Muu maailma

Euroopan unionista on tulossa uusi Neuvostoliitto, sanoo sveitsiläinen kampanjaguru

Kuva nmatech / Deviant Art.

Euroopan unioni on omaksumassa vanhan Neuvostoliiton vihattuja piirteitä, sanoo mainosguru, joka jakaa mielipiteitä Saksassa ja Sveitsissä.

Mainosguru Alexander Segert sanoo EU-eliitin toimivan kuin entisen Neuvostoliiton politbyro laatimalla koko yhteisölle keskusjohtoisia yksi-sopii-kaikille -sääntöjä ja -arvoja

Hän jatkaa: ”Pyrkimys on tuoda erilaiset mielenlaadut ja kulttuurit yhden katon alle ja tasapäistää ne. Eivätkä ihmiset pidä siitä.”

Segert on voimakkaasti mielipiteitä jakava hahmo, joka on tuottanut eniten leukoja loksauttavia poliittisia ja siirtolaisvastaisia kampanjoita Sveitsissä – silti entinen journalisti kieltää, että hänellä olisi merkittävää roolia nykypolitiikassa.

Segert syntyi ja kasvoi Hampurissa Saksassa, mutta muutti Sveitsiin sen jälkeen, kun oli lähtenyt liikkeelle ilmiö, jota hän kutsuu ”EU:n siirtymiseksi kohti keskusjohtoisuutta”.

Sveitsiläisen mainostoimiston Goal AG:n johtajaa on nimitetty fasistiksi, natsiksi ja vihankylväjäksi.

Silti mies kiisteltyjen kampanjoiden takana väittää, että EU on alkanut enemmän ja enemmän muistuttamaan Neuvostoliittoa – paikkaa missä vastakkaisille mielipiteille ei ollut sijaa.

Segert pyrkii kampanjoissaan saamaan ihmisten ”kasvot punoittamaan” mieluummin kuin unohtamaan poliittisen keskustelun

Segert nousi epätodennäköiseen kuuluisuuteen hänen laadittuaan julisteen sveitsiläistä poliittista keskustelua varten – keskustelu koski ulkomaalaisten rikoksiin syyllistyneiden karkotusta.

Hän suunnitteli julisteen, jossa pörröinen valkoinen lammas potkaisee mustan lampaan ulos Sveitsin lipun päältä.

Kuva levisi myrskytuulen lailla ja siitä tuli muun muassa saksalaisen uusnatsistisen NPD:n tunnuskuva.

Segert on yrittänyt tuloksetta haastaa NPD:n tekijänoikeuksiin vedoten, mutta kertonut saavuttaneensa menestystä saavuttamalla yleisön, joka selvästi on odottanut jotakuta puhumaan puolestaan.

Töihinsä kohdistuvasta kritiikistä huolimatta Segert väittää kiihdyttävänsä poliittista keskustelua saaden ”ihmisten kasvot punoittamaan” sen sijaan, että jättäisivät poliittisen keskustelun huomiotta.

Hän sanoo: ”Kiistanalaisimmat SVP:lle tekemistämme kampanjoista ovat johtaneet suurimpiin äänestysprosentteihin. Kun vastustajallasi ei ole yhtään hyvää argumenttia, he aina vetävät esiin natsikortin. Siitä voi päätellä, kuinka epätoivoisia he ovat. Me emme voi luoda ihmisille maahanmuuttoa koskevia pelkoja – ne pelot ovat jo täällä.”

Angela Merkelin vaalitappion lähestyessä ja laittomien siirtolaisten aiheuttaman rikollisuuden levitessä Saksassa, Segert on ajatellut myös syntymämaansa ja kansansa tulevaisuutta.

Valmistellen siirtymistään Saksan poliittiselle näyttämölle, Segert on jo suunnitellut ja julkaissut maassa ilmaisjakelujulkaisuja, jotka ovat täynnä sarjakuvia ja otsikoita pakolaisista, piirroksia saksalaisten peloista, kiteytyen lopulta yhteen sanomaan: saksalaisten täytyy äänestää AfD:tä.

Segert on tehnyt suunnittelutöitä myös erittäin konservatiiviselle Sveitsin Kansanpuolueelle (Schweizerische Volkspartei, SVP) sekä Itävallan Vapauspuolueelle (Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ).

Oikeistolainen Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) on kieltänyt tekevänsä yhteistyötä Segertin kanssa, ja hän on pitänyt matalaa profiilia yhteyksistä, vaikkakin hänen jakamansa lehtiset ilmaisivat tukea puolueelle.

Segert kommentoi mahdollista Saksan näyttämölle siirtymistään: ”Merkel avasi patoluukut, ja nyt aihe on siellä hallitseva.”

Segertin suunnittelua

Hän väittää Merkelin liittolaisten kritisoineen hänen työtään – ja itse asiassa kaikkien niiden työtä, jotka uskaltavat avata suunsa – pelätessään, että heidän retoriikkansa pystyttäisiin menestyksekkäästi haastamaan.

Segertin viimeisimmissä kampanjoissa ei ole ollut kompromisseja. Eräs kampanja esitteli ”pian sveitsiläisiä” -hahmot Ivan S – raiskaaja, Faruk B – murhaaja, Ismir K – sosiaaliturvahuijari.

Mainosalalla työskentelevät ovat kritisoineet hänen taktiikkaansa, mutta myöntäneet, että se on todella tehokas keskustelun avaaja ja ylläpitäjä.

Vuosikymmenen alussa Segert sai Itävallassa syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta suunniteltuaan FPÖ:lle tietokonepelin, jossa pelaaja ampui moskeijoita

2011 hänet vapautettiin syytteistä, mutta samana vuonna vasemmistolaiset extremistit sytyttivät hänen autonsa tuleen hänen kotinsa ulkopuolella.

Express
Artikkelikuva Nicola Matich

  • 2K
    Shares