapaus tullaan uhraamaan. Pakenemisen keskeistä syytä, sotaa Syyriassa, ei mainittu kertaakaan. Euroopalla on edessä aivan uudenlainen yhdentyminen: Mallina Erdoganin tyyppinen sota- ja poliisivaltio, johon EU:n tulee mukautua.


Brysselin pakolaishuippukokous oli farssi: Mitään tulosta ei saatu aikaan. Siitä huolimatta EU-puheenjohtajat Tusk ja Juncker, kuten myös liittokansleri Merkel käyttivät sanaa ”läpimurto”. Kyse on sunnuntain osavaltiovaaleista, EU-puheenjohtajat haluavat auttaa Merkeliä voittamaan vaalit.

PR-strategia oli tunnistettavissa jo klo 23.00 aikoihin: Vaikka kaikilta delegaatioilta saatiin kuulla, että huippukokous ei tule päättämään mitään, niin Jean-Claude Junckerin toimistopäällikkö kirjoitti Twitteriin, että sopimus oli jo lähellä ja nyt tehdään hienosäätöä. Omituista: Suurin osa mediasta oli tähän mennessä sulkenut jo live-seurantansa tai twiittasi uudelleen jo hieman tylsistyneinä poliitikkojen lausuntoja. He olivat kadottaneet mielenkiintonsa – tämä oli uutta huippukokouksen yhteydessä ja lisäksi kyse oli kokouksesta, jonka oli ilmoitettu olevan tärkeä.

Hereillä pysyneille oli tilanne kuitenkin nopeasti tunnistettavissa: EU:n valtio- ja hallitusjohtajat olivat vihaisia ja hallitsivat itsensä vain vaivoin, kun paljastui, että viikonlopun aikana työllä ja tuskalla työstetty luonnos päätösasiakirjaksi päätyi saman tie roskakoriin. Sen sijaan esiteltiin EU:n puheenjohtajamaana toimivan Hollannin, Angela Merkelin ja Turkin pääministeri Ahmet Davutoglun laatima uusi, täysin toisenlainen luonnos. Etenkin se seikka, että Merkel, jonka piti neuvotella EU:n puolella, siirtyi yllättäen Turkin puolelle, sai muiden maiden edustajien suut loksahtamaan auki.

Samalla oli selvää, että tämä huippukokous saattoi päätyä vain katastrofiin tai epämääräiseen ”lykkäykseen”. Merkelin toimien aiheuttaman suuttumuksen johdosta nyt ilmoitettu ”lykkäys” on aivan yhtä outoa.

Jo aiemmin kaikille muille, paitsi liittokanslerille, oli ollut jo kuukausien ajan selvää, että näkökannat EU-maissa olivat liian erilaisia, että voitaisiin saada aikaan Merkelin ajama ”eurooppalainen ratkaisu”. Ranska vastustaa Turkin viisumivapautta. Visegrad-maat eivät hyväksy Kölnin tapahtumien jälkeen enää mitään kiintiöitä. Itävalta ja Skandinavian maat tulevat pitämään rajat kiinni. Iso-Britannia tulee torjumaan kaiken, mikä voisi tehdä kansanäänestyksestä vielä suuremman riskin.

Antaakseen Merkelille hieman nostetta osavaltiovaaleissa olivat EU-maat lopulta hyväksyneet loppulausuman. Kukaan ei kuitenkaan aio noudattaa sitä.

Tälle ala-arvoiselle näytelmälle on olemassa hyvin yksinkertainen syy: Syyriasta paenneet ovat sotapakolaisia. Turkki seisoo eturintamassa lietsomassa Syyrian sotaa. Syyrian pakolaiskriisi voidaan lopettaa vain, jos Turkki laskee aseensa: Katkera kamppailu kurdeja vastaan Turkissa ja Syyriassa tulee johtamaan etnisiin puhdistuksiin. Turkin viisumivapaus tulee johtamaan pakolaisaaltoon, kun tuhansia kurdeja haluaa päästä turvaan Erdoganin omaa kansaansa vastaan käymältä sodalta.

Pakolaisten epäinhimillinen varastointi Turkkiin ja Kreikkaan palvelee ensisijaisesti CIA:n, Saudi-Arabian ja Turkin sotaintressejä: Näin estetään Syyrian valtiota saamasta lisää nuoria miehiä terroristien vastaiseen taisteluun, sekä Syyrian maanpuolustusta ja uudelleen rakentamista varten. On ensi luokan skandaali, että tätä sotaa ei mainittu kertaakaan huippukokouksessa perimmäisenä syynä. Samalla riistettiin sadoilta tuhansilta syyrialaisilta heidän tulevaisuutensa, kun Persianlahden palkkasoturit ja heidän salaisissa palveluissa toimivat taustatahonsa saavat vapaa kädet Syyrian suistamiseksi todelliseksi ”romahtaneeksi valtioksi”, jonka kimppuun ryöstäjät voivat sitten käydä, kuin hyeenat kuolleen gasellin kimppuun. USA:n ja EU:n oligarkit odottavat jo. Saudi-Arabian oligarkit ovat jo kaivautuneet. Venäjän oligarkit yrittävät pitää puolustuslinjansa.

Sen sijaan nyt puhutaan vakavissaan turvapaikkaoikeuden poistamisesta: Jokaista Turkin takaisin ottamaa syyrialaista vastaan EU tulisi ottamaan toisen tilalle. Vaarallisessa meren ylityksessä onnistuneet ja NATO:n käsiin joutuneet tultaisiin lähettämään takaisin ja he joutuisivat – kuten esityksessä todetaan – ”menemään takariviin”. Heiltä riistettäisiin yksilöllinen oikeus turvapaikkaan. EU-tasolla nähdään jo enimmäismäärien käyttöönottoa. Pro Asyl -järjestö puhuu täysin oikeutetusti ”saatanallisesta suunnitelmasta”. Koska EU tietää tarkalleen, että tämä ei ole linjassa kansainvälisen oikeuden kanssa, niin Juncker totesi huippukokouksen jälkeen, että tarvitaan vielä ”tiettyä juridista hienosäätöä”, että Turkin ja Kreikan säädökset saataisiin Geneven pakolaissopimuksen normien mukaisiksi. Toisin sanoen: Oikeus muokataan sopivaksi, kun vanha ajatus ihmisoikeuksista ei enää miellyttänyt basaarissa enemmistöä.

Angela Merkel ja EU-poliitikot ovat jättäneet tässä teatterissa huomiotta tärkeimmän aspektin, jonka heille toimitti EU:n oma virasto, Eurojust, ennen huippukokousta: Eurojust päätyi raportissaan johtopäätökseen, että Turkki ei tule poliittisista ja käytännön syistä noudattamaan mitään sopimuksia. Jo viimeistään tämän raportin takia olisi huippukokous pitänyt peruuttaa.

Niin tarjottiin yleisölle tragedia, kun Erdogan jo saman yön aikana antoi ”neuvottelukumppaneidensa” nähdä, miten hän heihin suhtautuu: Turkin politisoitunut oikeuslaitos asetti pakkohallintoon riippumattoman Cihan uutistoimiston. Viikonlopun aikana Saksan sisäministeri Thomas de Maizière – oletettavasti Angela Merkelin ollessa tietoinen asiasta, oli ilmoittanut, että Saksa ei halua toimia jatkossa erotuomarina ihmisoikeuskysymyksissä.

Erdogan näyttää pitäneen tätä kehotuksena jatkaa samaan malliin. EU tulee tällaista toimintaa jatkaessaan kokemaan kuitenkin aivan uudenlaista yhdentymistä: Turkki uutena jäsenenä ei tule alistumaan EU:n arvoille.

EU tulee jatkossa tanssimaan Turkin sääntöjen mukaan. Perusoikeuksien murentaminen ja salainen sodankäynti tulee houkuttelemaan myös muita valtioita toimimaan Turkin tavoin. Sota ajaa Turkin Erdoganin poliisivaltiohallinnon alle. Ihmisoikeuksien poistaminen ja EU:n luopuminen pyrkimyksistä rauhaan johtavat sen omatoimiseen hajoamiseen. Angela Merkel on käynyt käsiksi Eurooppaa.

Toimitus
8.3.2016
Tilaa
Ilmoita
guest
3 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
kilttimies

Euvostoliiton flirtti Turkin kanssa täysin käsittämätöntä arvojen halpuuttamista ja vaarallista leikkiä muhammettilaisuuden tulella. O tempora o mores !

kilttimies

Euvostoliiton flirtti Turkin kanssa täysin käsittämätöntä arvojen halpuuttamista ja vaarallista leikkiä muhammettilaisuuden tulella!

Pekka Ala-Prinkkilä

Merkel on Lapionpolttajan jälkeläinen stasinauta.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa