Kolumnit

Blogi uskon puhdistamisesta

Katsottuani eläköityvän Irja Askolan haastattelun, alkoi mieleni tehdä kirjoittaa hieman uskonasioista. Onhan nyt myös joulu. Mitään en kenellekään tuputa enkä moralisoi, mutta minä uskon, ja teille jotka ette usko, voi kuoleman jälkeen tulla lämmin!

Vitsailu sikseen, jokainen uskokoon miten tahtoo. Mutta Askolassa jotenkin tiivistyy kaikki se, mikä on nykyisessä kirkossa pielessä. Kari Mäkinenkin on Askolaan verrattuna oikea puritaani. Askola on ensimmäinen naispiispa, joka on tullut tutuksi varsinkin kannanotoistaan maahanmuuttoon ja homoavioliittoihin. Askola on ollut kannanotoissaan näkyvästi liberaali. Hän on esittänyt kirkkojen antamista muslimien käyttöön, ja puhunut homoparien kirkkohäiden puolesta.

Kirkko on jakautunut kahtia. Toisaalla ovat kaltaiseni vanhoilliset, joiden mielestä periaatteista on annettu jo liikaa periksi. Toisaalla taas ovat liberaalit, joiden pääasiallinen agenda näyttää olevan, että kirkon pitää olla kuin kuva ympäröivän yhteiskunnan arvoista ja mukautua. Tätä kehitystähän kirkko ei kestä kauaa. Kirkosta eroaminen on muotia, ja tähän asti heitän hihasta valtaosan eroajista olleen liberaaleja. Nyttemmin, kun valtionkirkko ilmoitti suojelevansa paperittomia muslimeja, on omassakin tuttavapiirissäni alkanut olla eroamisia. Kirkon jäsenkato käy nyt molempiin suuntiin.

Evankelisluterilainen kirkko ei näytä osaavan päättää, mitä mieltä se lopulta on, ja yrittää kahden raiteen taktiikkaa. Arkkipiispa Mäkinen ja nyt onneksi eläköityvä Askola ovat päästelleet suustaan lausuntoja, joilla yritetään miellyttää kirkosta nyt karkaavia liberaaleja, mutta seurakuntien toimintaan tämä kasvojenkohotuskampanja ei ole vielä onneksi vaikuttanut. Tässä tilanteessa liberaalit, jotka minun näkökulmastani eivät joka tapauksessa kirkon opetuksista välitä eivätkä usko, ovat eronneet, koska mitään ei tapahdu. Konservatiivit taas ennustavat kirkon olevan kohta enää vain kuori vailla mitään opetuksellista sisältöä.

Miksi minä pohdin eroa kirkosta?

Itsekin olen pohtinut, josko tästä uppoavasta laivasta kannattaa lähteä. En millään haluaisi maksaa palkkaa papeille, joka minun näkökulmastani palvoo vanhana hyvänä aikana seurakuntalaisten rahoilla rakennetussa kirkossa Baaleja. Baalit ovat Raamatun vanhassa testamentissa mainittuja epäjumalia, ja epäjumala alkaa mielestäni olla punavihreiden liberaalipappien palvoma Jumala. Oma epäilyni kirkkoa kohtaan on lähtenyt liikkeelle taannoisesta homoavioliittokeskustelusta. Lähetin jopa arkkipiispa Mäkiselle sähköpostia koskien kysymystä, ja liitän tuon viestini tämän kirjoituksen loppuun. Kirkon puhuvien päiden kannanotot koskien milloin mitäkin lähinnä vahvistavat epäilyjäni.

Ensinnäkin, kirkon politikointi on mielestäni ällöttävää. Punavihreät huutelivat 2000-luvun alussa, kuinka uskonto ei kuulu politiikkaan. Nyttemmin nuo samat raivoateistit ovat olleet hiljaa, kun seurakunnat ovat soitelleet kelloja Aleppon puolesta (lue: Venäjää ja Syyrian kristittyjä suojelevaa hallitusta vastaan), aiotaan suojella paperittomia turvapaikanhakijoita, jotka ovat mahdollisesti turvallisuusuhka ja tarjota kirkkoja kristinuskon näkökulmasta väärän jumalan palvelemiseen. Ihmettelen, mikä ihmeen tarve kirkolla on miellyttää porukkaa, joille eroakirkosta.fi-nappi on jo ennestään ollut herkässä, ja joka aivan selvästi ei pidä vanhoja käskyjä ja opetuksia juuri minkään arvoisina? Sen sijaan kirkossa on käytetty valtava määrä vaivaa asian kääntämiseksi niin, että Jumala itse asiassa kannattaa massamaahanmuuttoa ja homoavioliittoja.

Luonnollisesti jokainen vähänkään julkisesti uskostaan puhunut konservatiivi on törmännyt sutkautukseen, jonka mukaan Raamattua seuraamalla pitäisi homoja kivittää ja kuukautisia poteva nainen karkoittaa sotilasleiristä ulos nukkumaan, jos oikein muistan. Tämä on tietysti saivartelua. Kirkon nykyinen tapa, jossa se pian siunaa nimenomaan kiellettyjä parisuhteita avioliittoon, on suoraan Raamatun sanaa vastaan toimimista, kun taas homojen kivittämättä jättäminen on vanhojen käskyjen täyttämättä jättämistä. Kaksi eri asiaa. Törkeintä on, että papit, jotka eivät suostu toimimaan vastoin vanhakantaisempaa tulkintaansa uskosta, erotetaan.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että mikään ei ole enää syntiä. Ei varsinkaan, jos synti on jonkun vähemmistön määritelmällinen toimintatapa. Puhun taas tietysti homoseksuaalisuudesta, koska esimerkki on helppo. Luterilaisuuden oppi, ”yksin uskosta, yksin armosta” on ymmärretty täysin väärin. Varsinkin Askolaa kuunnellessa voisi luulla, että aivan kaikki on sallittua, ellei vallan vanhurskasta. Riittää, kun uskoo. En millään usko tätä, sillä muutoinhan ei Raamatussa olisi käskyjä ollenkaan. Uskon, että syntiä ei pidä tehdä. En kuitenkaan usko, että jokainen, joka on kerrankaan elämässään syntiä tehnyt, joutuu kadotukseen hampaita kiristelemään ja kuuntelemaan Paula Vesalaa ja Cheekiä.

Uskoon kuuluu katumus synneistä. Homot ja murhaajatkin pelastuvat, mikäli he tehneensä syntiä, ja sitä katuvat. Kirkko ei enää katumusta tarjoa. Sen sijaan se tarjoaa Jumalaa, joka rakastaa aivan kaikkea ja kaikkia, eikä pidä mitään pahana. Sellainen on huono isä. Jos minä en olisi saanut selkääni pienenä, makaisin varmaan katuojassa enkä olisi käynyt yhtään kouluja. Katumus ja synti ovat olleet ja ovat osa kristinuskoa, onhan meillä sitä varten synnintunnustuksin.

Jenkka uskon puhdistamisesta

Nykyisessä tilanteessa kirkko suututtaa kaikki jäsenensä. Paitsi tietysti ne, joille mikään ei merkitse mitään, kunhan kerran vuodessa pääsee kuuntelemaan ”kauneimpia joululauluja”. Kirkon kova ydin, eli innokkaat seurakuntalaiset, kuitenkin kaikkoavat. Kirkon on valittava puolensa, mutta sitä se ei halua tehdä, ja miksipä haluaisi. Valtionkirkolla on verotusoikeus ja se saa osuuden yhteisöverotuloista. Näillä rahoilla tienaavat Askolat ja Mäkiset valtavia summia, sekä monet muut. Siksi jäsenkatoa pitää vain hidastaa ja yrittää esittää ”kaikkien kirkkoa”, jotta asema valtionkirkkona säilyisi.

Ennen tätä ajatusta vastustin, mutta kirkko tulee erottaa valtiosta ja panna elämään pelkästään jäsenmaksuista. Tällöin olisi aivan selvää, että kirkon vanha linja palaisi vallalle. Tästä olen varma, koska liberaaleille kirkko ei ole niin tärkeä, että vasitusti maksaisivat jäsenmaksun esimerkiksi vuosittain. Ja vaikka olisivatkin ja kirkko valitsisi liberaalin linjan, konservatiivit eroaisivat heti, eivätkä jäisi arpomaan laillani, kuinka tässä käy. Vaihtoehtojahan on – esimerkiksi muutama vuosi sitten porua aiheuttanut Luther-säätiö, joka on käytännössä kuin evankelisluterilainen kirkko 1980-luvulla. Yhdessä messussa olen käynytkin, ja ihan mielekäs tilaisuus oli kyseessä. Ahkera kirkossakävijä en ole, mutta useamminkin pitäisi käydä.

Muutoin olen sitä mieltä, että Suomen tulee erota eurosta ja EU:sta

Akseli Erkkilä
23.12.2016

PS. Tässä sähköpostini Kari Mäkiselle vuodelta 2014. Vastaukseksi sain jouluntoivotuksen.


Terve! Ajattelin ottaa myös kantaa tähän viime päivinä velloneeseen avioliittokeskusteluun, enkä parempaa keinoa keksinyt kuin kirjoitella teille pienen kirjoituksen. 
 
Aloitan kertomalla oman ”hengellisen kehitykseni” historian, joka ei ole pitkä, olenhan vasta 23 kesää nähnyt.
 
Rippikoulua en käynyt yläasteikäisenä, sillä politiikkaan kovasti suuntautuneena pidin maallisia asioita ja arvoja suuremmassa arvossa, olinpa itse asiassa jopa ateisti. Tämä ei ole mitenkään harvinaista, sillä näin jälkikäteen ajateltuna oli olo melko ylivoimainen, eli niin kutsuttu ”teiniuho” valtasi mielen. Minä en tarvitse ketään taikka mitään.
 
Olen protestihenkinen pohjimmiltani, ja tuohon aikaan vapaa-ajattelijain liitto harjoitti voimakasta kirkostaeroamispropagandaa. Kohdallani tämä toimi kuitenkin päinvastoin kuin oli suunniteltu. Ärsyynnyin niinkin intiimille alueelle kuin uskonasioihin tunkeutumisesta, ja aloin ajatella, että voin kyllä pysyä kirkossa. Päällimmäisenä perusteena tuumailin, että voin kyllä maksaa kirkollisveroa siitä hyvästä, että vanhukset, joilla lähtö on jo lähellä, voivat hiljentyä kirkossa miettimään asioita, joita itse en vielä ymmärtänyt, ja tuskin ymmärrän vieläkään.
 
Pikku hiljaa luovuttuani eroamisajatuksesta aloin kuitenkin arvostaa sitä työtä, jota kirkko on Suomessa aikanaan tehnyt – luterilaisen kirkon ansiota ja perua ovat maamme korkea koulutus ja lukutaito, vaivaistalot ja mitä vielä. Pohdiskelin syntyjä syviä, ja kuin huomaamatta muutuin hiljalleen uskovaksi. Kävin rippikoulun asepalvelusta suorittaessani, ja nautin kovasti. Osansa oli toki myös sillä, että seurakuntakeskuksen olot voittivat kasarmin olosuhteet niin sanoakseni 100-0.
 
Päällimmäinen syy ”heräämiselleni” oli se, kuinka kaikki ikätoverini toitottivat, kuinka yliluonnollista ei voi olla, ja kaikki on saanut alkunsa alkuräjähdyksestä. Ajatus siitä, että alussa ei ollut mitään, ja sitten se ei mikään räjähti, mistä taas syntyi kaikki, on mielestäni ihmisjärjen tavoittamattomissa, siis yliluonnollista. Koko maailma on ihmisjärjen ulottumattomissa, ja siksi Jumalaan uskova on aivan yhtä oikeassa kuin ”tieteellisen” maailmankuvan omaava.
 
Mielipiteeni ev. lut. kirkosta ja teidän lausunnoistanne
 
Edellisestä vuodatuksesta huolimatta olen ollut aina varsin vanhoillinen mieleltäni. Lisäksi arvostan sitä, että periaatteista ei ”liisitä”. Nuorisopolitiikassa toimiessani otin kovasti kantaa tätä nyt hyväksyttyä avioliittolakia vastaan. Nyttemmin en pidä tätä enää suurenakaan kysymyksenä, koska kyseessä on kuitenkin vain laki, joka ei kirkkoa sido mihinkään. Suurempiakin asioita on meillä Suomessa pohdittavana, senhän näkee jo kouluammuskeluista, syrjäytymisestä ja leipäjonoista. Ainoa asia, mikä laissa jäi hiertämään, on adoptio-oikeus, sillä valtavan hienot perheolot saaneena en voi hyvällä omallatunnolla edesauttaa luomaan lisää rikkinäisiä perheitä. Perhe on rikki, jos siinä ei ole isää ja äitiä lapsia opastamassa.
 
Lausuntonne avioliittolain johdosta särähti korvaani pahasti. Olen vannonut, että mikäli evankelisluterilainen kirkko alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, eroan välittömästi. Vielä en ole eronnut, kirkkohan ei vielä näitä pareja ole vihkinyt.
 
Kirkko on samantapaisessa vedenjakajavaiheessa kuin aikanaan naispappeuden kanssa. Konservatiivit ja liberaalit ovat vastakkain. Itse suhtaudun naispappeuteen välinpitämättömästi, sillä asia on Raamatun puolella tulkinnanvarainen asia. Vanhaa testamenttia en pidä oikein minkäänlaisena auktoriteettina, sillä uudempi laitos kääntää monet asiat päälaelleen. Munauksen kirkko teki siinä, että se alkoi erottaa pappeja, jotka kieltäytyivät työskentelemästä naispappien kanssa. Kirkko erotti pappeja näiden uskon vuoksi.
 
Mielestäni kansankirkon ei missään tapauksessa tule vihkiä ns. ”homopareja”. Se olisi suoraan toimimista Raamatun opetuksia vastaan. Näkemykseni mukaan Jumala ei tuomitse ihmisiä, mutta teot Hän tuomitsee. Hän siis tuomitsee homosuhteen, ei homoja. Siksi olisi irvokasta, että luterilainen pappi antaisi kauttaan Jumalan siunauksen suhteelle, jonka Jumala on yksiselitteisesti tuominnut. Tämä tapahtuisi vieläpä herran huoneessa, eli kirkossa.
 
Fundamentalisti en ole, ja siksi minua naurattaa tapa, jolla ns. ”vapaa-ajattelijat” saivartelevat sillä, kuinka Raamatun mukaan tulisi joka toinen kivittää. On eri asia seurata aikaansa jättämällä tiettyjä, selvästi yhteiskuntajärjestykseen liittyviä kehotuksia toteuttamatta, kuin toimia edellä kuvailemallani tavalla tietoisesti opetuksia vastaan, vieläpä herran huoneessa ja herran nimessä.
 
Toivon, että harkitsette paremmin sananne, tai ainakin teette lausuntoja antaessanne selväksi, että te ette yksin päätä siitä, mitä luterilainen kirkko tekee tämän kysymyksen kohdalla. En ole lausuntojenne vuoksi eronnut, mutta mikäli kirkko päätöksentekoelimissään päättää alkaa edellä kuvailemani rienaamisen, sillä mitään muuta se ei ole, tarvitsen minäkin eroakirkosta.fi-nettisivuston palvelua. Haluan nuorena seurakuntalaisena tuoda näkemykseni teille julki, jotta harhaluulo siitä, että kirkolle paras keino selviytyä on vedota kuviteltuihin ”nuorten arvoihin” todettaisiin vääräksi.
 
Terveisin,
Akseli Erkkilä
luterilainen

  • 18
    Shares