Eurooppa Maahanmuutto

EU-komission puheenjohtaja: Siirtolaisten vastaanottaminen ei ole vapaaehtoista – se on velvollisuus

Ursula von der Leyen. Kuva EC Audiovisual Services.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puhui keskiviikkona Brysselissä. Leyen avasi hieman ensi viikolla esiteltävää uutta EU:n maahanmuuttosopimusta.

Kun Ursula von der Leyen astui virkaansa vuonna 2019, hän sanoi esittelevänsä uuden maahanmuuttopolitiikan Euroopan unionin jäsenmaille. Nyt aika on koittanut.

– Ensi viikolla komissio esittelee uuden maahanmuuttosopimuksen. Meidän kaikkien tulee olla valmiita tekemään kompromisseja. Tämä on ainoa tapa löytää ratkaisu, EU-komission puheenjohtaja sanoi.

Uuden järjestelmän pohjana on humaanisuus. Humaanisuus ei suinkaan ole vapaaehtoista.

– Ihmisten pelastaminen merihädästä ei ole vapaaehtoista, se on velvollisuus. Ja kaikkien niiden maiden, jotka toteuttavat moraalisen ja laillisen velvollisuutensa ja joihin siirtolaisuus kohdistuu muita enemmän, tulee pystyä luottamaan koko Euroopan unionin solidaarisuuteen.

Leyen mainitsi myös Kreikan Lesbos-saarella siirtolaisten polttaman leirin. Sielläkin tarvitaan solidaarisuutta.

– Kuvat Morian leiriltä todistavat, että Euroopan täytyy toimia siellä yhdessä.

Leyen alleviivasi vielä, että kyse ei missään tapauksessa ole vapaaehtoisuudesta.

– Haluan olla selkeä. Odotan kaikkien jäsenvaltioiden noudattavan säädöksiä. Siirtolaisuus on haaste koko Euroopalle – siksi koko Euroopan tulee tehdä osansa.

Komission puheenjohtaja väläytti myös Dublin-järjestelmästä luopumista. Nykyisin voimassa olevan Dublin-sopimuksen mukaan turvapaikkahakemus käsitellään ensimmäisessä maassa, johon turvapaikanhakija on saapunut.

EU:n maahanmuuttosopimus ei ole laillisesti sitova, sen sijaan se on niin kutsuttu ”soft-law”. Tällaisten ”pehmeiden lakien” tavoitteena on asettaa hallituksille sosiaalista painetta Brysselin tavoitteiden saavuttamiseksi.

Jos Bryssel onnistuu tässä pidemmällä aikavälillä, vallitsevasta käytännöstä muodostuu laki.

Lähde Wochenblick, EU-komissio.

  • 2.6K
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset