Kotimaa

Demarikansanedustajalle ei syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Hussein al-Taee. Kuva Jukka-Pekka Flander.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei syytä sosiaalidemokraattien kansanedustaja Hussein Al-Taeeta kiihottamisrikoksesta.

Hussein Al-Taeen epäiltiin syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan kirjoittamalla Facebook-sivulleen eri kansanryhmiä uhkaavia, solvaavia tai panettelevia viestejä. Kiihottamisrikoksen epäiltiin tapahtuneen helmikuun 2011 ja lokakuun 2016 välisenä aikana.

Valtakunnansyyttäjän mukaan osassa viestejä kyse ei ole kiihottamisrikoksesta, koska ne eivät kohdistu rangaistussäännöksessä tarkoitettuun kansanryhmään.

Yhden viestin osalta kyse ei ole kiihottamisrikoksesta, koska viesti ei ole solvaava, panetteleva tai uhkaava eikä se kohdistu mihinkään ihmisryhmään.

Yhdessä viestissä Al-Taeen on todennäköisesti syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Koska Al-Taee on aktiivisesti toimien ja itsenäisesti ilman viranomaisen puuttumista pyrkinyt poistamaan tekonsa vaikutuksia ja on ”ojentunut jo vuosia ennen kyseisen menettelyn ilmi tuloa”, oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi valtakunnansyyttäjän mukaan pidettävä tarkoituksettomana ja kohtuuttomana.

Sen sijaan kirjoitukset voisivat tulla arvioitavaksi kunnianloukkauksena. Pääsääntöisesti syyttäjä ei saa nostaa syytettä kunnianloukkauksesta, ellei asianomistaja ole vaatinut rangaistusta. Al-Taeen tapaksessa asianomistajat eivät ole vaatineet rangaistusta, ja teot olisivat joka tapauksessa kunnianloukkauksena jo vanhentuneita.

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Hussein al-Taee joutui vuonna 2019 pyytelemään anteeksi syyteharkintaan johtaneita vihakirjoituksiaan. Al-Taee on noussut myös otsikoihin ilmoitettuaan vääriä tietoja koulutuksestaan.

Tilaa
Ilmoita
guest
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
trackback

[…] Demarikansanedustajalle ei syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan […]

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa