Eurooppa Rikos

Calais: Britanniaan pyrkivät laittomat siirtolaiset hajottivat liikkeellä olevan rekan tuulilasin keskellä kirkasta päivää – VIDEO

Calaisin muuri. Kuva Wikimedia Commons.
Calaisissa Britanniaan pyrkivät laittomat siirtolaiset käyvät yhä röyhkeämmiksi ja aiheuttavat alueen ammattiautoilijoille todella vaarallisia tilanteita.

Puolalainen rekkakuski Maciej Pater kertoo Facebook-sivullaan joutuneensa Calaisissa Ranskassa laittomien siirtolaisten iskun kohteeksi. Siirtolaiset heittivät hänen ajamansa rekan tuulilasiin  liikennekartion, joka rikkoi lasin. Maciej on todella huolissaan Calaisin tilanteesta ja autoilijoille aiheutuvasta vaarasta.

– Asia koskettaa minua erityisesti minua, koska ajan autoa ammatikseni Euroopassa. Tänään tämä tapahtui keskellä kirkasta päivää, Maciej kertoo.

Hänen autonsa oli vain noin 50 metrin päässä Ranskan poliisin autosta, kun siirtolaiset iskivät. Maciej ei voi käsittää, miksi eurooppalainen media ei nosta ongelmaa esille.

– Asia lakaistaan maton alle ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, hän päivittelee ja jatkaa: – Ajatelkaapa, jos kuljettaja joutuisi maksamaan tällaisesta tilanteesta hengellään!

– EUROOPPA HERÄÄ!  Maciej vaatii.

Kuljettajia on uhattu jopa raiskauksella

Yleensä Britanniaan pyrkivät laittomat siirtolaiset asettavat tielle barrikadeja toivoen rekka-autojen joutuvan pysähtymään. Rekan pysähdyttyä tai hiljennettyä riittävästi vauhtia, siirtolaiset yrittävät nousta kyytiin toivoen pääsevänsä salamatkustajana Britanniaan.

Calaisin tilanne on kuljettajien kannalta todella huolestuttava, ja se on ollut sitä jo pitkään. Britannian kuljetusalan liiton RHA:n johtaja Rod McKenzie kertoi kesällä tilanteesta.

– Meillä on todisteita, että rekkakuskeja, jotka tekevät vain työtään, on todella uhattu. Todellisia ongelmia muodostuu, kun rekka joutuu pysähtymään tiesululle ja joukko pakolaisia pyrkii autoon sisään usein myös väkivaltaa käyttäen. Meillä on myös tiedossa tapauksia, jossa naiskuljettajia on uhattu raiskauksella. Meillä ei ole epäilystä siitä, etteikö tilanteen pahentuessa myös riskit kuljettajien osalta nouse – jopa liiankin suuriksi, hän kertoi.

Kesällä 2017 pakettiauton kuljettaja menehtyi törmättyään rekkaan, joka oli joutunut pysähtymään laittomien siirtolaisten moottoritielle rakentaman esteen vuoksi.

Muokattu 21.10 klo 21:53 lasiin heitetty esine oli liikennekartio

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa