Kotimaa Politiikka

Eduskunnan ”hlbti-verkosto” on nyt ”Eduskunnan sateenkaariverkosto”

Kuva Piqsels.

Eduskunnan ”hlbti-verkosto” uudisti nimensä ”Eduskunnan sateenkaariverkostoksi”. Puheenjohtajisto kiirehtii translain uudistamista.

Eduskunnan ”hlbti-verkosto” muutti huhtikuussa nimensä ”Eduskunnan sateenkaariverkostoksi”, ja samalla puheenjohtajisto uudistui. Puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Bella Forsgrén (vihr.) ja uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin kansanedustajat Sari Multala (kok.) ja Ilmari Nurminen (sdp.).

Sateenkaariverkosto edistää toiminnallaan muun muassa translain uudistusta. Hallitus on luvannut, että translain uudistusta valmisteleva työryhmä nimitetään maaliskuussa ja esitys laiksi annetaan vuoden lopulla. Lain valmistelua ei kuitenkaan ole aloitettu.

– Translain valmistelu tulee pikaisesti aloittaa, toteaa varapuheenjohtaja Sari Multala ja muistuttaa, että Suomi on saanut YK:n ihmisoikeuskomitealta suosituksen uudistaa translaki niin, että ”sukupuolen juridinen vahvistaminen on helppoa ja saavutettavaa”.

Eduskunnan sateenkaariverkostolaiset haluavat puuttua myös alaikäisten juridisiin sukupuoliin.

– Oikea sukupuolimerkintä tukisi sitä, että translapset ja -nuoret tulevat kohdatuksi omana itsenään arkisissa tilanteissa, kuten koulussa, harrastuksissa, joukkoliikenteessä ja kirjastossa, korostaa puheenjohtaja Bella Forsgrén.

Viime viikolla alaikäisiä mukaan translakiin ajava Oikeus olla -kansalaisaloite keräsi tarvittavat 50 000 allekirjoitusta muutamassa päivässä.

Eduskunnan sateenkaariverkosto on toiminut vuodesta 2015 saakka. Verkoston nimenmuutoksella halutaan korostaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten moninaisuutta.

– Kirjainlyhenteet eivät tavoita yhtä hyvin sitä rikasta moninaisuutta, joka seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyy, kertoo puheenjohtaja Forsgrén.

Tilaa
Ilmoita
guest
13 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
trackback

creative writing dissertation proposal https://dissertations-writing.org/

trackback

medical dissertation writing help https://mydissertationwritinghelp.com/

trackback

dissertation help methodology https://help-with-dissertations.com/

trackback

is a dissertation peer reviewed https://dissertationwriting-service.com/

trackback

las vegas slots for free https://www-slotmachines.com/

trackback

slots blaze casino https://411slotmachine.com/

trackback

ceasars free slots https://beat-slot-machines.com/

trackback

caesars slots free https://slot-machine-sale.com/

trackback

vegas slots online free https://slotmachinesforum.net/

trackback
trackback
trackback

lucky 7 slots in moline https://2-free-slots.com/

trackback

2graduated

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa