Kotimaa Politiikka

Espoon Siniset erotti Timo Soinin – pilannut ja haitannut toimintaa

Timo Soini Perussuomalaisten puoluekokouksessa kesäkuussa 2017. Kuva Petri Saarela.

Espoon Sniset ovat erottaneet Timo Soinin jäsenyydestään, kertoo Länsiväylä.

Erottamiseen johti Timo Soinin poseeraaminen vaalimainoksessa kahden Liike Nyt -puolueen jäsenen kanssa.

Espoon Siniset ry teki ratkaisunsa 3. kesäkuuta. Hallitus katsoi, että Soini on pilannut ja haitannut Espoon sinisten toimintaa.

Koska Espoon Siniset samassa yhteydessä sanotuivat irti oman valtuustoryhmänsä toimista kuluvan vuoden loppuun asti, Espoon valtuustossa ei ole enää henkilöitä, jotka olisivat Espoon sinisten jäseniä.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa