Muu maailma

CNN teki sopimuksen rasistiksi leimaamansa MAGA-lakkia käyttäneen pojan kanssa

Kuvakaappaus Youtube.

CNN on tehnyt rasistiksi leimaamansa MAGA-lakkia käyttäneen pojan kanssa sopimuksen välttyäkseen oikeudenkäynniltä.

Covingtonin katolisen kirkon oppilas, MAGA (Make America Great Again) -lakkia käyttänyt Nicholas Sandmann joutui vuosi takaperin vastoin tahtoaan otsikoihin, kun media levitti videota, jossa hän seisoi Amerikan alkuperäiskansaan kuuluvan miehen edessä hymy kasvoillaan.

Media käytti videota ja kuvia nuoresta tukena väitteissä, joiden mukaan poika julkeasti ja pilkallisesti hymyillen asettautui vastustamaan vähemmistöön kuuluvaa intiaanirumpua soittavaa miestä March for Life -marssissa 18. tammikuuta 2019. Uutista levittivät suuret mediat kuten Washington Post, Associated Press ja CNN.

Helsingin Sanomat kirjoitti 20. tammikuuta 2019, kuinka koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia.

– Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä, HS:n Ville Similä kirjoitti kolumnissa.

Kolumnin mukaan video oli piinallista katsottavaa.

– Mies seisoo yksin keskellä riemuitsevaa poikajoukkoa ja soittaa rummulla rukousta. Nuori poika seisoo aivan miehen edessä, katsoo tätä silmiin ja hymyilee pilkallisesti.

Nicholas Sandmann, videolla esiintynyt poika, esiintyi myös toisessa samaan aikaan otetussa videossa, josta kävi ilmi, että hän vain seisoi paikallaan, kun Omaha-heimoon kuuluva Nathan Phillips paukutti rumpua ja lauloi hänen edessään. Aiemmin samalla videolla joukko mustia miehiä huusi Sandmannille ja hänen tovereilleen loukkauksia, kuten ”insestilapset”, ”ääliöt”, rasistit”.

Kertomansa mukaan Sandmann yritti vain pysytellä tilanteessa rauhallisena.

Valtamedian leimattua Sandmannin rasistiksi hän nosti kanteen mediataloja vastaan. CNN on nyt tehnyt sopimuksen Sandmannin kanssa välttyäkseen pitkältä ja kalliilta oikeuskäsittelyltä, jonka lopputuloksesta mediatalo ei voi olla varma.

Sopimuksen yksityiskohtia ei ole tiedossa, mutta alun perin Sandmann vaati CNN:ltä 275 miljoonan dollarin korvauksia.

  • 274
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset