Kotimaa Rikos

Epävarma tunnistus johti syytteen hylkäämiseen

Seksuaalisesta ahdistelusta epäilty 42-vuotias irakilaismies vapautettiin syytteestä 22.4., koska uhri ja todistaja eivät pystyneet tunnistamaan varmuudella häntä tekijäksi.

Tapahtuma-aikaan 17-vuotias tyttö oli ollut vahvasti päihtynyt. Hän oli tullut yksin junalla kotiin Helsingistä Leppävaaraan puolenyön jälkeen, kun häntä vastapäätä istunut mies oli alkanut jutella hänelle englanniksi. Mies oli halunnut antaa tytölle puhelinnumeronsa, vaikka tyttö ei ollut halunnut sitä. Lopulta hän oli suostunut tallentamaan sen puhelimeensa. Tyttö ei ollut saanut miehen nimestä selvää, ja numero oli tallennettu kutsumanimellä.

Tytön seuraava muistikuva oli, että hän oli ollut tuntemattomassa asunnossa. Mies oli käynyt tyttöön käsiksi suudellen ja kosketellen, jolloin tyttö oli rimpuillut vastaan. Jossain vaiheessa tyttö oli ollut sängyllä ja mies hänen päällään housut avoimena. Tyttö oli rimpuilemalla onnistunut pakenemaan ja poistumaan asunnosta. Hän oli soittanut siskolleen, joka oli tullut paikalle ja nähnyt pihalla myös miehen.

Puhelinnumero joka oli tallennettuna tytön puhelimeen, oli syytteestä vapautetun irakilaismiehen mukaan hänen numeronsa, mutta tallennettu nimi oli hänen irakilaisen ystävänsä. Tämä ystävä oli usein käynyt hänen asunnollaan ja käyttänyt hänen puhelintaan. Ystävällä oli tyttöystävä ja muita naisystäviä, joille hän oli soittanut ystävänsä puhelimesta. Irakilaisen tavan mukaan hän ei ollut voinut kieltää ystävältään hänen puhelinnumeronsa käyttöä, kun ystävä oli sitä pyytänyt.

Tätä ystävää oli myös kuultu esitutkinnassa, mutta poliisin mukaan hänen valokuvansa ei ole ollut todistajalle esitetyssä tunnistusrivissä.

Käräjäoikeudella ei ollut mitään syytä epäillä tytön joutuneen seksuaalisen ahdistelun kohteeksi kuvatulla tavalla, mutta koska tekijää ei olla voitu varmuudella tunnistaa, syyte oli hylättävä.

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
murre riepunen

Varmuuden vuoksi annettu 5 vuoden tuomio ei olisi loukannut ainakaan minun oikeustajuani.

Kata

”Puhelinnumero joka oli tallennettuna tytön puhelimeen, oli syytteestä vapautetun irakilaismiehen mukaan hänen numeronsa, mutta tallennettu nimi oli hänen irakilaisen ystävänsä. Tämä ystävä oli usein käynyt hänen asunnollaan ja käyttänyt hänen puhelintaan. Ystävällä oli tyttöystävä ja muita naisystäviä, joille hän oli soittanut ystävänsä puhelimesta. Irakilaisen tavan mukaan hän ei ollut voinut kieltää ystävältään hänen puhelinnumeronsa käyttöä, kun ystävä oli sitä pyytänyt.”
😀 Ei voi kuin nauraa tuota ”tapakulttuuria” ja selityksiä ja ukko vapaaksi tottakai!!!!!Voi tätä sekopäisyyden aikakautta,ei mikää belle epoque…

Mitäs läksit, kikkelis kokkelis

Ja miksi 17 vuotias on kännissä?? Juuri siksi näitä tapahtuu. Jos nuoriso uskoisi mitä vanhemmat sanovat niin näin ei kävisi. Mutta kun ollaan niin isoa ja niin kovaa ja kaikki on totuttu saamaan läpi huutamalla. No, elämän kova koulu opettaa kantapään kautta.

Tuumailija

Niin jos vanhemmat ovat sanoneet. Tahtoo tänä päivänä olla, että vanhemmat lukeutuvat nuorten parhaimpiin kavereihin eivätkä ole vanhempia sanan varsinaisessa merkityksessä.
Nykynyky vanhemmat ovat ulkoistaneet tehokkaaasti kasvatuksen koululle etc. instansseille, mutta nämä eivät opeta perusasioita joita lapsen pitäisi taitaa jo kouluun mennessä. Karumpaa on se, kun elämä alkaa opettamaan parikymppiselle elämisen ja olemisen perustaitoja, siinä voi luumu tummua pariin otteeseen tai käydä huonomminkin.

Kata

Tai sitten vanhemmat ovat niitä jotka kehoittivat reippaasti tutustumaan näihin,pelihetkiä ja kokkausta ja hauskoja hetkiä….pikku retkiä…

Tuumailija

Näitäkin surullisia tapauksia on aivan liikaa.