Eurooppa Politiikka

EU-komission Juncker miljoonan pakolaisen päästämisestä Saksaan: ”Historia osoittaa Merkelin olleen oikeassa”

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. Kuva Wikimedia Commons.

EU-komission kohta väistyvä puheenjohtaja on antanut haastatteluita hieman ennen EU-parlamenttivaaleja, joissa kansallismielisten puolueiden odotetaan saavuttavan hyvän vaalituloksen. Hänen mukaansa Saksan liittokansleri Angela Merkel oli oikeassa päästäessään miljoona pakolaista Saksaan vuonna 2015. Hän myös arvostelee typeriä nationalisteja, koska nämä rakastavat kotimaitaan.

Jean-Claude Juncker ylisti Saksan liittokansleri Angela Merkeliä tämän päätöksestä päästää miljoona pakolaista Saksaan vuonna 2015, kertoo DW.

– Historia tulee osoittamaan hänen olleen oikeassa, Juncker sanoi Bild-lehden haastattelussa.

Junckerin mukaan Saksa pelasti Unkarin ja Itävallan romahdukselta avatessaan rajat pakolaisvyörylle.

EU-komission puheenjohtaja myös kiistää arvostelut, joiden mukaan Merkel on saanut Euroopan jakautumaan kahtia.

– Jos Euroopassa haluaa saavuttaa jotain, siihen tarvitaan luotettavia kumppaneita, Juncker muistutti.

CNN:n haastattelussa Juncker puolestaan arvosteli ”typeriä nationalisteja”, koska nämä rakastavat maataan.

– Nämä populistit, nationalistit, typerät nationalistit, he rakastavat omia maitaan, Juncker kertoi.

– He eivät pidä niistä jotka tulevat kaukaa, minä pidän kaukaa tulevista …, EU-komission kohta väistyvä puheenjohtaja Juncker totesi.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa