Kolumnit

Buchanan: Liberaali demokratia uhanalainen laji?

Kuva: wikimedia Commons, Yhdysvaltalainen paleokonseratiivi Patrick J Buchanan

Yhdysvaltalainen paleokonservatiivi Patrick Buchanan noteeraa sen, että Eurooppa ja muu maailma liukuu konservatiivisempaan suuntaan, etääntyen USA:n edistämästä liberalismista.


Nyt vuoden 2017 alussa välitön uhka liberaalille demokratialle ei ole itsevaltius, vaan epäliberaali demokratia (illiberal democracy), kirjoittaa William Galston The Wall Street Journalissa. Galstonin analyysi ei ole väärä, eikä hän turhaan soita hälytyskelloa.

Mutta miksi on niin, että Amerikan suurelta vientituotteelta vaikuttanut liberaali demokratia, joka näytti lännen ja ehkä koko ihmiskunnan tulevaisuudelta kylmän sodan päättyessä, näyttääkin nyt seurakunnalta, josta jäsenet toisensa jälkeen kaikkoavat.

Presidentinvaalit muuttavat Ranskaa konservatiivisemmaksi

Miksi liberaali demokratia menettää vetovoimaansa?

Ranskan presidentinvaaleista kertova juttu samaisen Wall Street Journalin etusivulla ehdottaa tähän vastausta.

Ranskan vaalien viimeisellä kierroksella ensi toukokuussa tullaan todennäköisesti valitsemaan presidentiksi joko Marine Le Pen tai Francois Fillon.

Le Pen on Kansallisen rintaman ”pidetään Ranska Ranskana” -ehdokas. Fillon on traditionalisti katolinen Ranskan länsirannikolla sijaitsevasta legendaarisesta Vendéestä, jossa vastavallankumoukselliset marttyyrit taistelivat vuosina 1793-96.

Fillon sai katolilaisilta äänivyöryn sekä 60 prosenttia muihin uskontokuntiin kuuluvien äänistä.
Le Pen haluaa Ranskan eroa EU:sta sekä lähentymistä Vladimir Putinin Venäjään. Hänen suosionsa kasvuun on vaikuttanut maassa nykyään oleileva viiden miljoonan arabin ja muslimin väestö, miljoonat mahdolliset maahanmuuttajat sekä viimeaikaiset islamistiset terrori-iskut.

Fillon menestyi puolueensa esivaaleissa tunnustautumalla vakaumukseltaan ja arvoiltaan katoliseksi, sekä vastustamalla aborttia ja samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Hän ei vastusta sekularismia, mutta katsoo, että on kuultava myös sitä Ranskaa, jota on kutsuttu ”katolisen kirkon vanhimmaksi tyttäreksi”.
Mistä Le Penin ja Fillonin ehdokkuudet kertovat?

Ranska ja Eurooppa saattavat olla vääjäämättömästi etääntymässä liberaalidemokraattisesta, kristillisyydestä riisutusta ja militanttisekularistisesta Amerikasta. Jos tuollainen Amerikka on tulevaisuutta, niin Ranska ja Eurooppa yhä vähemmän haluavat tuollaista tulevaisuutta.

Samalla kun eliitti toivottaa kehitysmaista tervetulleeksi Amerikan ilmettä muuttavan maahanmuuton, Ranska ja Eurooppa ovat päinvastoin supistamassa maahanmuuttoa. Ranskalaiset haluavat pysyä sellaisina kuin ovat, eli yhden kielen, yhden kulttuurin ja yhden kansan maana.

Amerikka julistaa kaikkien uskontojen samanarvoista ja tasapuolisesta kohtelua. Ranska ei näytä jakavan tätä liberaalia uskomusta. Ja aivan kuten Lähi-idässä ei haluta lisää kirkkoja tai kristittyjä, Ranska ja Eurooppa eivät halua lisää moskeijoita tai muslimeja.

Kansalliskonservatiivisuus etenee maailmalla

Siinä missä Amerikan eliitti saattaa ylistää samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja ”suvunjatkamisoikeuksia”, yhä useammat eurooppalaiset tunnustavat Putinin Venäjällä vallitsevia sosiaalisia arvoja. Putin-mielisten puolueiden kasvaessa huimasti Euroopassa, Amerikka-mieliset puolueet kärsivät vaalitappioista ja loikkauksista.

”Koska ihmiset ovat samanarvoisia, kaikenlainen heidän tasa-arvoisuuttaan kiistävä etnosentrismi on hylättävä,” kirjoittaa Galston.

Tämä voi hyvinkin olla sitä mitä liberaali demokratia ajaa.

Mutta Neuvostoliiton, Tšekkoslovakian ja Jugoslavian raunioille syntyneet 24 valtiota kaikki rakentuivat etnonationalistiselle perustalle – Kroatia ja Serbia, Viro ja Latvia, Georgia ja Armenia, Azerbaidžan ja Moldova.

Ja eivätkö ainutlaatuiset etniset identiteetit olleet syynä Etelä-Ossetian ja Abhasian irrottautumisen Georgiasta?

Siinä missä Amerikalla on tarjota 325 miljoonan ihmisen liberaalidemokratia, joka on monirotuinen, monietninen, monikulttuurinen, monikielinen ja joka ylistää ”moninaisuuttaan”, niin voiko Euroopasta mistään löytää suurta puoluetta, joka julistaa tuota maansa ja mantereensa tulevaisuudeksi?
Euroopan kansat lähinnä pakenevat Amerikan julistamaa ja lupaamaa tulevaisuutta.

Euroopan kansat kieltäytyvät Yhdysvalloista peräisin olevista liberaalidemokratian hedelmistä.
Galston on oikeassa väitteessään ”harvat lännen johtajat ja liikkeet uskaltavat haastaa käsitystä demokratiasta itsestään.”

Toistaiseksi tämä pitää paikkansa, mutta maailmanlaajuisesti Caesarismi näyttää aktivoituneen.
Venäjä, Kiina, Turkki, Egypti ja Filippiinit ovat esimerkkejä autoritaaristen valtioiden uudesta suosiosta. Läntiset liberaalit aluksi hurrasivat arabikeväälle, mutta sen tulokset hillitsivät heidän intoaan. Vapaat vaalit tuottivat Hamasille voiton Palestiinassa ja Hizbollahille voiton Libanonissa.
Vaikka Galston arvostelee Puolan ja Unkarin hallituksia epäliberaaleiksi demokratioiksi, ne näyttävät kuitenkin nauttivan suosiota kotimaissaan.

Mitä tulevaisuus sitten tuo tullessaan?

Nykyinen kriisi johtuu Eurooppaan muuttaneista kymmenistä miljoonista kolmannen maailman kansalaisista, joita ei ole onnistuttu assimiloimaan missään Euroopan valtiossa – johtaen Euroopan kansojen perinteisten kulttuurien pilaantumiseen ja myrkyttymiseen.

Tämä on saanut miljoonat takajaloilleen ja julistamaan: Jos liberaali demokratia tuottaa tällaista, niin hitot välitän moisesta aatteesta.

Jos Eurooppa on etääntymässä siitä miksi Amerikka on tullut ja mitä se tarjoaa myös muille, niin mikä saisi eurooppalaiset muuttamaan mielensä ja kannattamaan jälleen liberaalidemokratiaa? Miksi ei voisi kokeilla jotain muuta?

Brexitillä englantilaiset vastustivat äänestämällä monimuotoista liberaalidemokratiaa, jollaiseksi heidän pääkaupunkinsa ”Londonistan” oli muuttunut.

Donald Trumpin voitto ilmaisi Barack Obaman edustaman Amerikan torjumista. Ja jos Trump onnistuu, niin mikä enää saisi Amerikkaa nostalgioimaan Obaman edustamaa Amerikkaa?

USA:n perustajaisät uskoivat, että demokratia edusti tasavallan rappeutumista. He pelkäsivät ja inhosivat sitä, epäillen sen johtavan diktatuurin. He saattoivat olla taas kerran oikeassa.

Patrick J. Buchanan 5.1.2017

Jakoa

Tietoa julkaisijasta

Heikki Luoto

Toivon tämän hullun ajan päättyvän, jotta aikaa jäisi muuhunkin kuin kulttuurisotaan.

Uusimmat uutiset