Eurooppa

Berliinin arabit saavat oman radioaseman

Kuva Shutterstock.

Paikallisen medianeuvoston mukaan arabialainen radio lisää Saksan pääkaupungin radiokanavatarjonnan monimuotoisuutta.

Berliinissä asuu 133 000 arabia kaikkiaan 20 eri maasta. Uusi arabiankielinen radiokanava Radio Arabica haluaa tavoittaa Berliinin arabit tarjoamalla heille muun muassa kulttuuria, uutisia sekä arabialaista kansanmusiikkia.

DW kertoo MABB -medianeuvoston puheenjohtaja Hansjürgen Rosenbauerin ylistävän uuden kanavan tuomaa monimuotoisuutta.

– Ranskalaisen, venäläisen, turkkilaisen, brittiläisen ja amerikkalaisen radion lisäksi myös arabiväestölle tulee tarjontaa, Rosenbauer sanoo.

Berliinin arabiväestöä on kasvattanut muun muassa marokkolaisten siirtotyöläisten tuominen 1960-luvulla sekä sen jälkeen libanonilaisten ja palestiinalaisten pakolaisten saapuminen 1980- ja 1990 -luvuilla, Irakin sodan aikaiset maahantulijat 2000-luvulla sekä kolmansien maiden siirtolaisten vyöry vuonna 2015 ja sen jälkeen.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset