Eurooppa

Eskilstuna ottaa käyttöön kerjäysluvan

Kerjäläinen Uppsalassa. Kuva Carl Ridderstråle / Flickr / CC BY-SA 4.0

Tukholman lähistöllä sijaitseva Eskilstunan kunta taistelee katukerjäämistä vastaan ottamalla käyttöön kerjäysluvan.

Jokainen Eskilstunassa kadulla rahaa kerjäävä joutuu lunastamaan 23 euron (250 SEK) hintaisen kolme kuukautta voimassa olevan luvan, kertoo The Local.se.

– Byrokratisoimme ja teemme [kerjäämisen] hankalammaksi, katsotaan, miten tämä etenee, sosiaalidemokraattien kunnanvaltuutettu Jimmy Jansson toteaa. Hän sanoo toivovansa, että kerjäläiset tarvitsisivat uuden luvan joka päivä.

Kerjäyslupia saa poliisiasemilta, ja niitä lunastettaessa tarvitaan henkilöllisyystodistus. Ilman lupaa kerjääminen saattaa johtaa jopa 372 euron (4000 SEK) suuruiseen sakkoon.

Kerjäläiset ovat kuitenkin keksineet jo tavan kiertää lupapakkoa ja siirtyneet marjojen myyntiin kaupungin keskustassa.

– Se ei ole yllätys, Jansson sanoo ja pitää kerjäläisten sopeutumista uusiin sääntöihin loogisena reaktiona.

Kerjääminen on Pohjoismaiden isoissa kaupungeissa yleinen ongelma, ja myös Tanskassa taistellaan sen aiheuttamia häiriöitä vastaan, tosin erilaisin keinoin kuin Ruotsissa.

Tanska kiristi lainsäädäntöään kesällä 2017, ja uuden lain seurauksena kesään 2018 mennessä 52 ulkomaalaista oli saanut tuomion kerjäämisestä.