Eurooppa Politiikka

Delingpole: Taisteluopas kulttuurisotaan vuodelle 2017

Kuva: James Delingpolen blogista

Breitbart-uutistoimiston Lontoon toimiston päällikkö James Delingpolen mukaan 2016 oli hyvä vuosi useimmille meistä – mutta saavuttamamme sillanpääasema ei tarkoita vielä kulttuurisodan voittamista.


Brexitillä ja Donald Trumpilla olemme saavuttaneet vastaavaa kuin Normandian rannikolla vuoden 1944 maihinnousun alussa. Mutta aivan kuten tuolloin, pahimmat taistelut on vielä edessä. Vihollisemme on fanaattinen, päättäväinen ja hyvin järjestäytynyt. Lisäksi he hallitsevat suurinta osaa avainasemista: suuret pankit, suuryritykset, huippulakifirmat, virkamieskunta, paikallishallinto, yliopistot, koulut, valtamedia, Hollywood … Jos noille paskiaisille annetaan pienikin mahdollisuus, niin ne ajavat meidät takaisin mereen – mikä nykykäsitteillä tarkoittaa Brexitin torppaamista (tai ”pehmeää Brexitiä”, joka on pohjimmiltaan sama asia) ja veisi pohjan presidentti Trumpin yritykseltä Tehdä Amerikasta Taas Suuri (MAGA).

Käytän tässä sodan analogiaa ensinnäkin siksi, koska toisen maailmansodan analogiat toimivat aina, mutta toisekseen koska taistelumme on todellakin sotaa. Huono uutinen on, että sodat ovat vaikeita, kalliita ja rumia. Hyvä uutinen on se, että olemme oikealla puolella ja tulemme voittamaan. Voitto tulee näin:

Emme koskaan aliarvioi vihollisen pahuutta

Liberaalivasemmisto mielellään kuvaa meidät roistoina. Mutta se on vain heidän projektionsa. Maon Kiinasta Stalin Neuvostoliittoon, Kuubasta Pohjois-Koreaan, historia on täynnä epäonnistuneiden vasemmistojärjestelmien raunioita, jotka olivat yrityksiä tehdä maailmasta parempi ja oikeudenmukaisempi paikka.

Kuten nyt valitettavasti jo eläköitynyt suuruus Thomas Sowell on todennut, ”Yleisesti sosialismilla on tilillään niin räikeitä epäonnistumisia, jotka vain intellektuelli voi ohittaa tai jättää huomioimatta.” Sosialismin vahingollinen vaikutus jatkuu vielä nykyisinkin. Syyttömiä poikia syytetään perusteetta raiskauksesta yliopistokampuksilla. Muslimitaksikuskit Pohjois-Englannissa sekä muslimimaahanmuuttajien jengit Kölnissä ja muissa Saksan kaupungeissa tekevät todellisia raiskauksia. Sadoilla tuhansilla ihmisillä ei ole varaa kodin lämmittämiseen. Maisemia on tuhottu. Linnustoa on hävitetty hullun uusiutuvan energian politiikan seurauksena. Nobel-palkittu tiedemies menetti työnsä, koska luuserifeministi vääristeli sitä mitä hän oli konferenssissa sanonut naisista. Lapsisukupolvilta evätään tiukka, kurinalainen ja hyödyllinen koulutus. Black Lives Matter -liike synnyttää tarpeetonta väkivaltaa ja jännitettä: Meidän ei pitäisi koskaan antaa korkeasta moraalista periksi sellaisille ihmisille, jotka tekevät kaiken edellä mainitun mahdolliseksi, riippumatta siitä kuinka usein he kertovat miten pahoja, itsekkäitä ja piittaamattomia olemme.

Meidän tulee aina muistaa, että olemme parempia kuin he

Annan esimerkin: Drexelin typerä luennoitsija twiittasi toiveensa, että joulu olisi ”valkoisten kansanmurha”. Pitäisikö meidän vaatia, että yliopiston hallinto erottaa hänet kerrasta? Tietenkään meidän ei pidä.

