Muu maailma

Etelä-afrikkalainen valkoinen nainen tuomittiin 3 vuodeksi vankeuteen K-sanan käytöstä

Kuva Etelä-Afrikan hallitus / Wikimedia Commons
Durbanilaisesta kiinteistönvälittäjästä tuli ensimmäinen henkilö Etelä-Afrikassa, joka joutuu vankilaan “rasistisen” sanan käyttämisestä.

Vicki Momberg tuomittiin 3 vuodeksi vankeuteen hänen kutsuttuaan mustaa poliisia kafferiksi, mikä on eteläafrikkalainen neekeri-sanan vastine, uutisoi New York Times. Minkäänlaista perinteistä rikosta tai väkivallantekoa Momberg ei ollut suorittanut.

Mustat olivat juuri ryöstäneet valkoihoisen Mombergin Johannesburgissa. Nainen oli ryöstetty hänen istuessaan autossaan, ja ryöstön jälkeen hän oli kieltäytynyt mustien poliisien avusta ja sanonut näitä kyvyttömiksi ja hyödyttömiksi. Kiihtyneessä mielentilassa ollut Momberg oli käyttänyt sanaa “kafferi” 48 kertaa.

Oikeus tuomitsi Mombergin kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Tuomiosta kaksi vuotta tuli puherikoksesta ja vuosi kunnianloukkauksesta. Tuomion julistamisen jälkeen Momberg vietiin Soweton pahamaineiseen vankilaan, jossa pidetään kovista rikoksista tuomittuja vankeja, jotka kaikki ovat mustia.

Etelä-Afrikan pääoppositiopuolue DA (Demokraattinen liitto, Democratic Alliance) riemuitsi vankeustuomiosta.

– Luotamme siihen, että tämä tuomio on pelote kaikille, jotka hautovat mielessään rasistisia ajatuksia, puolueesta selitettiin.

Etelä-Afrikan valtamedia riemuitsi myös Mombergin vankeustuomiosta. Muun muassa Star-sanomalehti kertoi tapauksesta otsikoimalla näyttävästi “Voitto rasismista”. SABC-kanavan tekemän kyselyn mukaan 57 prosenttia TV-katsojista olisi halunnut Mombergille kovempaa rangaistusta, jopa viiden vuoden vankeustuomiota.

Jakoa

Liity kannattajajäseneksi

Grilli kesäkuntoon - tulikulma.fi

Uusimmat uutiset