Kolumnit

Esivalta ei turhaan miekkaa kanna

Erinäisten vähemmistöjen puolesta järjestetyt mielenosoitukset vetävät kokemusperäisesti puoleensa konfliktinhakuisia yksilöitä kuin kuistille kesäaikaan jätetyt ruoantähteet kärpäsiä. Edellislauantaina Helsingissä osoitettiin mieltä Lähi-idän kurdiväestön sekä Rojavan autonomisen alueen puolesta. Kaikkein valitettavinta on se, että mielenosoituksesta ja sen agendasta huolimatta lopputulos oli, kuten tavanomaista, yhteenotto joidenkin mielenosoittajien ja virkavallan edustajien välillä. Poliisista ounastellaan, että mielenilmauksia voi olla odotettavissa myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Kuin kohtalon oikusta poliisi joutui käyttämään voimakeinoja erityisen vastahankaisten mielenosoittajien taltuttamiseen. Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin juuri mielenosoitusten jälkimainingeissa keskustellaan lähinnä siitä, oliko poliisin valitsema voimankäyttökeino, kyseisessä tapauksessa etälamautin, tilanteeseen nähden ylimitoitettu vai ei. Mikäli mielenosoittajilta kysytään, on vastaus luonnollisesti myönteinen ja jatkona poliisivoimat lienevät ”kyttiä, sikoja ja natsien kätyreitä”, kuten eräässä parin vuoden takaisessa mielenosoituksessa mieleenpainuvasti toivotettiin.

Jotain tekemistä poliisin varautumisessa lauantaihin saattaa olla silläkin, että muutama päivä tätä aiemmin joukko kurdiaktivisteja (olivatpa he sitten nimenomaisesti kurdeja tai kurdien asian puolesta taistelevia muun etnisen taustan omaavia aktivisteja) nakkeli Etelä-Helsingissä kiviä sekä Turkin suurlähetystön ikkunoihin että poliisia kohti. Joukkion oli tarkoitus taivaltaa manifestoimaan myös Yhdysvaltojen suurlähetystön kohdalle, mutta tällöin ilkeä fasistipoliisi puuttui peliin ja esti sen etenemisen.

Näissä keskusteluissa erkaannutaan jatkuvasti poliisin ydintehtävästä, eli yhteiskuntarauhan turvaamisesta erityisesti julkisilla paikoilla. Poliisi ei tottele megafoniinsa kailottavaa agitaattoria vaan sille annettuja ja sen toimenkuvaan liittyviä käskyjä. Mikäli tätä tarkoitusta vastaan nujakoidaan erityisen voimakkaasti puhumattakaan siitä, että ensisijainen poliisin toimintakeino, eli väkijoukon käskyttäminen ei tepsi, astuu kuvaan sellainen mekkaloitsijoille täysin käsittämätön tekijä kuin poliisin mukanaan kantama varustus.

Tiedämme lisäksi sen, että paikalle oli kiellosta huolimatta pyritty kovaäänisillä varustetulla ajoneuvolla. Poliisi joutui turvautumaan tämänkin osalta kättä pidempään saadakseen kyseisen ajoneuvon avaimet haltuunsa ja estääkseen sen matkanteon. Mielenosoituksen järjestäjäosapuoli kertoo, ettei sillä ollut tiedossa poliisin kieltoa olla käyttämättä ajoneuvoa osana mielenosoitusta.

Jos lopputulos kuitenkin oli se, että vasta paikan päällä ilmenneestä kiellosta huolimatta autolla yritettiin ängetä mukaan tapahtumapaikalle sen sijaan, että kuljettaja olisi tehnyt 180 asteen käännöksen kohti lähintä pysäköintialuetta, herää kysymys siitä, kenen näkemystä näissä asioissa oikein tulisi kuunnella? Mielenosoituksen järjestäjien vai poliisin, jolla on auktoriteetti tehdä päätöksiä myös kentällä ja tilanteen mukaan?

