Eurooppa

Aseelliset mellakat Ranskassa – armeija mobilisoitu Dijoniin

Kuvituskuva. Kuva Ferenc Almássy.

Dijonissa, 155 000 asukkaan ranskalaisessa kaupungissa käydään sisällissotaa tšetšeenien ja pohjoisafrikkalaisten välillä. Terrorisminvastaisia yksiköitä ja armeija on mobilisoitu kaupungiin.

Aiemmin viineistään ja eurooppalaisesta korkeakulttuurista tunnettu Dijon nousee nyt otsikoihin maahantuodun sodan näyttämönä. Kaupungissa taistelevat keskenään Tšetšenian ja Pohjois-Afrikan muslimit.

Aseina on nähty rynnäkkökivääreitä, haulikoita, pistooleja, macheteja, kirveitä, mailoja, nyrkkirautoja.

Verta, tajuttomia ihmisiä. Tulipaloja ja mustaa savua. Palaneita autoja.

Sotanäyttämö, jollaisia on totuttu näkemään uutiskuvissa kolmansista maista, on nyt Länsi-Euroopassa.

Taistelut saivat alkunsa 13. kesäkuuta, kun huumediilerit olivat hyökänneet 16-vuotiaan tšetšeenipojan kimppuun. Hyökkäystä seurasivat tšetšeenien kostoiskut ja paikallisten asukkaiden – pohjoisafrikkalaisten maahanmuuttajien – vastaiskut, eikä tilanne ole vieläkään rauhoittunut.

Dijonin pormestari Francois Rebsamen kertoo, että tällaista tilannetta ei ole nähty vielä koskaan aiemmin.

– Emme elä enää toimivassa tasavallassa, kun asiat menevät näin, pormestari korostaa.

Bernard Schmeltz, alueen prefekti torjuu kritiikin, jonka mukaan viranomaiset eivät ole tehneet tarpeeksi lopettaakseen levottomuudet.

– Jengien tarkkailu ja piirittäminen on ainoa käytännöllinen strategia, prefekti toteaa.

Stephan Ragonneau, kansallisen poliisien ammattiliiton aluesihteeri painottaa, että tšetšeenit ovat ”erittäin liikkuvia, hyvin järjestäytyneitä, aseistautuneita ja naamioituneita”.

– Olisi ollut tosi vaarallista mennä väliin. Jos se olisi tehty, ammuskelua olisi ollut kaikkialla. Olisi varmasti tullut vammoja, kuolleita, Ragonneau muistuttaa.

Marine Le Pen, kansallismielisen Rassemblement National -puolueen (RN) johtaja syyttää tapahtumista löysää maahanmuuttopolitiikkaa.

– Tilanne on ennen näkemättömän vakava. Tämä kohoaa uutisten yläpuolelle ja pitää nähdä varoituksena kansakunnallemme, Le Pen sanoi käytyään tutustumassa sotanäyttämöön.

Lähteet Wochenblick, Euronews, Reuters, Metro, Kansalainen.

  • 1.5K
    Shares