Eurooppa Maahanmuutto

Espanjan hallitus myöntää siirtolaiskaaoksen ja vaatii EU:lta 35 miljoonaa euroa

Kuva Pexels / CC0
Espanjan hallitus myöntää jo laittomien siirtolaisten ”valtavan tuloaallon aiheuttaman hätätilan” ja vaatii EU:lta välittömästi 35 miljoonaa euroa

Espanjan hallitus on jo luokitellut laittomien siirtolaisten valtavien venemäärien tulon Espanjan rannikoille hätätilaksi ja se on pyytänyt apua EU-komissiolta tulijoiden pysäyttämiseen, kertoo El Mundo.

Pääministeri Pedro Sánchez on lähettänyt kirjeen EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille, jossa hän pyytää apua. Hallituksen varapääministerin mukaan välittömästi pyydetty apu on 35 miljoonaa euroa.

Espanjan sosialistihallitus syyttää edellistä konservatiivihallitusta maahanmuuttokaaoksesta

Nykyinen sosialistihallitus syyttää edellistä, Mariano Rajoyn johtamaa konservatiivihallitusta maahanmuuttokaaoksesta: edellisen hallituksen aikainen yhteistyön puute Marokon ja lähtömaiden kanssa on nykyisen hallituksen mukaan aiheuttanut nykyisen vyöryn.

Sisäministeri Fernando Grande-Marlaska vierailee useissa siirtolaisten lähtömaissa tutkiakseen yhdessä heidän kanssaan kuinka padota tätä tulvaa, ja työ- ja maahanmuuttoministeri Magdalena Valerio koordinoi samaan aikaan saapuvien laittomien siirtolaisten vastaanottoa.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa