Kolumnit

Arvon mekin ansaitsemme!

Katsoitpa minne tahansa kohti yhteiskunnallisia rakenteita, instituutioita ja niiden suomia mahdollisuuksia edetä elämässä, näet kivijalassa miehen kädenjäljen. Miehet ovat vuosisatojen ajan taistelleet kukin omasta sekä vertaistensa elintilasta ja suojelleet sitä. Miehet ovat rakentaneet sekä kehittäneet yhteiskuntaa ja käyttäneet suunnattoman määrän aikaa sekä resursseja yhteisen hyvän eteen.

Kaikki vain tärkeimmät mainitakseni nykyiset tieteisiin, teollisuuteen, viestintään, kaupankäyntiin, liikennöintiin, valtionhallintoon, maanpuolustukseen, oikeuslaitokseen, koulutukseen, arkkitehtuuriin, terveydenhuoltoon ja elinkeinoelämään liittyvät instituutiot ovat alun alkujaan miesten aikaansaannosta. Niin hyvässä kuin pahassa. Yrittäkääpä olla kanssani eri mieltä yhdestäkin näistä.

Mikä yhdistää seuraavia henkilöitä: Aristoteles, Sokrates, Hippokrates, Galileo Galilei, Jean-Baptiste Poquelin (tunnetumpi nimellä Molière), Johannes Gutenberg, Isaac Newton, Charles Darwin, Thomas Edison, Graham Bell, Wrightin veljekset Orville sekä Wilbur ja Albert Einstein? Kaikki olivat miehiä – vieläpä eurooppalaisia tai eurooppalaistaustaisia amerikkalaisia miehiä.

Vasta historian saatossa tosiasiallista yhteiskunnallista valtaa pitänyt mies on katsonut, että naisetkin tulee päästää osallistumaan näihin instituutioihin ja monet naiset ovatkin kehittäneet monia paitsi edellä mainituista myös mainitsematta jääneistä osa-alueista edelleen, joista kullekin kuuluu täysi arvostus.

Kunkin yllä mainitun osa-alueen peruskiven on täysin poikkeuksetta valanut mies.

Kleopatra VII:n valtakautta ei oltaisi koskaan nähty, ellei hänellä olisi toiminut jo paitsi ennen elinaikaansa myös sen aikana miespuolisia sotapäälliköitä ja -väkeä turvaamassa hänen hallintoalueidensa turvallisuutta.

Marie Curie oli aikansa todellinen uranuurtaja ja teki merkkitekoja fysiikan saralla, mutta työkalut hänen menestykseensä olivat fysiikan sekä kemian periaatteet alun alkujaan selvittäneiden miesten ansiota.

Indira Gandhi ei olisi koskaan saavuttanut poliittista vaikutusvaltaa, elleivät miehet jo kauan ennen hänen elinaikaansa olisi sitä mahdollistaneet luomalla poliittisen järjestelmän, johon osallistua. Ja jota Gandhi kehitti omalla panoksellaan edelleen.

Suomalaisittain Minna Canthista ei olisi koskaan tullut isoa nimeä, ellei hänen käytettävissään olisi ollut miesten kehittämää kirjapainotaitoa, sen tuontia myös kaukaiseen Suomeen, miesten perustamaa lehdistöä ja kustantajia.

Audrey Hepburnista ei olisi koskaan tullut arvostettua näyttelijätärtä, mikäli hänen taustallaan ei olisi toiminut menestysaikakautensa lahjakkaimpia elokuva-alan ammattilaisia niin käsikirjoittamisen, tuottamisen, markkinoinnin kuin ohjaamisenkin saralla.

Ella Fitzgerald ei olisi ikinä saavuttanut menestystä, ellei hänen taustavaikuttajinaan olisi toiminut paitsi Yhdysvaltojen musiikkiteollisuuden aikanaan luoneet myös hänen uransa tukena olleet miehet niin säveltäjinä, sanoittajina, sovittajina, soittajina kuin orkesterinjohtajina.

Nykypäivänä miesten myönteisiä aikaansaannoksia ei juuri osata nähdä ja klassinen miehisyys jopa yhdistetään johonkin, jota tulisi pitää kielteisenä asiana. Kevyimmillään miehisyys yksinkertaistetaan johonkin vuosisatojen takaiseen muottiin, josta käytetään nykyään nimitystä “toksinen maskuliinisuus“. Miesten itseilmaisun vapaus kapenee lokeroinnin myötä.

Tavanomaisimmat perustelut naisten osattomuudesta tai pikemminkin osallistumattomuudesta yllä esiteltyjen instituutioiden, tieteenhaarojen ja kehityksen pioneerityöhön perustuvat puhtaaseen kehäpäätelmään. Väittämä, jonka mukaan naiset eivät kehittäneet kaivosteollisuuden perusteita siksi, että “heidän ei annettu”, ei sisällä ongelmaa eikä ratkaisua.

Ennen vanhaan luotettiin ideologioiden sijaan nykyistä enemmän empiirisiin havaintoihin, joiden perusteella tehtiin johtopäätöksiä siitä, mihin suuntaan yhteiskunnan tulisi kehittyä, miksi suvereniteettia tulisi ylläpitää ja millä tavoin omia arvoja tulisi puolustaa. Juuri tällainen tulokulma on miesten vahvuus. Nämä kansallisvaltioperiaatteen kulmakivet ovat nykyään yksi toisensa jälkeen lentäneet pärekoppaan.

Kun oikeita ongelmia ei ole, riittää aikaa keksiä niitä ja alkaa vaatia sukupuolittuneiden virkanimikkeiden dekonstruointia – pitäen itseään vieläpä edistyksellisenä muka tärkeänkin asian äärellä. Kaikin mokomin, mutta onko ongelma itse nimike vai se, kumpi sukupuoli on pannut sitä koskevan ammattikunnan alulle? Käsillä on uusi “ongelma”, jota kutsun yhdeksi hyvinvointivaltion elintasosairauden oireista.

Ammatti- tai virkanimikkeet, kuten lakimies, putkimies ja talonmies eivät tosiasiassa johdu mistään sen kummemmasta kuin siitä, että alun alkujaan kukin viranhaltija on poikkeuksetta ollut mies. Miessukupuoli, katsokaas, on kehittänyt LVI-tekniikan ja näin virkanimikkeeeksi muodostui ja on sittemmin vakiintunut putkimies.

Tähän väliin annan vahvan lukusuosituksen kosmologian professori Kari Enqvistin juuri sopivan itseironisesti nimetylle kirjoitukselle “Persvakoäijät saapuvat silloin, kun asiat menevät pieleen“, mikäli et ole ehtinyt siihen tutustua.

Tänään, marraskuun 19. päivänä, on naistenpäivää (8. maaliskuuta) huomattavasti vähemmän tunnettu merkkipäivä: kansainvälinen miestenpäivä. Pikaisen kenttätutkimuksen perusteella tätä ei mainita suomalaisissa kalentereissa. Toivon, että jonain päivänä miestenpäivä nauttii samanveroisesta asemasta edes niinkin vaatimattomassa kontekstissa kuin suomalaisissa almanakoissa.

Vaikkei Tiina Rosenberg sitä soisikaan, me, miehet, olemme yhä täällä ja tulemme aina olemaan. Vaikka toinkin tässä kirjoituksessa esiin enimmäkseen historiallista perspektiiviä koskien sitä, mikä rooli miessukupuolella on ollut yhteiskunnallisessa kehityksessä, koen, että meillä on jokaisella yhä oma roolimme ja ansaitsemme oman siivumme arvostuksesta. Arvostusta aviopuolisoina, isinä, vaareina ja poikina.

Tai sitten ihan vaan miehinä, omina itsenämme.

Shares

Uusimmat uutiset

Liity kannattajajäseneksi