Eurooppa Maahanmuutto

EU perustaa uuden turvapaikkaviraston: ”Euroopan turvapaikkojen kysyntä on edelleen suuri”

Kuva Shutterstock.

Euroopan unionin turvapaikkaviraston on tarkoitus tehdä blokin turvapaikkamenettelyistä tehokkaampia ja yhdenmukaisempia.

Euroopan parlamentti ja Eurooppa-neuvosto sopivat tiistaina Euroopan unionin turvapaikkaviraston perustamisesta. Uusi virasto korvaa ja päivittää Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto EASOn ajan tasalle.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kiitteli sopimusta, kertoo DW.

– Tämä tekee turvapaikkamenettelyistämme EU:ssa nopeampia ja yhdenmukaisempia, von der Leyen twiittasi.

Uuden viraston on tarkoitus tehostaa turvapaikkahakemusten käsittelyä EU:ssa. Henkilömäärä tulee olemaan suurempi kuin EASO:ssa ja sille annetaan myös enemmän rahoitusta turvapaikkahakemusten käsittelyyn.

Virasto hallinnoi 500 asiantuntijan joukkoa, joka voidaan lähettää jäsenvaltioihin, joita kurittaa on suuri maahanmuuttajavirta. Tällaisia asiantuntijoita voivat olla muun muassa tulkit ja turvapaikkahakemusten käsittelijät.

Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden on vielä hyväksyttävä virallisesti sopimus, jotta se voi tulla voimaan.

Samalla EASO muistutti, että Euroopan turvapaikkojen kysyntä on edelleen suuri.

– Tiedämme, että kansainvälistä suojelua tarvitsevia henkilöitä on edelleen ennätysmäärä, mutta he eivät yksinkertaisesti pystyneet pääsemään Eurooppaan, EASOn johtaja Nina Gregori kertoi muistuttaen koronapandemian sulkemista rajoista.

Tilaa
Ilmoita
guest
13 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Meri Kreikan

Mä häpeän tätä eurooppalaista ylimielisyyttä joka näyttää tyhmyydelle kaikille muille. Vakavalla naamalla puhutaa turvapaikanhakijoista vaikka hyvin tiedetään että suurimmalla osalla näin ei ole. Kukaan ei tarvitse näitä ihmisiä maahansa. Eikä kenenkään pitäisi tarvita heitä ottaa.

Sari Saarela

Kysyntää ei ole pitkään aikaan ollut muuhun kuin lorvipaikan mahdollistamaan ilmaiseen elämään. Milloin tämä suostutaan sanomaan ääneen?

John Quiman

Nin Gregori tuskin on niin tietämätön, että ei tietäisi valehtelevansa härskisti europplalaisille sanoessaan, että ”kansainvälistä suojelua tarvitsevia”.

Käytännöllisesti katsoen ainoa mitä ne omasta mielestään ovat vailla, on sosiaaliturvapaikka. Jotkut harvat haluavat tehdä rahaa työllä, mutta kyse ei ole silloinkaan kansainvälisen suojelun tarvitsemisesta”.

Kuinka pimeä pitää ihmisen olla sisältään, että jaksaa elättää itsensä ja vieläpä tehdä töitä menestyäkseen, kun ammattina on valehtelu päin kansalaisten naamaa ja tietoinen kansojen harhaanjohtaminen?

Ilkka Forsten

Jos euroopassa olevan turvapaikan kysyntä on suuri, miksi kukaan ei kysy miksi näin on ? Maailmassa on ollut selkkauksia vuosisatojen ajan, mutta jostain syystä nyt mikä tahansa heimoriita Saharan eteläpuolella riittää olemaan avaintekijä sille, että EU antaa kaiken vastikkeetta. Kuka tahansa pystyy tulemaan EU:n alueelle ja keksimään tarinan jolla aukeaa mahdollisuus norkoilla vuosia toisten elättinä.

On käsittämätöntä kuinka lyhyessä ajassa meidän vastuumme koko maailman hyvinvoinnista räjähti käsiin, ja nyt olemme muka tekemisissä niin suuren asian kanssa että se on kuin luonnonvoima. Jos kauko-idässä syntyy tsunami, joita siellä on ollut läpi maailmanhistorian, pitää EU:n olla ensimmäisten joukossa jakamassa apua tai julistamassa että rajat on auki. Jos Afrikan banaanivaltioissa heimosota leimahtaa on tilanne sama, tänne vaan me autamme.. Jos Afgaanit ei sovi elämään keskenään, kuten ei ole koskaan sopineet, tarjoaa EU mahdollisuutta päästä ” turvaan ”, ja tuo samalla tappelun molemmat osapuolet VOK:n kerrossänkyyn ja ihmettelee ettei sopua löydy. Jos sopua ei löydy, löytyy kuitenkin selitys kuinka ME olemme niin ongelmallisia ettei afgaanit kykene integroitumaan.

Jos Syyriassa riehuu islamilaiseen kalifaattiin pyrkivä terroristiryhmä, ilmoitetaan EU:n sisällä että tämä on kolonialismin tulos, ja nyt meidän tulee hyvittää pahat tekomme ja antaa vapaat kädet tulijoille, he ovatkin uhreja meidän ollessa se joka synnytti ongelman. Kun islam pyrkii tietoisesti hävittämään ympäriltään kristilliset arvot ja yhteiskunnat, onkin syy meidän rakenteellisessa rasismissa joka ei muka kykene käsittämään erilaisuutta.

Kun Bangladeshiläinen ei löydä itselleen ruokaa, eikä kykene luomaan omaan maahansa mitään sosiaaliturvaa, se turva tarjotaan täältä. Jos emme vie lapioita afrikkaan kaivon kaivamista varten, olemme rasisteja, ja jos lapiot viedään olemme uuskolonialisteja, jos pyydämme että he itse kaivaisivat kaivonsa, olemme rasisteja ja jos me kaivamme ne, olemme menneet sekottamaan ikiaikaista harmoniaa kunnioittamatta paikallisten tapoja.

Tässä tyhmyyden spiraalissa ei ole enää mitään tolkkua, ja sitäkään ei saisi sanoa ääneen koska tällöin muka sorrutaan äärioikeistolaiseen näkemykseen jossa ei ole sijaa humanismille. Vaikka se on tauttologiaa, niin sanon yhä että tämä ei pääty hyvin.

Euroopassa on oltu sittenkin liian pitkään ilman konflikteja, ja jos epäilette ajatustani niin miettikää olisiko tämä voinut tapahtua välittömästi edellisten sotien jälkeen ? Olisiko raunioista nouseva eurooppa julistanut että ottakaa kaikki, tai jakanut vastikkeetonta hyvää ympäri maailman. Nyt kun on ollut aikaa luoda toimivat yhteiskunnat, on samalla synnytetty täysin todellisuudesta irrallaan olevat ihmiset. Elämä ei valitettavasti pyöri sillä tavalla mitä muuan ituvihreä julisti Oulussa jokunen vuosi takaperin. ” Kaikille rittää kaikkea kun vaan uskomme niin.” Jos minulta vaaditaan uskomista, se tarkoittaa että kyse on uskonnosta enkä ole mitenkään harras uskovainen. Eikö minulla ole siis oikeus sanoa etten kannata heidän uskoaan, ja että sillä uskonnolla ei ole mitään realistista tavoitetta. Ei ole realistista kuvitella että 5.4 miljoonaa ihmistä elättää liki kahdeksaa miljardia, ja tekee sen tavalla joka ei perustu muuhun kuin uskomiseen että kaikille on kaikkea.

Voisiko joku laittaa vireille lakialoitteen jossa yksittäiset kansalaiset voisivat sanoutua irti poliitikkojen järjettömyyksistä, tai ainakin vaihtaa poliitikot juuri silloin kun tyhmyys ylittää parodiahorisontin rajat. Nyt alkaa olemaan kiire.

Kiitos kun jaksoitte loppuun asti. Hyvää yötä Hanna ja lapset, Isä lähtee hirteen.

Kata

Tämä on vain sitä isoa reseptiä…siksi joka puolella länsimaailmaa väkeä lappaa sisään juurikin kolmansista maista.Eivät he ole köyhiä kuten Meksikon rajallakin näkee,syy on muualla,sairaissa lupauksissa,ihmiskaupassa ja tervetuloa!Kaikki eivät edes ole Keski-ja Etelä Amerikasta vaan lähi-Idästä myös.Eli…rahasta ei ole puutetta kun matkustaa kymmenentuhatta kilometriä lentäen vaan…tarkoitus on luoda sekasortoa ja kaaosta maissa joihin tulevat.Myös kantisten kesken pitää luoda kuilu ja sehän on onnistunut!Millä se silta,vaikka olikin huonokuntoinen jo alkujaan, korjataan??
Mitä siitä voi seurata ellei kannatuspalkit kestä?Käy kuten condolle Floridassa.Järkkyä!
Rahasta ei ole puutetta meidän ursuksillammekaan ollut…niin oli siistejä herroja voitonmerkin kera!Passasi sitä ilakoida kun kantajatkin oli odottamassa,siis laukkujen…ehkä joku olisi kantanut näitä ”poikiakin”jos olis kysytty…
Haluaisin tosiaan lakialoitteen että veromerkinnällä voi irtautua elättämästä nuoriä äijiä Afrikasta ja lähi-Idästä tai yleensä mistään!
Pakolaisleirit..niin,nämä eivät ole pakolaisia!Eivät edes työperäisiä siirtolaisia vaan sossun all inclusive porukkaa.ja turha nyt jos joku haluaa vinkua että tekevät jotkut työtä..matalapalkkahommia joissa ei lukutaitoa tarvi(olihan siitä ohjelmakin..hoho)ja sossu hoitaa loput.Ei niin mitään muuta hyötyä kuin se työnantaja rikastuu..
Ja muuta rikastusta on ollut valitettavan paljon! 🙁

Ilkka Mänttäri

Juuri näin. Jos turvapaikkajärjestelmä ei toimi niin pitäisikö sen herättää vähän muitakin kysymyksiä kuin se että mistä saadaan rahoitusta lisää. Ainakin minä ajattelen että koko lainsäädäntö ei ole tarkoitettu siihen mihin sitä nyt käytetään, massasiirtolaisuuteen. Kyllä ottajia aina riittää. Kyse on siitä että haluammeko jakaa kaikki vaivalla ja työllä saadut etumme koko maailmalle. Muistakaa aina että meitä on yhden suurkaupungin verra ihmisiä suomessa. Olisiko aika laittaa lapsemme ja lastenlapsemme etusijalle. Vihervasemmiston kannan jo tiedämme.

Jussi Hämäläinen

Kun ensin saatiin rahanimurointi nettomaksajilta moninkertaistettua, voidaankin sitten seuraavaksi miettiä, minne nämä rahat kipataan.

Koska ei voida olla täysin varmoja, että Välimeren Veltot saavat ihan kaikkea rahaa törsättyä, keksitään sitten uusi virasto haaskaamaan imuroitua rahaa.

Eli vanhaan malliin: ”Eurooppa, paskaks vaan ja palamaan!”

Kata

Vai Urzula ihan hohkaa no tietty..EU on taskussa vai miten se meni??Laittomat siirtolaiset eivät ole turvapaikanhakijoita, käytetäänpäs oikeita nimityksiä!Kaikki eivät mene ylväyrzylän lankaan hitto vieköön!Uskomatonta ketkuilua!
Nyt se turvapaikanhakijan status heti tähän päivään ei tämä vetele tämä on laitonta touhua!Kuka tahansa maleksii ja maksaa kyydistään sinne missä haluaa olla ”turvis”,voi ”#¤%%¤#”!

Kaino-Vieno Huttunen

Mietin vain tuon ”kansainvälisen suojelun tarvetta”. Miksi EU tuntuu tulkitsevan tämän kansainvälisen suojelijan Euroopaksi. YK:ssa on 193 jäsenvaltiota, EU:ssa vain 27. Oikeastaan esim. afgaanit nauttivat jo kansainvälistä suojelua mm. Iranissa ja Pakistanissa, somalit mm. Keniassa. Miksi suojella jo suojeltuja?

John Quiman

Koska kyse ei ole suojelusta, vaan Euroopan romuttamisesta ja eurooppalaisuuden mädättämisestä.

Viimeksi muokattu 28 päivää sitten by John Quiman
Ilkka Forsten

Rahaa lisää jollekin mikä ei tee muuta kuin kavattaa ongelmia euroopassa, ja Ohisalo / Marin varmaankin ehtii ensimmäisenä ilmoittamaan että SUOMI maksaa kyllä muutaman miljardin, meillähän on varaa.

Ilkka Mänttäri

Kun vielä vanhoilla päivillään näkisi sen että näitä poliitikkoja vastaan nostettaisiin syyte perustuslain rikkomisesta. Tuntuu että perustuslakia rikotaan nykyään niin paljon että se ei edes tunnu rikokselta.

Kata

Näinhän se on!Moraalittomuutta!Kaikkea suvaitaan mikä on laitonta!Ja sekin ilmiö on levinnyt muuallekin länsimaissa.Näkeehän tuon mitä creepy Joekin kumppaneineen saa aikaan!Ja sitten he syyttävät muita laittomuuksista,on tää niin sekoa.
Titanicissa ollaan!Kuka soittaa viime sävelet?

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa