Eurooppa Politiikka

Baltian maat tukevat Puolaa EU-sanktioita vastaan

Kuva Wikimedia Commons / public domain
Baltian maat vahvistavat olevansa Puolan tukena vastustamassa EU-sanktioita.

Viro, Latvia ja Liettua seisovat samassa rintamassa V4-maiden kanssa vastustamassa EU:n Puolalle asettamia sanktioita, kertoo Euractiv.

Olemme kaikkia Puolalle asetettuja rangaistuksia vastaan. Tässä asiassa kaikki Baltian maat ovat samaa mieltä, sanoi Latvian pääministeri Māris Kučinskis 9. maaliskuuta Liettuassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa, jossa olivat mukana Puolan, Liettuan ja Viron pääministerit.

Latvian pääministerin mukaan Puolan hallituksen tulisi jatkaa neuvotteluja EU:n kanssa. Liettuan pääministeri Saulius Skvernelis sanoi, että ratkaisu tulee pyrkiä löytämään neuvottelemalla, mutta kertoo ymmärtävänsä Puolaa sen pyrkimyksissä uudistaa oikeusjärjestelmänsä.

”Kyse on kommunismin jäänteiden kitkemisestä Puolan oikeusjärjestelmästä”

Puola on ollut Brysselin kanssa sanasotasilla jo jonkin aikaa Puolan ajaman oikeusjärjestelmän uudistuksen vuoksi, jonka EU-komissio väittää heikentävän Puolan demokratiaa. Puola sanoo kyseen olevan kommunismin jäänteiden kitkemisestä järjestelmästä, lustraatiosta.

Puolan Laki- ja oikeus -puolueen (Prawo i Sprawiedliwość, PiS) johtaja Jarosław Kaczyński on sanonut, että hänen puolueellaan ei ole aikomusta luopua oikeusjärjestelmäuudistuksesta EU:n uhkailuista huolimatta.

Tietenkään Puola ei missään tapauksessa anna päätösvaltaa oikeusjärjestelmäuudistuksessa [EU:n] tuomioistuimelle, tämä on sisäinen asiamme, Jarosław Kaczyński kertoi.

Sen jälkeen kun Unkari Bulgarian kera ilmoitti vastustavansa kaikkia Puolaa vastaan asetettuja sanktioita, Puola on lähentynyt edelleen muita kolmea V4- ja kolmea Baltian maata. Euroopan unionin artikla 7:n mukaan sanktioita ei voi asettaa, jos 6 kaikista 28 jäsenmaasta vastustaa.

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa