Eurooppa Politiikka

EU-komissio: Unkarin hätätilalainsäädäntö ei loukkaa perustuslaillisia oikeuksia

Viktor Orbán. Kuva European Council Audiovisual Services.

EU-komissio ei yhdy kansainvälisiin syytöksiin, joiden mukaan Unkariin on muodostumassa diktatuuri.

Unkarin hallitus sai maaliskuun lopussa laajat oikeudet pandemian taltuttamisen suhteen. Hätätilalainsäädäntöä on kritisoitu useissa EU-maissa, ja on väitetty pääministeri Viktor Orbánin rakentavan maahan diktatuuria.

EU-komission lakiasiantuntijat ovat nyt käyneet läpi Unkarin hätätilalainsäädännön ja tulleet tulokseen, että perustuslaillisia oikeuksia ei lainsäädännössä loukata eikä Brysselillä siten ole perusteita ryhtyä vastatoimiin.

– Olemme huolestuneita Unkarin hätätilalainsäädännöstä ja tarkkailemme, kuinka Unkarin hallitus soveltaa sitä tulevina kuukausina, Welt-lehti kertoo EU-komissiosta todetun.

Komissiosta huomautettiin, että myös Ranskassa on jouduttu ottamaan käyttöön kovia rajoituksia koronapandemian vuoksi.

Edelleen EU-komissio on kuitenkin huolestunut Unkarin koronapandemian vuoksi tekemistä verolainsäädännön muutoksista, joiden johdosta muutamien Unkarin kuntien verokertymä on alentunut merkittävästi.

  • 889
    Shares