Eurooppa Maahanmuutto

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen mukaan Belgian niqabkielto on laillinen

Kuva Wikimedia Commons.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Belgian niqabkielto on laillinen.

Belgia kielsi kasvot peittävän huivin käytön julkisilla paikoilla 2011. Lain rikkomisesta seuraa sakkoja ja korkeintaan 7 päivää vankeutta.

Kaksi musliminaista, marokkolainen Yamina Oussar ja Belgian kansalainen Samia Belcacemi haastoivat Belgian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Molemmat naiset väittivät käyttävänsä niqabia vapaaehtoisesti, ja sanoivat lain olevan syrjivä ja että heidän oikeuksiaan oli loukattu.

Belgian lain voimaansaattamisen jälkeen Belcacemi käytti vähän aikaa päähuivia, mutta luopui siitä ”sosiaalisen painostuksen” ja sakkouhan vuoksi.

Oussarin oikeudelle kertomansa mukaan hän oli päättänyt pysytellä kotona.

Ranska otti ensimmäisenä käyttöön niqabkiellon vuonna 2011.Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli jo vuonna 2014 linjannut Ranskan kieltoon liittyen, että laki ei loukkaa uskonnonvapautta, yksilönvapauksia eikä ihmisoikeuksia.

Asiasta kertoi Telegraph.

  • 386
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset