Eurooppa Kotimaa Muu maailma Politiikka

EU-maat eivät sulje lähetystöjään Ukrainassa: Ei ole varsinaista paniikkia

Kiova, Ukraina. Kuva: Wikimedia Commons.

Suomen Ukrainan suurlähettilään mukaan tilanne Ukrainassa oli rauhallinen, eikä esimerkiksi hamstrausta ole näkynyt.

Suomen Ukrainan-suurlähettiläs Päivi Laine kertoi lauantaina iltapäivällä STT:lle puhelimitse Kiovasta, että tunnelma Ukrainan pääkaupungissa oli rauhallinen ja jokseenkin normaali lauantaina. Huolestuneisuus Ukrainassa on kuitenkin lisääntynyt erityisesti viimeisen 1,5 viikon aikana.

“Totta kai ukrainalaiset lukevat samoja uutisia Venäjän uhkailusta ja yleisen turvallisuuden heikentymisestä. Mutta täällä ei ole näkynyt varsinaista paniikkia. Esimerkiksi hamstrauksesta kaupoissa ei ole mitään merkkiä”, Laine toteaa.

Laineen mukaan on todennäköistä, että Ukrainan kahdeksan vuotta jatkunut sota on lisännyt väestön sietokykyä.

“Vaikka sota on idässä, se koskettaa hyvin monia ukrainalaisia henkilökohtaisesti. Ukrainalaiset eivät ole saaneet elää rauhassa kuten monet Länsi-Euroopassa”, hän sanoo.

Sota on näkynyt konkreettisesti ihmisten elämässä. Sodassa on kuollut yli 14 000 ihmistä ja haavoittuneita on huomattavasti enemmän. Ukrainalaiset ovat myös maksaneet sotaveroa tuloistaan jo useiden vuosien ajan.

“Sietokyky ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö ukrainalaiset pelkäisi ja toivoisi hartaasti, että pahin ei tapahtuisi”, Laine sanoo.

Laine tapasi lauantaina muita EU:n suurlähettiläitä. Suomen tavoin useat maat ovat kehottaneet kansalaisiaan poistumaan Ukrainasta.

“Yksikään EU-maa ei ole sulkemassa lähetystöään. Lähetystöt jäävät auki ja pyrkivät toimimaan mahdollisimman normaalisti, jollei uutta päätöstä tule, hän vahvisti STT:lle.

Kun tilanne kiristyy niin arvaamattomuus lisääntyy

Perjantaina julkaistussa matkustustiedotteessaan Suomen ulkoministeriö kehotti suomalaisia poistumaan välittömästi Ukrainasta entisestään kiristyneen ja arvaamattoman turvallisuustilanteen vuoksi.

Laineen mukaan päätös perustuu muuttuneeseen tilannearvioon. Hän korostaa Yhdysvaltain edustajien julkisuudessa esittämiä lausuntoja, joiden mukaan Venäjä voi hyökätä Ukrainaan hetkenä minä hyvänsä.

“Eilen saatiin uutta tietoa, että tilanne kiristyy ja arvaamattomuus kasvaa”, hän sanoo.

Jokaisella maalla on vastuu kansalaisistaan

Miten Ukraina on reagoinut siihen, että sen läntiset liittolaiset vetävät pois lähetystöjensä henkilökuntaa ja kehottavat kansalaisiaan poistumaan maasta? Esimerkiksi Yhdysvallat ilmoitti lauantaina vetävänsä suurlähetystönsä henkilökunnan pois.

“Totta kai se on pettymys Ukrainalle. Mutta uskon, että he ymmärtävät sen, että jokainen maa joutuu tekemään päätöksiä perustuen arvioon kansallisesta turvallisuudestaan. Jokaisella maalla on vastuu kansalaisistaan”, Laine perustelee.

Laineen mukaan Ukrainan hallituksella on kiire rauhoittaa tilanne, koska sodan uhka vaikuttaa myös maan talouteen. Ukrainassa nähdään saman uhan kasvavan, mutta sitä ei voida välttää.

“Ukraina ei voi evakuoida kansalaisiaan, vaan heidän täytyy kohdata uhka, mikäli se realisoituu”, Laine kommentoi lopuksi STT:lle.

 

Lähde: STT

14 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
ike

Asiasta toiseen yritin mennä selaimillani katsomaan MV-lehteä ja ei onnistunut. Siellä on artikkeli Ukrainasta. En edes ole sitä vielä lukenut. Täytyi vähän etsiä ja aukeni lopulta Tor Browserilla. On se aika kovaa sotaa tiedolla kun jotkut tahot haluavat ottaa diktaattorin aseman, etenkin jotkut tiedotusvälineet ja poliittiset tahot. No Kalifiksi Kalifin paikalle on kai päivän sana. Kaikki nuoremmat eivät ehkä tuota ymmärrä mutta kannattaa tutustua nk. länsimaisen kulttuurin suuriin sarjakuvapiirtäjiin, muitakin niihin kuuluu ja kaikkia yhdistää armoton tarkkailu siitä miten maailma menee ja on mennyt. Eivät häviä nykyisille pilapiirtäjille. Kai jotkut tahot jotka eivät MV-lehteä juurikaan arvosta jotakin sotkua ovat ujuttaneet noihin muihin selaimiin (Firefox ja Google).

Kata
ike

Juuri tätä on vihreä siirtymä 😂. Korruptio on suomessa sitä luokkaa että kun se ihmisille selviää, alkaa päitä pudota. Kaikki eivät ole niin rauhallista ja ”hidasta” porukkaa kuin hämäläiset. Olikohan tuo toiveajattelua.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Galina Manttari
John Quiman

Onkohan tässäkin lehdessä jotain siirtyumää, kun ihan asiallisia kommentteja menee odottamaan hyväksyntää, mutta hyväksyntää ei tule koskaan. Kun kestää päivätolkulla odotella, tarkoittanee se, että ei hyväksytä.

Yhdessä onnistuin yhden sana muuttamisella saamaan kommentin läpi, joten se oli asiallinen, eikä tullut hylätyksi muiden sanojen vuoksi. J-lais-sana on ilmeisen herkkä asia tälle lehdelle nykyään. Vastaavat kommentit hyväksytiin ennen muutaman tunnin sisään tai jopa nopeammin.

John Quiman

Tuo verorahojen siirto ministerin lähipiirille vaikuttaa lähinnä kavallukselta, koska se on vain näennäisesti jotain muuta.

John Quiman

Viheriäinen idealisti osaa kyllä hoidella itselleen ja tutuilleen verorahoja, joita silmät kiiluen kansan kukkaroista noukkiin, pakolla.

Runtiti-pou

MV Ukrainasta+ Älä lue ei kannata

Ilkka Forsten

Totta kai Yhdysvallat esittää Venäjän hyökkäävän hetkenä minä hyvänsä Ukrainaan. Eri asia on uskoako kaikki mitä Bidenin puolelta kuuluu, koska en pidä sen miehen uskottavutta kovin hyvänä kun ei onnistu edes prompterilta luku takkuilematta.

” Hyvää iltaa USA:n kansa..Vai oliko se nyt Venezuelan ? Hmmm, no asiani on todella tärkeä olen siirtynyt Cheerios muroista Weetabixiin, ja samalla kotimaan bruttokansantuote kasvaa, hyvä BLM siellä Ukrainassa, vai onko se Kiinassa, josta saamme paljon riisiä.. Riisimurotkin ovat hyviä, mutta Putinin hallinto pyrkii valtaamaan Kanarian saaret… Anteeksi putosin jakkaralta, no niin. Ilmaston tila huolettaa koska huolettomuus olisi syyntakeetonta, ja takeita mistään syystä ei ole, ainakaan itseni kohdalla. Tasa-arvo on tärkein ominaisuus, ja vientituotteemme yhdessä demokratian kanssa esimerkiksi Afganistaniin, missä sekin lienee ?? Allahu akbar, shalom a leikum, minäkin pidän slalomista olen ollut kova juoksija..Milläs rivillä nyt ollaan ? Niin ja Jumalan siunausta Barbadokselle joka on mahtavan maamme pääkaupunki Australian rinnalla. Jos Dend Xiao Ping hyökkää ukrainaan, me vastaamme pelaamalla ping pongia vuorokauden läpeensä, ja lähetämme maapähkinävoita leivän päälle. Vedämme joukkomme pois Norjasta, mutta siirrämme ne norjaan jo huomena. Gorbatsovin on syytä kuunnella tarkoin mitä sanon, sillä olen löytänyt sopivan lääkityksen siihen, siihen, siihen, mikäs tämä nyt on, tämä, dynastia.

Tähän päättyy suora lähetys valkoisesta talosta, toimittajana Pirkko Pöntinen ( YLE.)

Kata
Ilkka Forsten

Jotenkin tuntuu että sarkasmini osui ja upposi.

ike

😂

I'm only assking

Juu, ei paniikkia, mutta asiakirjoja tuhotaan ja Suomenkin lähetystö keskittyy lähinnä ihmisten auttamiseen ulos maasta.

Jussi J.

Täytyy todeta että toimittaja on pihalla mitä todella tapahtuu…. Kannattaa lukea muutakin kuin hesaria tai ylen antoa…

Aatu H.

STT ja ukrainan suurlähettiläs on tämän uutisen lähde. Anna palautetta heidän suuntaan.