Mies on tehnyt korvaamattoman julkisen palveluksen: hän on antanut täydellisen esimerkin siitä, kuinka syvälle vasemmiston arvot ovat akateemiseen maailmaan juurtuneet. Hän on osoittanut mahdollisille Drexelin yliopiston politiikan ja globaalitutkimuksen kursseille Philadelphiaan hakeville, että tulisi harkita uudelleen elleivät he halua äärivasemmiston sekopäiseen aivopesuun. Lisäksi hän on osoittanut vapaiden markkinoiden kaltaisiin vanhanaikaisiin juttuihin uskoville Drexelin alumneille, että heidän ei ehkä sittenkään pitäisi mainita vanhaa opinahjoaan miljoonan dollarin testamenttilahjoituksissaan.

Toki meidän pitäisi ilkeillä ja riemuita, kun käräytämme tuomittavista lausunnoista tuon miehen kaltaisia idiootteja. Mutta ajatus siitä, että joku voisi todella menettää työnsä Twitter-viestin vuoksi pitäisi olla vastenmielistä meille, jotka olemme argumenteissamme oikeassa. Eräs kaikkein vastenmielisimmistä asioista vasemmistossa on sen yritykset rajoittaa sananvapautta. Jos pelaamme samalla tavalla, emme ole heitä parempia. Ja se on pakko todeta: me todellakin olemme parempia.

On käytävä vihollisen kimppuun, eikä jäätävä ei-kenenkään-maalle kyyristelemään

Minusta yksi parhaista asioista vuonna 2016 oli se tapa millä osoitettiin vääräksi luikurimainen ja löysä latteus, jonka mukaan vaalit ”voitetaan poliittisessa keskustassa.” Niin monet moitteettoman kohtuulliset, järkevät ja tasapuoliset TV- ja sanomalehtiasiantuntijamme ovat niin usein tätä latteutta toistaneet.

Tämä kelvoton filosofia aiheutti Yhdysvalloissa hirvittävän jatkumon Busheista ja Clintoneista Obamaan. Britanniassa irvokas ja vahingollinen ”kolmannen tien” löysäily vei meidät Tony Blairin kautta hänen (perilliseksi tunnustautuvaan) David Cameroniin ja niin edelleen. (Se on myös ajattelutapa joka keksi häpeällisen ja petollisen ”pehmeä Brexit” -käsitteen.)

Ei mikään ihme että niin monet meistä ovat kyllästyneet politiikkaan: äänesti sitten vasemmistolaiseksi tai oikeistolaiseksi kuviteltua, niin silti saadaan samat vanhat oman edun ajajat ja sama vanha valtaapitävä liberaalieliitti.

Tietenkin meidän pitäisi aina halveksia liberaalivasemmistoa, koska heidän filosofiansa on moraalisessa konkurssissa, vaarallinen sekä väärä. Mutta joskus ajattelen, että meidän pitäisi ennen kaikkia halveksia löysiä poliitikkoja, jotka ovat muka puolellamme, mutta alituiseen pettävät asiamme. Joskus he tekevät tämän heittämällä susille suorasanaisimmat meistä viestittääkseen kuinka suvaitsevaisia ja hyveellisiä he ovat. Joskus he tekevät tämän hyväksymällä jonkun typerän liberaalin kannan voidakseen osoittaa halunsa kompromisseihin.

Kutsun jälkimmäistä lähestymistapaa ”koirankakkajogurtti -harhaluuloksi.”

Ajatellaan että konservatiivit pitävät hedelmistä tai hunajasta jogurtissaan. Liberaalit mieluummin söisivät jogurttinsa koirankakan kera, mihin EI ole järkevää mukautua – niin paljon kuin meidän keskusta-konservatiiviset kolumnistit tahtoisivat mukautua sanoen: ”Hyvä on. Sopisiko että syömme jogurtin molempien lisukkeiden kera?” Meidän on ymmärrettävä hyvin selvästi, että on olemassa sellaisia asioita kuten oikea ja väärä. Lisäksi aina kannattaa taistella katkeraan loppuun asti oikean asian puolesta mieluummin kuin hyväksyä toiseksi paras vaihtoehto, koska lakimiesten, poliitikkojen, brasilialaiskampaajien, löysien kolumnistien sekä muun liberaalieliitin joukko on kertonut meille, että toiseksi paras on parhainta mitä voimme toivoa.
Esimerkiksi Brexit-asiassa kannatan kuningatar Elisabethia: ”’En näe mitään syytä miksi emme voisi vain erota? Mikä on ongelma?’”

Emme koskaan selittele, antaudu tai pyytele anteeksi

Näetkö nyljetyt ruumiit poljetuilla tasangoilla? Nuo kaverit, jotka poikkeuksetta ovat miehiä, ajattelivat vihollisen jättävän heidät rauhaan katumalla tunnustamansa rikokset. Sir Tim Hunt, Saatchi-yhtiön kaveri sekä Rosetta avaruusohjelman ”seksistiseen” paitaan pukeutunut kaveri pyysivät anteeksi. Sekös heitä paljon auttoi. Kostonhimoinen liberaalivasemmisto ei halunnut vain nöyryyttämistä vaan täyttä tuhoa.

Tuumankin periksi antaminen niin leppymättömälle ja inhottavalle viholliselle ei ole vain hyödytöntä, vaan tuottaa pahan pettymyksen antamalla heille voimaa jota he eivät ansaitse. Tuorein ikävä esimerkki tästä oli Steve Martin, joka itse asiassa poisti edesmennyttä ystäväänsä Carrie Fisheriä ”kauniiksi olennoksi” ylistävän twiittinsä, koska joukko feminatseja valitti twiittiä seksistiseksi esineellistämiseksi.

Tiedän kuinka Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Soturien noitavainot pelottavat. Kannattaa lukea Vox Dayn Sosiaalisen Oikeudenmukaisuuden Soturien hyökkäyksestä selvitymisen opas. Seuraa Nigel Faragen esimerkkiä ja taistele näitä ihmisiä vastaan viimeiseen luotiin asti (säästäen viimeisen luodin itsellesi). Älä antaudu! (Ja jos tarvitsee muistaa miksi et saa antautua, niin lue tämä teksti, josta olen hyvin ylpeä)

Me nauramme kuoleman edessä

Erään asian olen huomannut liberaalivasemmistolaisista: heillä ei ole huumorintajua.

Tämä on outoa ottaen huomioon sen, että 99,99 prosenttia ammattikoomikoista on liberaaleja. Se on kuitenkin pettämätön totuus. Voit itse todeta sen sosiaalisesta mediasta: kaikki nokkelimmat pilat, hauskimmat meemit, kaikki nasevimmat herjat – ne kaikki tulevat oikealta laidalta, ei vasemmalta. Näin sen pitää ollakin, sillä huumori ei ole ole pelkästään älyllisen ylivallan merkki, vaan se on myös voitontahtoiselta joukkueelta juuri oikea asenne.

Huumori vaatii melko lailla itsensä tuntemista – kyvyn tunnistaa omat heikkoutensa (elintärkeää jos aiot voittaa ne) ja olla suhtautumatta itseensä liian vakavasti. Se on myös merkki siitä, että olet iloinen soturi Andrew Breitbartin kaltaisen sankarin tavoin.

Yritän aina pitää tämän mielessä kun olen mukana raa’assa kamppailussa liberaalivasemmistolaisen kanssa: nasevat piikit osuvat kohteeseen paljon paremmin kuin viha. Kun vihollisesi ottaa itsensä turhan vakavasti, niin mikään muu ase ei ole niin tehokas kuin viiltävä herja. Joskus on vaikea olla suuttumatta, koska vasemmisto on antanut meille niin paljon syitä suuttumiseen. Meidän täytyy kuitenkin vastustaa kiusausta jos vain suinkin voimme, koska muutoin vain vahvistaisimme vihaista karikatyyriä, jollaisen vasemmisto on meistä luonut. Meidän pitäisi kaikkina aikoina muistaa, että näinä kulttuurisotien aikoina me olemme kreikkalaisia kaupunkivaltioita ja viholliset ovat persialaisia. Jos haluat tietää tämän merkityksestä, suosittelen lukemistoksi Victor Davis Hansonin kirjaa Carnage and Culture (Verilöyly ja kulttuuri). Periaatteessa vapaat miehet taistelevat aina paremmin kuin maaorjat, koska heillä on enemmän hävittävää.

Paljastamme säälimättömästi heidän heikkoutensa

Liberaalivasemmistolaiset ovat ihmisiä aivan kuten mekin, tosin hieman vähemmän kehittyneitä. Heidän aivojensa kehitys on pysähtynyt meitä alempaan evoluution vaiheeseen – metsästäjä-keräilijä -vaiheeseen, jolloin me kaikki vaelsimme pitkin tasankoja ohjelmoituna toteuttamaan primitiivisiä vaistojamme.

Tämän vuoksi liberaalivasemmistolainen argumentointi liittyy niin kovin usein pelkkiin tunteisiin logiikan sijaan. He eivät juuri koskaan käy taistelua yksityiskohdilla, vaan käyttävät mieluummin kirjailija-journalisti Vox Dayn ”osoita ja rääkäise” -taktiikaksi kutsumaa tapaa, tai sitten he yrittävät vähätellä ja nöyryyttää meitä tunteikkailla mutta merkityksettömillä haukkumasanoilla, kuten ”rasisti”, ”homofobi”, ”misogynisti”, islamofobi” ja ”ilmastodenialisti.”

He ovat käyttäneet näitä tekniikoita menestyksellisesti vuosikausia, ja kokemuksieni mukaan on vain yksi tehokas tapa vastata tähän: heidän toimintatapansa täytyy tehdä näkyväksi. Täytyy kiinnittää huomio siihen mitä he tekevät, ja sitten se täytyy selittää muille ihmisille.

Tämä on hankalaa: siihen tarvitaan kärsivällisyyttä, rohkeutta ja sitkeyttä – aivan kuten kurinalaisuutta tulituksen alaisena. Viittaan uudelleen kirjoittamani oppaaseen, koska se sisältää kuvauksen vaadittavista tekniikoista ja asenteesta. Alunperin tämä kirjoitus oli vastine suvaitsevaisten Twitterissä suorittamille massahyökkäyksille, joissa he leimasivat meidät oikeistolaiset sydämettömiksi, piittaamattomiksi ja pahoiksi ihmisiksi, jotka käyttäisivät juuri leskeksi jääneen onnetonta asemaa häntä vastaan. Hyökkäykset tulivat 140 merkkiä pitkinä purskeina. Vastaukseen meni lähes 3000 sanaa. Mutta näin se menee: logiikka ja rationaaliset argumentit ottavat paljon enemmän aikaa ja vaivaa kuin tunteelliset halvat laukaukset. Kuitenkin jos emme käytä logiikkaa ja rationaalisia argumentteja, luovutamme taistelukentän osoittelijoille ja rääkyjille.

Kaveria ei jätetä

Diversiteetti on vahvuutemme. Tiedän että tämä kuulostaa tyypilliseltä vasemmistolaiselta höpötykseltä, mutta kuulkaas: konservatiivikokouksessa johon juuri osallistuin Washingtonissa, nainen nousi ylös puhumaan yhteen kokoontuneelle Suurelle Oikean Siiven salaliitolle. Hän oli musta, pukeutunut hieman kuin rakastettava, näsäviisas ja hävytön prostituoidun hahmo 70-luvun Blaxploitaatio-elokuvasta, eikä näyttänyt juurikaan ilmeiseltä republikaanisen puolueen jäseneltä, mutta sellainen hän juurikin oli. Hän oli tullut Kaliforniasta saakka kertomaan: ”Älkää hylätkö meitä! Me tiedämme, että jokainen konservatiiviliikkeessä pitää Kaliforniaa vitsinä, mutta 40 prosenttia meistä äänesti Donald Trumpia, ja me tarvitsemme apuanne!” Hän on oikeassa. Toisin kuin vasemmistolaiset – jotka näkevät etniset, seksuaaliset ja uskonnolliset vähemmistöt pääasiassa uhriryhmäasiakkainaan, joita voi holhota ja hyödyntää poliittisen identiteetin luomisessa – me oikealla laidalla ”ylistämme monimuotoisuutta” olemalla välittämättä monimuotoisuudesta pätkääkään.

Syy siihen miksi Sowell, Milo ja Krauthammer ovat suuria ei liity siihen, että he olisivat mustia, homoja tai vammaisia ja siten ”avuksi” asiallemme, vaan yksinkertaisesti siksi, koska he ajattelevat selkeästi, herkästi ja ovat vetäneet maailman menosta oikeat johtopäätökset. Tuemme omiamme hyvinä ja huonoina aikoina. Me kaikki olemme samanarvoisia, ja meillä kaikilla on samat oikeudet, aivan kuten Yhdysvaltain perustuslain 14. kohta sanoo. Se tarkoittaa sitäkin, että me emme usko positiiviseen syrjintään – mikä on vain yksi syrjinnän muoto, jota inhottavat vasemmistolaiset harrastavat, eivät järkevät ja reilut oikeistolaiset.

Hyökkää aina

Tämä oli enimmäkseen Kuninkaallisen Laivaston taktiikka Napoleonin sotien aikana – jopa ranskalaisten ja espanjalaisten ollessa paremmin aseistettuja ja lukuisampia.

Nykyisin liberaalieliitin iljettävä rakennelma vastaavalla tavalla meitä vahvempi. Jos aiomme – kuten meidän tietysti täytyykin – murentaa sen raunioiksi, niin meidän täytyy taistella yhtä hyökkäävästi kuin Nelson ja Cochrane aikoinaan.

Aivan liian kauan konservatiivit ovat taistelleet puolustustaistelua – käyttäen enemmän aikaa konservatiivisuuden häpeämiseen kuin yhteenottoihin vihollisen kanssa. Kuitenkin viimeinkin ainakin Yhdysvalloissa meillä on johtaja, joka ei pelkää taistelua. Mitä ”hyökkää aina” tarkoittaa käytännössä? Tässäpä hyvä esimerkki: äskettäin New York Times julkaisi artikkelin otsikolla ”Konservatiivit ottavat ’valeuutisten’ väitteillä valtamedian tähtäimeensä”.

Jutun kirjoittaja näyttää hieman peruneen väitettään, että konservatiivit käyttäytyvät noin. Varmaan meidän pitäisi tuntea syyllisyyttä kaikista niistä valeuutisista, joita ilkeät oikeistolaiset levittelevät internetissä huijatakseen vähä-älyisiä toimimaan etujaan vastaan äänestämällä Brexitiä ja Donald Trumpia? Emme todellakaan pyydä anteeksi, sillä itse asiassa me oikeistolaiset olemme olleet hyökkäyksen kohteena. Jos joku on syyllinen viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtuneiden valeuutisten pumppaukseen, niin se on liberaali eliitti ja heidän äänitorvensa valtamediassa, emme me.

Kaikki on valmista, joten päästetään myrsky raivoamaan.

James Delingpole/Breitbart 1.1.2017

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa