Kolumnit

Elokuvaohjaaja on hyvin vihainen

Muistaen opetus- ja kulttuuriministeriön ponnekkaasti lanseeraaman vihapuheen vastaisen kampanjan ei välttämättä ollut Helsingin Sanomilta kokonaan loppuun asti harkittu veto päästää ääneen elokuvaohjaaja Wille Hyvöstä. Pyydän anteeksi, mikäli olen valkoisena heteromiehenä ollessani jollain tapaa loukannut Hyvöstä, vaikken ole sitä tarkoittanutkaan, mutta en silti ansaitse olla olemassa.

Hyvönen paaluttaa Helsingin Sanomien siunauksella:

    ”Valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon.”

Mieleeni tulee muutamia tapoja olla olematta kaltaiseni valkoinen heteromies.

Yksi tapa on omaksua nykyisestä poikkeava seksuaalinen identiteetti, eli olla jatkossakin valkoihoinen, mutta orientoitua jotenkin muutoin kuin heteroseksuaalisesti. Tämä saattaisi onnistua sinnikkään itsesuggestion keinoin.

Eräs vaihtoehto on olla olematta valkoihoinen, mutta lääketiede ei tunne etenkään ei-kivuliaita keinoja ihon väripigmentin pysyväksi muuttamiseksi.

Yksinkertaisinta olisi lopettaa olemassaolo kokonaan, eli tehdä itsemurha sekä kaiketi Hyvösen mieltymyksiä kunnioittaen kannustamalla muita samassa asemassa olevia toimimaan samoin.

Hyvösen tuotantoon en ole tutustunut, mutta luotetaan toki siihen, mitä Hesari meille hänen tuoreimmasta teoksestaan kertoo:

    ”Wille Hyvönen taas on ohjannut Tuntematon-elokuvan, joka on meta-elokuva uudesta Tuntemattomasta sotilaasta. Se käsittelee Tuntematon sotilas 2.0:n tekemistä, jossa perinteinen mieskuvaus heitettäisiin romukoppaan.”

Väinö Linnan alkuperäisteos, jota tähän mennessä laaditut elokuvat pyrkivät noudattamaan, perustuu osin Linnan itsensä sota-aikojen havaintoihin sekä kokemuksiin. Joitain henkilöhahmoistakin on lainattu Linnan omakohtaisista sotamuistoista.

Hyvösen kannalta on kaiketi valitettavaa, ettei ainakaan Linnan ruotukavereihin kuulunut ketään silloisesta ”mieskuvasta” poikennutta sotilasta, tai ettei ketään mahdollisesti sellaista päätynyt itse kirjaan asti.

Hyvönen valottaa projektinsa taustoja:

    ”Alun perin idea oli tehdä elokuva Hyvösen kokemuksista omasta psykoanalyysistaan, mutta sitä ei haluttu rahoittaa.”

Hyvösen teos lienee saman kaliiperin historiallisten tositapahtumien dekonstruktointia kuin Suomen Marsalkka -elokuva, joka tulee väistämättä mieleen historiallisten tositapahtumien uudelleensepittäjänä.

Herättelevyydessään ja radikaaliudessaan teos saavuttanee asiantuntevissa kulttuuripiireissä rutkasti arvostusta, eikä sitä välttämättä liene tarkoitettukaan setämiesten hallitsemalle suurelle yleisölle.

Palataan kuitenkin vielä Hytösen maksiimiin, jolla hän epäilemättä pyrki vain ja ainoastaan synnyttämään alati tervetullutta keskustelua gendervähemmistöjen nykyasemasta:

    ”Valkoisella heteromiehellä ei ole oikeutta olemassaoloon.”

Tällaisesta lausumasta voisi halutessaan tehdä kantelun Julkisen sanan neuvostolle, ellei tietäisi sen olevan silkkaa ajanhukkaa sekä muutoinkin ylityöllistettyjen viranomaisten tarpeetonta kuormittamista.

Hytönenhän vain ravistelee vanhoja, tuttuja ja totuttuja heteropatriarkaalisia valtarakenteita väkevällä taiteellisella panoksellaan sekä sitä siivittävällä julkilausumallaan.

Kokeilkaapa silti ajatusleikkiä kaksoisstandardeilla muotoilemalla Hytösen kannanotto seuraavasti:

    ”[Millä tahansa muulla kuin valkoisella heteromiehellä] ei ole oikeutta olemassaoloon.”

Julkaisisiko Helsingin Sanomat tällaista?

Jakoa

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Uusimmat uutiset