Niin mielellään kuin aktivistit etniseen tai muuhun taustaan katsomatta olisivatkin sallineet julkisen tilan haltuunoton tarkoitustaan varten, on suomalaisilla poliiseilla työtehtävät, joiden hoitamisesta heille maksetaan palkkaa. Poliisin rooli yhteiskuntarauhan turvaajana on nykyään niin aliarvostettu, että muistuttaminen jo yksin siitä, että kyseessä on ansiotyö, tuntuu kornilta. Käytännössä kiivaimmat ns. aktivistit lienevät sitä mieltä, että poliisin tulisi olla noudattamatta virkavelvollisuuttaan ja seurata kärsivällisenä vierestä, vaikka tilanne kuinka eskaloituisi.

Mielenosoituksen järjestäjän näkemyksen mukaan ”etälamautetun” henkilön taltuttamiseksi olisi pitänyt riittää poliisin miesylivoima. Poliisin toiminnan tulee kuitenkin olla myös mahdollisimman tehokasta ja se turvautuu voimakeinoihin muulloinkin kuin räjähdevyöhön sonnustautuneen psykopaatin osoittaessa pistoolilla ohimoa. Kyseisen mielipiteen esittäjää eittämättä risoo se, että voimakeino kohdistui hyvän tarkoituksen puolesta toimineeseen mielenosoittajaan. Poliisi kuitenkin on puolueeton ja puuttuu peliin tarvittavin keinoin, mikäli väki ei pysy aisoissa.

Käytännössä merkitystä on vain sillä, että uhkaavasti käyttäytyvä henkilö saadaan otettua mahdollisimman ripeästi haltuun sen sijaan, että useampi poliisi törsää aikaansa turhanpäiväiseen painimiseen saati pohdiskelee sitä, ovatko voimasuhteet tasavertaiset kaikkien osapuolten kesken. Kyseisessä tapauksessa etälamauttimen voimin taltutetuksi päätynyt henkilö oli ilmeisesti tönäissyt yhden viranomaisen selälleen maahan ja on hankala perustella sitä, miksi poliisin tulisi vielä tässäkin vaiheessa seurata tilannetta tumput suorina.

Erään mielenosoituksesta kuvatun videon taustalla kuuluva ääni vihjaa, etteivät Suomen ja Turkin poliisi eroa toisistaan. Tätä väitettä on sangen vaikea uskoa, mikäli ajattelee sitä, että Suomessa jokainen virka-aseen käyttö virkatehtävän aikana päätyy erikseen tutkittavaksi. Esitutkintaa harkittiin myös silloin, kun poliisi joutui käyttämään Kuopiossa taannoin sapelin kanssa heiluneen Joel Marinin pysäyttämiseen virka-asetta.

Joku asiasta paremmin tietävä oikaiskoon, mutta olen lähestulkoon varma siitä, että Turkin poliisilla on matalampi kynnys käyttää ampuma-asetta kuin sen suomalaisilla virkaveljillä.

Hesarista kajahtaa:

    ”Järjestäjä sanoo toivovansa, että tapahtumia voisi jälkikäteen selvittää poliisin kanssa. Esimerkiksi sitten, kun tilanne Turkin ja Syyrian välillä rauhoittuu. Nyt mielenosoittajien resurssit menevät sotatilanteeseen reagoimiseen

    ’On tärkeää, että tähän puututaan ja poliisin toimintaa arvioidaan nimenomaan perusoikeuksien toteumisen [sic] kannalta. Meistä poliisi yritti käyttää turvallisuusargumentteja poliittisen mielenilmaisun estämiseen’.”

Pitäisikö poliisin siis puntaroida erikseen sitäkin, miten ”mielenosoittajat käyttävät resurssejaan”? Pitäisikö poliisilla olla ennalta tiedossa kunkin mielenosoituksen järjestäjätahon käytettävissä olevat resurssit, jottei se syyllistyisi omien resurssiensa ylimitoittamiseen ja epäreiluun asetelmaan esimerkiksi keskellä Narinkkatoria? Järjestäjällä on ilmeisesti jonkinlainen mittari siitä, kuinka paljon mielenosoittajilla on resursseja, joten suositeltavaa olisi, että he miettivät ennalta, miten niitä käyttävät.

Minulla on toinenkin varteenotettava ehdotus, joka kuuluu seuraavasti: selvittäkää laillisen mielenosoituksen pelisäännöt kunnolla viranomaisten kanssa, mieluiten vieläpä etukäteen, ja toimikaa niiden mukaisesti. Älkää salliko yksittäisten mielenosoittajien käyttäytyä siten, että koko mielenosoituksen agenda, kuten edellislauantaisessa tapauksessa kurdien oikeudet synnyinseuduillaan vesittyy, mikäli mielenosoituksella Suomessa ylipäätään on aineksia saavuttaa kyseisessä asiaintilassa kohennusta.

Poliisin toimintaa arvostelleet ovat maininneet myös mielenosoitukseen mukaan otetut lapset. Yksin Helsingissä asunee kuusinumeroinen määrä lapsiperheitä, joiden jälkikasvu ei altistunut kyseisenä päivänä minkäänlaisille ongelmille. Miksi pitää väen vängällä hakeutua hässäköihin ja ottaa lapsia mukaan? Onko lasten etu, että heitä käytetään aikuisten ihmiskilpinä, joiden toivotaan pidättelevän poliisia toimimasta? Ehdotan, että lapset jätetään pois kaikista mielenosoituksista ja aivan erityisesti niistä, joiden järjestäjiksi ilmoittautuu anarkistisessa toiminnassa kunnostautuneita tahoja.

Mielenosoitukset voi järjestää tyylillä tai sitten ei. Tyylikkäitä esimerkkejä ovat 612-kulkue, jonka parissa osallistujat kantavat soihtujaan kaikessa hiljaisuudessa (kulkueen varrelle ilmaantuvia vastamielenosoittajia sekä heidän mekastustaan lukuun ottamatta). Hyvänä ja tarkoitustaan korostavana esimerkkinä pidän myös Turun terrori-iskun vuosipäivänä tähän mennessä kahteen kertaan järjestettyä kukkavirtaa, jonka yhteydessä lasketaan tapahtuman nimen mukaisesti kukkia Aurajokeen. Ei pärise rummut, eikä ilmatila täyty kaikenlaisella käteen sopivalla irtaimistolla, kuten kivillä.

Edelleen, hyvästä tai huonosta tarkoituksesta riippumatta, mielenosoituksissa roikkuu mukana porukkaa, joka haluaa saada tallennetuksi hetken, jossa poliisi laittaa uhkaavasti käyttäytyvän ja poliisin antamille käskyille kintaalla viittaavan henkilön nippuun, jotta saisivat kouriintuntuvaa evidenssiä siitä, kuinka luihin ja ytimiin väkivaltainen koko poliisikunta on. Tämä elementti on väkevästi läsnä anarkistien talonvaltauksissa, jotka päättyvät pääsääntöisesti maijaan tai putkareissuun.

Huomaan miettiväni tämän tästä ja vastaavien tapausten äärellä, että kyseisenkaltaisiin mielenosoituksiin osallistuvien vastarannankiiskien tarkoitus on ensisijaisesti provosoida poliisia käyttämään voimakeinoja – siis niitä, joita läheskään kaikissa muissa mielenosoituksiksi luokiteltavissa julkisissa kokoontumisissa ei tavata –, jotta kyseinen porukka saisi lujitettua uskoaan väkivaltaisen sortokoneiston olemassaoloa kohtaan.

Viimeisintä tapausta esimerkkinä käyttäen kansaa puhuttelee tällä hetkellä Suomen poliisin voimankäyttö, eikä se, mitä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin harjoittamalle ulkopolitiikalle mielenosoituksen johdosta mahdollisesti tapahtui.

Takku.netissä luvataan jatkoa. Sisäministeri Maria Ohisalolla (vihr) on käsittelyssä poliisin voimankäyttö edellislauantain johdosta. Jääkäämme siis kuulolle.

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa