Eurooppa Maahanmuutto

Bosnia varoittaa EU:a keväällä alkavasta laittomien siirtolaisten vyörystä

Makedonian ja Kreikan rajaa, maaliskuu 2016. Photo Vasilis Ververidis

Bosnia varoittaa Euroopan unionia kevään aikana laajenevasta siirtolaisongelmasta.

Bosnian hallitus odottaa maan läpi kulkevien pakolaismäärien massiivista kasvua näiden pyrkiessä kaikin keinoin Euroopan unioniin, kertoo Die Presse.

Bosnian turvallisuusministeri Dragan Mektić varoittaa, että ainakin 70 000 laitonta siirtolaista odottaa Balkanilla – pääosin Kreikassa – kevään saapumista jatkaakseen vaellustaan syvemmälle Euroopan unioniin. Yksinomaan Bosnia-Hertsegovinassa laittomia siirtolaisia on ministerin mukaan tuhansia.

Bosniassa olevien laittomien siirtolaisten määrä laski tammikuun ja helmikuun välisenä aikana 2 300:een, mutta kevättä kohti siirryttäessä tulee määrä kasvamaan rajusti.

Ongelma ei Mektićin mukaan koske pelkästään Bosniaa vaan koko Balkanin reittiä. Turvallisuusministeri syyttää tilanteesta EU:a.

EU antaa laittoman siirtolaisuuden jatkua

Viime vuoden aikana noin 22 000 Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta ja Aasiasta lähtenyttä laitonta siirtolaista kulki Bosnian läpi matkallaan kohti EU:n sydäntä. Tällä hetkellä virallisten tietojen mukaan 70 000 laitonta siirtolaista valmistautuu matkaan.

– Haluamme olla osa eurooppalaista ratkaisua, mutta EU ei saa sovittua ratkaisua, turvallisuusministeri Mektić painotti.

– Tämän laittoman siirtolaisuuden vain annetaan jatkua, turhautunut turvallisuusministeri jatkoi.

Bosnia-Hertsegovina ei ole EU-jäsenmaa, mutta sillä on yhteinen raja EU-maa Kroatian kanssa. Bosnia on laittomien siirtolaisten kauttakulkumaa, sillä suurin osa laittomista siirtolaisista pyrkii maan läpi Länteen.

Bosnia ei aio katsoa siirtolaisvirtaa sivusta

Viime vuonna EU myönsi Bosnialle 9 miljoonaa euroa laittomien siirtolaisten majoittamiseen. Maassa on tällä hetkellä kaikkiaan kahdeksan majoituskeskusta laittomia siirtolaisia varten.

Bosnia ei aio katsella toimettomana alkavaa siirtolaisvirtaa. Maan hallitus ilmoitti torstaina saaneensa päätökseen Serbian ja Montenegron vastaisen 600 kilometriä pitkän rajan sulkemisen.

Bosnian hallitus myös harkitsee Unkarin tarjoaman rajavalvontaan tarkoitetun poliisiosaston vastaanottamista.

Uusimmat uutiset

Liity kannattajajäseneksi