Uusimman kyselyn mukaan alle puolet, eli 41% ruotsalaisista haluaa Ruotsin liittyvän Natoon. Reilu kolmannes eli 35%, vastustaa Naton jäsenyyttä ja 24%...
Julkaisija - Esa Paloniemi
Kansalaisaloite.fi- palvelussa on tehty aloite Suomen irrottamiseksi jalkaväki- eli henkilömiinojen valmistuksen, käytön ja hallussapidon kieltävästä Ottawan...
Ensimmäiset kymmenkunta Ukrainasta saapunutta turvapaikanhakijaa saapuivat Ruotsiin perjantaina. Tiistaiaamuna skoonelaiseen Karlskronaan saapui noin 90...
Venäjä saa Ruotsilta rahatukea aiemmin sovittuihin projekteihin, huolimatta Ukrainan konfliktista. Ruotsin instituutilla sekä Kansainvälisellä...
Noin 100 000 ukrainalaista on paennut eilen alkanutta Venäjän hyökkäystä. Moni pakolainen on hakeutunut naapurimaihin Puolaan, Romaniaan ja Slovakiaan...
Ruotsilla on jo pitkään ollut sotilaallista yhteistyötä Ukrainan kanssa. Maat ovat muun muassa kouluttaneet yhdessä sotilaita ja tehneet miinanraivaukseen...
Israelin ilmavoimat IAF on pommittanut ohjuksilla syyrialaisia sotilaita pääkaupunki Damaskuksen lähellä, kertoo uutistoimisto Sana. Kolme sotilasta on saanut...
Ukrainan eduskunta on keskiviikkona hyväksynyt lain, joka antaa siviileille oikeuden kantaa asetta puolustaakseen itseään. Päätöstä on perusteltu kansalaisia...
Länsimaissa kaikista avioliitoista noin 0,6 prosenttia solmitaan sukulaisten kesken. Maahanmuuttajien joukossa luku on kuitenkin huomattavasti suurempi...
Tukholman lähiössä pidätettiin keskiviikkona 35-vuotias mies, Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n pyynnöstä. Hänen uskotaan olevan kytköksissä...
Ruotsissa on noin 200.000-400.000 ihmistä laittomasti. Tarkkaa määrää ei pystytä arvioimaan. Monet laittomasti maahan jääneistä tekevät pimeää työtä maksamatta...
Seinäjoella testattiin viikolla vanerista rakennettua satelliittia lähettämällä se 30 kilometrin korkeuteen. Satelliitin taivaalle nostanut kuminen heliumpallo...
Ruotsin hallitus on perustanut useita totuuskomissioita tutkimaan Tornionjokilaakson meänkielisiin ja saamelaisiin kohdistuneita väärinkäytöksiä. Pohjois...
Maailman pörssit ovat sukeltaneet vuodenvaihteen jälkeen, mutta lasku ei koske aseita valmistavia yhtiöitä. Maailman suurimpien asevalmistajien osakkeiden...
Israelin ohjustorjunta kiinnostaa Ukrainan hallitus on pyytänyt Israelilta sotilasapua ilma- ja kyberpuolustuksensa vahvistamiseksi. Pyynnöstä neuvotellaan...
Maanantaina kokonainen koululuokka ryöstettiin veitsellä uhaten Västeråsissa. Keskiviikkona 9.2. oppilas ryöstettiin koulussa Leksandissa. Opettaja hälytti...
Puolustusvoimien alaisiin kodinturvajoukkoihin pyrkii aiempaa enemmän vapaaehtoisia Ruotsissa. Syynä pidetään turvallisuuspoliittista tilannetta, mm...
Västeråsin kaupungissa kokonainen koululuokka joutui maanantaina 7.2. ryöstön silminnäkijäksi. Rudbeckin lukion luokkaan tuli käynnissä olevan oppitunnin...
Merkit eivät viittaa hyökkäykseen Venäjällä on Ukrainan rajojen tuntumassa runsaasti sotakalustoa ja noin 130.000 sotilasta. Läntisten tiedustelupalveluiden...
Erimaalaiset juutalaisjärjestöt ovat ryhtyneet yhdessä kampanjoimaan Kiinaa vastaan. Kiinan hallinto on vanginnut islaminuskoiseen vähemmistöön kuuluvia...