Eurooppa Rikos

Erään kunniamurhayrityksen anatomia

Kuva Maarten van Damme / Flickr / CC BY 2.0
Vuonna 2001 syntynyt palestiinalais-libyalainen neito Alaa W. yritettiin murhata perheen kunnian tähden 27. helmikuuta 2018. Alaa tuli Saksaan vuoden 2015 suuren siirtolaisaallon mukana perheensä kanssa. Saksassa hänet pakkonaitettiin 15-vuotiaana yli 17 vuotta vanhemmalle syyrialaiselle pakolaiselle. Naimakauppa oli kirjaimellisesti nimensä mukainen, mutta tyttö rakastui saksan kielikurssilla oman ikäiseensä poikaan. Suhde loppui kunniamurhan yritykseen.

Ehrenmord-sivustolla pidetään listaa Saksassa tapahtuneista kunniamurhista. Sivuston tietojen mukaan Alaa erosi miehestään vuonna 2017 synnytettyään aviomiehelleen poikalapsen. Vuoden 2017 lopulla hän oli jälleen raskaana, oletetusti rakastetulleen Jamalille. Jamal (26) tuli Saksaan keväällä 2017 vanhempiensa ja 9 sisaruksensa kanssa. Nuoret tunsivat toisensa jo Libyasta.

Alaan 20-vuotias veli Abd Alrahman istui tutkintavankeudessa epäiltynä terroriteon valmistelusta vuoden 2016 lopusta vuoden 2018 helmikuun loppuun, jolloin hänet vapautettiin. Seuraavana päivänä veli yritti tappaa siskonsa vanhempiensa kotona. Vanhemmat seurasivat yritystä vierestä. Tilanteesta on olemassa video, jossa veli polttelee ilmeisen tyytyväisenä tupakkaa rankasti verta vuotavan siskonsa vieressä. Kukaan ei tiedä kuka soitti pelastushenkilökunnan paikalle, mutta Alaa toimitettiin sairaalaan. Hän sekä syntymätön lapsi selvisivät perheensä käsittelystä hengissä.

Molemmat tekijät, Alaan mies ja veli, pakenivat paikalta, mutta saatiin kiinni myöhemmin.

Toinen näytös on oikeudessa

Ravensburgin maakuntaoikeudessa aloitettiin Alaan kunniamurhayrityksen selvittely, jossa on tullut esiin lisää armottomia yksityiskohtia tapahtumista. Syyttäjä vaatii rangaistuksia murhayrityksestä Alaan veljelle, aviomiehelle ja vanhemmille. Kaikkien neljän uskotaan olleen Alaan murhasuunnitelmassa mukana – murhan, jonka tarkoitus oli puhdistaa perheen kunnia.

Kaksi viikkoa murhayrityksen jälkeen Alaan isä kertoi Spiegel TV:lle: ”Jos aviossa olevalla naisella on toinen suhde ja islamistinen tuomari määrää hänet tapettavaksi, ei minulla ole oikeutta sanoa vastaan”. Tämä aiheutti suuren kohun, kuten myös raa’at videot, joita syyttäjä näytti oikeudenkäynnin aikana.

Alaan veli kuvasi kaikkiaan 13 videota murhayrityksen aikana. Osan näistä videoista veli lähetti suoraan Alaan rakastajalle.

– Nautin katsoessani hänen kuolemaansa, sanoo veli videolla ja polttelee tupakkaa kaikessa rauhassa verta vuotavan siskonsa vieressä.

Murhan vai tapon yritys?

Syyttäjän mukaan tapahtumat kulkivat niin, että veli, joka on Saksan viranomaisten mukaan mahdollinen terroristi, pääsi juuri ennen tapahtumaa tutkintavankeudesta. Hän oli puhutellut siskoaan, joka kertoi rakastavansa Jamalia eikä aviomiestään. Veli oli tutkinut siskonsa puhelimen ja löytänyt kuvia, joita nuoret olivat lähetelleet toisilleen. Kuvissa olleet ”alastomat olkapäät” ja ”paljas vatsa” saivat veljen raivostumaan.

– Alaan miehelle ja veljelle nämä olivat alastonkuvia, kertoo syyttäjä. – He olivat haukkuneet Alaan huoraksi, jatkaa syyttäjä. Tämän jälkeen miehet olivat hakeneet keittiöstä leipäveitsen, jossa oli hammastus, ja aloittaneet Alaan viiltelyn. Alaa tarttui terään kädellä vähintään kaksi kertaa, mutta se ei pysäyttänyt hyökkäystä.

Hyökkäys oli niin raju, että leipäveitsi katkesi, ja miehet joutuivat hakemaan uuden veitsen keittiöstä. Molemmat miehet jatkoivat viiltoja ja iskuja, joista yksi vahingoitti Alaan sydäntä. Teon jälkeen miehet pakenivat paikalta jättäen Alaan vuotamaan kuiviin vanhempiensa silmien eteen.

Tällöin Alaan vanhemmat saivat ”inhimillisyyden puuskan”, ja he soittivat sairasauton paikalle. Auto kiidätti Alaan hätäleikkaukseen, jossa lääkärit onnistuivat säästämään Alaan ja syntymättömän lapsen hengen.

Ainoastaan Alaan äidiltä poistettiin käsiraudat oikeudessa.

Tällaiset veriteot eivät ole enää yksittäistapauksia

– Tällaiset veritekot eivät ole enää mitään harvinaisia yksittäistapauksia vaan surullista todellisuutta, kertoo Monika Michell naisten oikeuksien puolesta työtä tekevästä Terre des Femmes-järjestöstä.

– Vuoden 2017 helmikuun ja vuoden 2018 helmikuun välisenä aikana olemme todenneet – erityisen tiukoin kriteerein – 14 tämän kaltaista murhaa tai murhan yrityksiä, kertoo Michell.

Virallisissa tilastoissa ei “tavallisia” murhia ja kunniamurhia eritellä.

Lähteet: Welt, Spiegel TV, Terre Des Femmes, Ehrenmord.de

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset