Kotimaa

Convoy Finland 2022 jatkuu – tapahtuma on onnistunut

Kuva Twitter

Convoy Finland 2022 tiedotteiden mukaan tapahtuma Eduskuntatalon edessä ja Mannerheimintiellä on sujunut hyvin ja paikalla on ollut tuhansia ihmisiä sekä satoja autoja, jotka ovat tukkineet tien liikenteeltä. Illan aikana ajoneuvojen jono ulottui Eduskuntatalolta Finlandia-talolle asti.

Autoletkat ympäri maata lähtivät matkaan jo varhain perjantaiaamuna saapuen iltapäivästä Helsinkiin. Valtamedian mukaan letkoissa ei ole ollut mukana raskasta liikennettä, mutta tapahtuman tiedotuksen mukaan poliisi oli estänyt niiden etenemisen ja ohjannut rekat ja kuorma-autot kehäkolmoselta toisaalle. Poliisi on tiedottanut aiemmin, että se valvoo erityisesti raskasta liikennettä. Yli 12-metrisiltä autoilta on tavallisestikin ilman erityislupaa pääsy kielletty Helsingin keskustaan.

Convoy Finland 2022 vaatimukset Helsingin sulun purkamiseksi ovat:

”1) Kaikki koronatoimenpiteet ja -rajoitukset Suomessa on peruttava ja kumottava kokonaisuudessaan välittömästi, pysyvästi ja lopullisesti. Tämä pitää sisällään siis koronapassit, rokotepassit, suunnitellun digi-ID:n käyttöönoton, kokoontumis- ja aukiolorajoitukset, maskipakot, sekä kaiken muunkin asiaan liittyvän.

2) Polttoaineiden (sekä bensiinin että dieselin) nykyisestä verotuksesta on leikattava pois 50%.

3) Suomen nykyisen hallituksen on erottava.

Kun nämä vaatimukset ovat täytetty, puramme Helsingin sulun.

Toivoo, Convoy Finland 2022 Ylläpito”

Autoja hinattu ja ihmisiä kiinniotettu

Poliisi aloitti Mannerheimintielle pysäköityjen autojen siirtämisen hinaamalla kello 22.00 jälkeen. Ihmisjoukko esti ja painosti poliisia luopumaan ajoneuvojen hinauksesta. Yhden hinausauton rengas puhkaistiin teräaseella. Poliisi määräsi väkijoukon hajaantumaan lauantaina kello 00.10.

– Poliisi hinasi kymmeniä ajoneuvoja Mannerheimintieltä ja teki 55 kiinniottoa. Kahta kiinniotettua epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen.

Convoy Finland 2022 pahoittelee häirintää:
https://twitter.com/convoyfinland/status/1489726762909110275

Muutamat toimittajat ja poliitikot sekä ns. ”antifasistit” ovat äityneet Twitterissä irvailemaan ja väheksymään tapahtumaa. Mielenosoitusta ja poliisin toimintaa on vertailtu ”Elokapinan” tapahtumiin.

 

Tapahtumasta on useita videotallenteita:

LEVELI LIVE

Verkkostudio STREEMI

Convoy Finland 2022

Convoy Finland LIVE STREEMI

TOKENSTUDIO

Convoy Finland 2022 jatkuu tänään, lähdössä on vielä uusia autoletkoja muualta maasta kohti Helsinkiä. Tapahtuman tiedotteissa on kerrottu mielenosoituksen jatkuvan useita päiviä. Kansalainen seuraa tilannetta.

21 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kata

https://www.instagram.com/tv/CZm6uJypn2n/?utm_source=ig_web_copy_link

Ihan mahtavaa,hienoa The Canadian Military!

John Quiman

Olikin sitten Trudeaulle päänsärkyä tuottava uutinen. Armeija ei puolusta Trudeaun valtaa. Ei ollutkaan Kanada vielä kansandemokratia.

Kata

Tuohon herra Timo Rossin ylimieliseen mean twiittiin vastaan että viime kesänä elopapanoilta kysytiin mitä pitää muuttaa ilmaston takia niin sieltä tuli empimättä tyttösen suusta vastaus:”Kaikkea”! 😀

juu

Media ja kaikenmaailman ”tutkijat” kovasti yrittää antaa kuvan (kuten muuallakin) että kyseessä olisi pieni rähisevä porukka jotain ”äärioikeistoa”
Meillä on yhtä läpimätä media kun venäjällä, p-koreassa jne.. Hallitusta jos vastustetaan niin siitä kerrotaan täysin valheellisesti ihmisille.

Hh1488

Convoyssa taitaa olla ihan kaikkia erilaisia arvoja ja aatteita omaavia suomalaisia, ei kannattaisi itsekkään alkaa dumaamaan muita. Eikö olisi tärkeää, että tämä yhteinen asia yhdistäisi tässä asiassa ja näytettäisiin päättäjän pettureille että loppuu toi pelleily. Jos aletaan keskenään tappelemaan, ni päättäjät voittaa. sitähän ne toivookin

Lieväasteinen

”Putinin viidenneksi kolonnaksi” vielä haukuttiin.

John Quiman

Kun vastustaa hallituksen pyrkimyksiä, heittää poliittisesti korrekti media lokaa ilman estoja.

Rudi

Kyllä tää valitettavasti muistutti liikaa elokapinointia.

Kata

No eihän nämä makaa maassa mäkkäriä mussuttaen ja videoita katsellen…jotka siis varmaan jostain idästä kotoisin,niin teltat kuin älypuhelimetkin.Itkien ettei ole tulevaisuutta…mutta poliisi ei mätkinyt vaan maanitteli koska mussuttajat oli ylemmässä suojeluksessa.
Tuskin oli kukaan noista parkujista työpäivää tehneet…toisin kuin esim Kanadan kuskit ja nyt jo maanviljelijätkin.He ovat siis työläisiä ja heillä on leivästä kyse.

Ei siis muistuta YHTÄÄN näitä papanoita.Suomessakaan!

tasa-arvo

Hienoa että myös seksuaalivähemmistöt ovat lähteneet tukemaan Convoy liikettä! Sateenkaarilippu liehui kuten kuvasta näkyy!

Piikkilampaat

Lähimarketissa oli 5 vuotta lähes sama hinta talvella tomaateissa, sellainen 3,35€.
Kun uusi hallitus aloitti ilmatohysteria, koronapelleilyt, tomaattien hinta on nyt 6,65€ kilo.
Että näkee helvetin hyvin mitä kanahallitus tekee ja pahemmaksi menee.

Lieväasteinen

”Sinne sitten vaan sossun luukulle.”

(Ministeri Saarikko)

Juha

Globaali IDpassi on tämän kaiken agilityn tarkoitus.
Passia vastustan likaiseen loppuun asti, jos se edellyttää myrkkypiikkiä.

Otteet kovenevat. Eiköhän ole aika perustaa rinnakkaisyhteiskunta Suomi 2.0. Globalistit saavat rauhassa liittyä pienen rahaeliitin valvomaan uuteen maailman järjestykseen.. ei kiitos. minä en. Aion pysyä suomalaisena.

Jussiboy

Mistähän tuo 15000 ihmeistä on napattu, varmaankin Ilta-Sanomien uutisesta, jossa kirjoitettiin Kanada mielenosoituksesta jossa oli ollut juuri 15000 mielenosoittajaa. Tuolla oli ennemmin alle tuhat ihmistä kuin tuhansia. Suurentelun sinimustat kyllä osaa, eikä muuta. Kiemunkihan on sinimusta.

Kata

Jussiboi taitaa olla punamulta…? 😀

Verhojen takana

Mietin tässä että mikä on nyt muuttunut kun keltainenkin lehdistö julkaisee juttuja valokuvineen tästä Konvoista? Aiemmin ei ole ollut juuri mitään juttuja aiemista mielenosoituksista. Mietin että millä tavalla tämä on nyt hyvä juttu valtaaptävien puolella? Tuleeko nyt se poikkeustila ja poliisivaltio?

Kansan on hyvä muistaa että LaGarde sanoi että tänä vuonna lainojen korot nousevat ainakin 2%-yksikköä. Eli, jos on lainaa niin se kannattaa maksaa pois eikä keskittyä mielenosoituksiin. Sillätavalla turvaa edes sen pienen elintason joka on.

Nyt kuitenkin viedään sivussa taas läpi joku laki jota ei huomata kun kansa on jo viikon pöhissyt konvoista.

Sensuroimaton Totuus

Jos kukaan ei suutu niin mikään ei muutu.

Odotustaktiikka on todettu täysin toimimattomaksi. Mitään ulkoista pelastajaa ei ole tulossa.

Positiivisella asenteella tämä hulluus on voitettavissa!

K. Lehto

Joo, varmasti niillä on suunnitelmansa miten kansaa jallitetaan ja ansat viritettynä. Tilastot ja analyysit ja laskelmat. Juuri siksi ne häviävät, koska elämää ei voi suunnitella. Tällaiset tilanteet tuovat toki mukanaan varmasti erilaisia ikäviäkin vaikutuksia, mutta ne nimenomaan kumpuavat ihmisten tarpeesta vapauteen ja elämänhalusta. Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen ylettämästä kontrollista. Elämää ei voi vangita suunnitelmallisuudella loputtomiin. Se on luonteeltaan arvaamatonta. Ja historiallisesti, kun ihmiset saavat tarpeekseen ja haluavat vapautta, tapahtuu toki ikäviäkin asioita, mutta myöskään hallitsijoilla ei mene kuin strömsössä, juuri siksi, että ne eivät kunnioita elämän perusluonnetta. Sitä, ettei se ole hallittavissa.

John Quiman

Ehkä vähän asian sivusta, mutta ajattelin, että tuskin moni tietää mistä tuo käsite ”keltainen lehdistö” tulee.

Oli aikoinaan Amerikoissa yksi lehti, joka julkaisi paljon sensaatiouutisia. Heillä oli lehdessä myös jokin sarjakuva. Kuten kehitys aina tuo jotain uutta, tuli heillekin mahdollisuus painaa muutakin väriä kuin mustaa. He laittoivat sarjakuvaan keltaista väriä kokeillakseen uutta teknologiaa. Tämä synnytti käsitteen ”keltainen lehdistö”. Varmaan löytyy netistä yksityiskohtaisempikin kuvaus asiasta. Luin tuosta joskus 70-luvulla, joten ihan tarkkaan en yksityiskohtia enää muista.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
John Quiman

Selventäisin tuota lausetta mahdollisuudesta painaa lisäväri lehteen, että he olivat ensimmäinen, joka pystyi painamaan lisävärin lehteen. Lauseesta olisi voinut saada sellaisen kuvan, että muutkin olivat jo käyttäneet lisävärejä.

Hh1488

Eli kannattaako siis vaan kotona määkiä,Kun ei töihinkään pääse.Ehkä Jeesus Nasaretilainen laskeutuu taivaalta ja pelastaa kakkaan vajoavan kansan.