Kolumnit

Avointen rajojen politiikka ja sen hännystely

Kuva Wikipedia.

Sillä aikaa, kun meillä kohkattiin parisen viikkoa siitä, onko kannanotto poliittisesti sävytettyyn oppilastyöhön kansanedustajan arvolle sopivaa, pohtivat Euroopan unionin eteläosassa sijaitsevat valtiot sitä, kuinka oikeasti hoitaa edelleen jatkuva siirtolaispaine Välimeren yli. Välimerestä elävänä tai kuolleena noukittujen siirtolaisten määrä mukailee sitä, kuinka paljon joko hyväntekeväisyysjärjestöillä tai muilla vastaavilla toimijoilla on kapasiteettia järjestää pelastusoperaatioita. Oppilaat olivat ilman opettajien vaikutusta tai eivät kanavoineet käsityksenä nykytilanteesta Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston sekä Jussi Halla-ahon ja Laura Huhtasaaren muodostamien parivaljakkojen välille.

En halua ottaa kantaa siihen, ovatko tulkinnat opetuksen poliittisesta ohjauksesta paikkansapitäviä vai eivät vaan ohjata keskustelua siirtolaisongelman toistaiseksi ratkaisemattomiin syihin, kuten holtittomaan väestöräjähdykseen sekä ihmissalakuljettajiin, joiden toimintaan puuttumisessa ei jostain syystä haluta ottaa kyllin järeitä aseita käyttöön. Vaikuttaa siltä, että niillekin on oma hiljaa hyväksytty ekologinen lokeronsa toimittaessaan kyseenalaisin keinoin (hävyttömien rahasummien nyhtäminen, merikelvottomat alukset, ihmisarvon vastainen kohtelu) vähäosaisia afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä kohti hyväosaisten eurooppalaisten rakentamia yhteiskuntia palveluineen, hyödykkeineen sekä elintasoineen.

Muutakaan järkevää selitystä ei ansaitse kielteinen suhtautuminen toimiin ihmissalakuljettajien alusten liikennöinnin lopettamiseksi voimakeinoin tai se, että meripelastustoiminta suotaisiin lopetettavan juuri siitä yllä mainitusta syystä, että se itsessään toimii motivaattorina toiminnan jatkamiselle. Koska pelastumisen ja laittomasti Euroopan puolelle pääsyn mahdollisuudet tuplaantuvat niin sanotulla Välimeren reitillä operoivien pelastusalusten ansiosta, voidaan entistä heppoisempia kulkuneuvoja laskea liikkeelle matkustajien osalta yhä hulppeammalla ylikuormituksella sekä pienemmillä polttoaine-, ruoka- ja juomavarannoilla.

Helsingin yliopiston niin sanottuna äänenkannattajana toimivan Ylioppilaslehden artikkeli ”Rajat auki”, Pekka Torvisen laatimana, on erittäin lievästi ilmaistuna utopistista tavaraa. Ihmissalakuljettajien harjoittaman siirtolaisrallin vertaaminen Suomen ja Viron välillä sukkuloiviin turisteihin on valovuoden verran enemmän irti kontekstista kuin Suomesta Ruotsiin talvisodan aikana muuttaneiden sotalapsien vertaaminen Lähi-idästä ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kotoisin oleviin turvapaikkashoppailijoihin. Aiempaa tarkemmin kontrolloidun siirtolaisliikenteen yhdistäminen tulijoiden ihon väriin puolestaan on kirjoittajan omien korvien välissä.

On huomionarvoista, että tällainen ajattelu saa paitsi julkaisutilaa yliopiston lehdessä myös epäilemättä kaikupohjaa opiskelijapiireissä, ja vieläpä Suomen kaltaisessa maassa, joka on pyrkinyt asemoitumaan ihmissalakuljetuksen vastaiseksi. Epäilen toki sitä, että Torvinen olisi kirjoituksensa suhteen vakavissaan (vaikka toisaalta kokemukset ovat osoittaneet, että mikäli samaan asiayhteyteen asetetaan suomalainen yliopistokulttuuri ja humanitaarinen maahanmuutto, mitä tahansa voi olla odotettavissa), mutta annan joutessani vastineen muutamaan sen sisältämään kohtaan utopistisista ratkaisumalleista siirtolaisliikenteen hoitamiseksi.

    ”KAIKKI on niin yksinkertaista.
    Hetki jonossa, passin vilautus deskin toiselle puolelle, ja boarding-kortti on tulostettu 20 sekunnissa.”

Kaikki on yksinkertaista myös kirjoituksessa mainitulla Italian sekä Pohjois-Afrikan välisellä reitillä, mikäli matkustajalla on mukanaan paitsi matkalippu kulkuvälineeseen myös voimassa oleva ja kohdemaassa viranomaiselle kelpaava passi tai muu adekvaatti matkustusasiakirja. Näissä ihannemaailman maalailuissa tuppaa unohtumaan se, että jopa laittoman siirtolaisliikenteen pääasiallisia reittejä pitkin on kaikista ilkeistä populisteista huolimatta mahdollista matkustaa, mikäli omaa kelvolliset dokumentit.

    ”Syysmyrskyn nostattamat, lukemattomina kiemurrelleet vaahtoavat käärmeet ja nelimetriset aallot eivät matkaa hidastaneet.”

Sekä Itä- että Välimeren tapauksessa merenkulun vaikutukset matkankulkuun riippuvat ensisijaisesti käytettävästä aluksesta. Tyhmempikin tietää – tai ainakin tämän luulisi tietävän – että kumivene on kummassakin tapauksessa alttiimpi joutumaan merihätään kuin esimerkiksi Suomen ja Viron välillä tavanomaisesti liikennöivät ro-ro-alukset.

    ”Myrskysäälläkin noin 80 kilometrin matkan perustavin ominaisuus on sen tylsyys – ja tarkoitan tätä vain positiivisessa mielessä. Tallinnan ja Helsingin välillä kulki vuonna 2017 yhdeksän miljoonaa matkustajaa. Sen ansiosta Helsinki oli viime vuonna maailman vilkkain matkustajasatama.”

Muistakaa. Yhdeksän miljoonaa vuosittaista matkustajaa. Yhdeksän miljoonaa tylsistynyttä matkustajaa.

    ”Herää aito kysymys: miksi asiat eivät voisi olla näin tylsiä ja yksinkertaisia myös muualla?”

Itsenäisten valtioiden suvereniteetin yksi merkittävä ominaisuus on se, että niillä on oikeus valvoa aluevesiään sekä -rajojaan. On italialaisten asia, ottavatko he käyttöönsä Itämereltä tuttuja matkustajalauttoja liikennöimään Sisilian ja Tunisian välille. Hyvesignalointi on Torvisessa ja kyseisessä kirjoituksessa erittäin vahva ja utopistinen maailmankäsitys sitäkin vahvempi.

    ”NIIN kuin esimerkiksi Välimerellä, vaikkapa Tunisian ja Sisilian välillä. Sisilian kanaali on 150 kilometriä leveä, mutta sen yli kulkee vain muutama lautta viikossa.”

Nykyisen mittakaavan lauttaliikenne kyennee kattamaan niin ikään nykyisen ja laillisesti (kts. ylempänä) maasta toiseen siirtyvän väen tarpeen. Mikäli laillisesti Välimerellä operoivien lauttaliikenneyhtiöiden palveluiden kysyntä ylittäisi nykyisen tarjonnan, voisin kuvitella, että näille mainituille reiteille asetettaisiin välittömästi enemmän aluksia.

Seuraavaksi tyhjennetään koko pajatso:

    ”Mitä jos Sisilian kanaalin yli kulkisi yhdeksän miljoonaa matkustajaa vuodessa? Ja mitä jos turvapaikanhakijat voisivat kulkea mukana? Mitä jos heidän maihinnousunsa olisi yhtä yksinkertaista kuin minun maihinnousuni Tallinnassa?
    Ainakaan silloin merelle ei kuolisi tuhansia ihmisiä. Vuonna 2018 Välimerellä oli lokakuun puoleen väliin mennessä hukkunut noin 1800 turvapaikanhakijaa tai muusta syystä meren yli lähtenyttä.
    Mitä jos – Herra varjele – Pohjois-Afrikan ja Euroopan välinen matka olisi yhtä helppo tehdä kuin päiväreissu Helsingistä Tallinnaan?”

Suomen ja Viron välinen meriliikenne ei vertaudu millään tapaa Välimeren hukkumiskuolemia aiheuttavaan siirtolaisralliin jo yksin siksi, että jälkimmäisen toteuttajina ovat raskaan sarjan rikolliset – ihmissalakuljettajat –, joiden toimintaperiaatteita jo aiemmin valaisin. Paperittomilla turvapaikanhakijoilla ei jo määritelmällisesti ole mukanaan kelvollisia matkustusasiakirjoja, jotta matkustajalautan kyytiin olisi mahdollista päästä.

Suomi ja Viro ovat EU-valtioina diplomaattisessa sekä humanitaarisessa tasapainossa. Yhdeksän miljoonan vuosittaisen matkustajan suhteellisen vapaan liikkumisen taustalla on se Torvisen vertailun ontoksi tekevä tosiasia, että nämä palaavat yhteen suuntaan suoritetun matkansa jälkeen suurimmaksi osaksi takaisin kotimaahansa – tehden näin ollen matkastaan kaksisuuntaisen.

    ”Mitä jos kaikki rajat olisivat yhtä helppoja ylittää?”

Suoraan kysymykseen suora vastaus: seurauksena olisi humanitaarinen, sosiaalinen ja taloudellinen katastrofi. Vaikka itseään pitäisi kuinka edistyksellisenä ja koko kansakuntaa jonkin uuden sekä radikaaleja uudistuksia vaativan aikakauden kynnyksellä, ovat jotkut vanhat toimintatavat hyväksi havaittuja.

Asioista voi toki pyrkiä tekemään helppoja, mutta on täysin eri asia, onko se järkevää. Noin yleisesti ottaen yhteiskunnallisia ilmiöitä sekä tapahtumia on hyödyllisempää tarkastella kokemusperäisesti – etenkin, mikäli niitä haluaa vertailla keskenään – kuin ideologisesti. Miksi vailla minkäänlaista eurooppalaiseen yhteiskuntaan integroitumisen edellytystä liikkeelle lähteneet turvapaikanhakijat (joista edelleen merkittävä osa on lähtenyt yksinomaan aiempaa paremman elintason perässä, kuten Torvinenkin kirjoituksessaan tunnustaa) pitäisi päästää Tunisiasta Italiaan yhtä helposti kuin tallinnalaisen syyslomalaisen Helsinkiin?

Ymmärrän kyllä mainiosti – joskin vastentahtoisesti –, että länsimainen maailmantuskansa kanssa painiva älymystö on jo hyvän aikaa sitten unohtanut sen, miksi heidän kotimaansa ovat arvokkaita ja niissä vallitseva yhteiskuntajärjestys säilyttämisen arvoista. Syystä tai toisesta vastaava ymmärrys puuttuu Eurooppaan tulijoilta, mutta tämä ei ole Suomen tai tulijoita vastaanottavan länsimaisen arvoyhteisön vika. Miksi? Torvinen kirjoittaa yhdysvaltalaiskirjailija Ryan Aventia lainaten tekstinsä kenties vieläkin surullisemmassa ja pateettisemmassa osuudessa seuraavasti.

    ”’Ne meistä, jotka syntyvät rikkaisiin maihin, eivät päädy maailmanlaajuisesti verrattuna rikkaiksi siksi, että olisimme parempia ihmisiä kuin muualla syntyneet. Meitä vain lykästi: meillä oli onnea saapua maailmaan paikoissa, joissa ponnistelu ja kekseliäisyys palkitaan ja joissa jopa köyhimpien perheiden elintaso on paljon korkeammalla kuin suuressa osassa maailmaa.’” [Lainaus Aventilta.]
    On vain oikeudenmukaista jakaa onnenkantamoisen tuottamat hedelmät niiden kanssa, jotka eivät olleet yhtä onnekkaita, Avent sanoo. Demarit olisivat joskus voineet kutsua tätä solidaarisuudeksi.
    Sillä onnesta todella on kyse. Köyhemmissä maissa asuvat eivät ole jonkin sisäsyntyisen syyn takia vähemmän tuottavia tai tehottomampia kuin rikkaissa maissa asuvat.”

Kyse onkin siis vain ja ainoastaan onnesta. Suomi yhtenä toistaiseksi oikeudenmukaisimmista, PISA-vertailuissa menestyneimmistä, onnellisimmista ja vähiten korruptoituneista maista on siis saavuttanut tämän aseman pelkällä onnella. Nykyinen yhteiskuntajärjestys on syntynyt hyvällä tsägällä, eikä missään nimessä kovalla sekä rehellisellä työllä, nöyryydellä, sisulla, ponnisteluilla tai uhrauksilla. Suomessa eksistoi mystinen ja tarkemmin määrittelemätön sosiaalinen pääoma, joka köyhiltä mailta puuttuu. Nyt se tämäkin sitten lopulta selvisi.

    ”Mutta instituutiot, kuten terve demokratia, oikeusvaltio ja markkinatalous, eivät ole vientituotteiksi kelpaavia. Niitä ei voida viedä maihin, joista puuttuu instituutioita tukeva sosiaalinen pääoma.”

Tämä asenne sisältää melko kylmääviä implikoinnin aiheita. Maailman vähiten kehittyneet maat ovat taikauskoisia, väkivaltaisia, nepotistisia, korruptoituneita, valtiolähtöisen perhesuunnittelun sekä ehkäisyn puuttumisen vuoksi liikakansoittuneita ja etnisesti eripuraisia ainoastaan huonon onnen vuoksi. Jotkut maa-alueet ovat jo lähtökohtaisesti kirottuja. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on heikommat edellytykset saada lotossa seitsemän oikein kuin Norjassa. Näistä maista yksinkertaisesti puuttuu sosiaalinen pääoma.

Päällimmäisin tuntuma on se, että kirjoittaja Torvinenkin tiedostaa joidenkin kansojen pärjäämisen edellytykset kulttuurillisten tekijöiden johdosta, mutta yrittää sälyttää syytä jollekin täysin abstraktille sekä mitään nykyistä luonnonlakia noudattamattomalle tekijälle nimeltä ”sosiaalinen pääoma”. Tämä joko eksistoi maa-alueella tai sitten ei, eikä tälle mahda mitään, koska sellaista omaavien maiden demokratia, oikeusvaltioperiaate ja vallan kolmijako-oppi eivät kelpaa vientituotteiksi, sillä vastaanottajilla ei ole kompetenssia ottaa niitä vastaan ja implementoida osaksi yhteiskuntiaan.

Kova ydin on länsimaalaisen arvoyhteisön pidäkkeetön syyllistäminen ja ruoskinta ikään kuin kaikki siihen kuuluvat nykyvaltiot olisivat aina olleet keskenään yhtä paljon syyllisiä orjuuteen, raakalaismaiseen imperialismiin ja kansojen alistamiseen. Niihin aikansa ilmiöihin, joita ”pidettiin täysin kunniallisina asioina länsimaissa”. Koska suomalaisella älymystöllä ei ole vastaavia konkreettisia ongelmia kuin Italialla ja Maltalla, näihin olemassa oleviin ongelmiin joko haetaan tuulesta temmattua osallisuutta tai ongelmia keksitään tyhjästä.

Torvisen kirjoitus on paraatiesimerkki meidän ahkeran ja rauhanomaisen kansanluonteen aikaansaannosten rienaamisesta. Kirjoitus antaa ymmärtää, että meidän tulisi potea huonoa omaatuntoa siitä, kuinka helppoa Helsingistä käsin on vierailla Tallinnassa ja päin vastoin verrattuna siihen, että ihmisiä kuolee Välimerellä ihmissalakuljettajien vuoksi. Huikaiseva ajatusketju, mutta sitäkin huikeampaa on, että tällaisella tavaralla oikeasti saavutetaan kannatusta akateemisissa ja kulttuuripiireissä.

Eräässä Speden Naisen logiikka -sketsissä Hannele Laurin esittämä Speden vaimo valittaa sitä, kun hänellä on kotona lojuessaan iloinen, pirteä sekä reipas olo, eikä hänellä ole likkakavereilleen mitään jännää kerrottavaa. Niinpä hän keksii alkaa valehdella heille, että mies pahoinpitelee häntä ja on tästä miehelle kiitollinen – onpahan saanut ystävien keskuudessa itseensä huomiota kiinnitettyä.

Havaitsen suomalaisen epäilemättä itseään edistyksellisenä pitämän porukan kipuilussa saman mekanismin. Valitettavasti tätä Weltschmerziä kohtaan ei esiinny missään päin maailmaa pienintäkään mielenkiintoa. Kosmisia hyvyyspisteitä ei jaeta missään.

Shares

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset