Eurooppa Politiikka

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja: Puola saattaa lähteä EU:sta, jos Bryssel ei muuta suhtautumistaan

Donald Tusk. Kuva EPP / Flickr / CC BY 2.0
Donald Tusk varoittaa, että Puola saattaa kohta seurata Britannian esimerkkiä ja poistua unionista.

Vaaleilla valittu Puolan hallitus on toistuvasti ottanut yhteen vaaleilla valitsemattoman Brysselin EU-eliitin kanssa. Bryssel on kuitenkin saattanut aliarvioida puolalaisten peräänantamattomuuden. Reuters kertoo, että jos Bryssel ei muuta suhtautumistaan Puolaan, maa saattaa lähteä blokista. Näin uskoo entinen Puolan pääministeri ja nykyinen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.

Puola seisoo Unkarin kanssa Brysseliä vastaan

Bryssel on liipaissut artikla 7 – niin sanotun ydinaseartiklan – mukaisen rangaistusmenettelyn Puolaa vastaan maan hallituksen ajaman oikeuslaitosuudistuksen vuoksi. Rangaistusmenettelyn tuloksena Puola saattaisi teoriassa menettää äänioikeutensa EU:ssa, mutta tällöin EU-komission vaatimusten tulisi saada yksimielinen jäsenmaiden kannatus. EU:n myös sanktioilla uhkaama Unkari on toistuvasti sanonut, että se ei tue Puolaan kohdistuvia rangaistustoimenpiteitä ja seisoo Puolan rinnalla Brysseliä vastaan.

Kumpikaan maa ei ole hyväksynyt laittomia siirtolaisia eikä tule hyväksymään tulevaisuudessakaan. Puola ja Unkari kieltäytyvät myös tukemasta EU:n ehdottamia turvapaikanhakijoiden uudelleensijoitusjärjestelmiä.

Brysselin painostus saattaa johtaa Puolan EU-eroon

Tusk on sanonut, että Brysselin toimenpiteet saattavat johtaa jopa tahattomasti Puolan EU-eroon, jos Brysselin painostus johtaisi kansanäänestykseen maan EU-jäsenyydestä.

– Cameronillakaan ei ollut mitään suunnitelmia viedä Britanniaa ulos EU:sta. Ja jäsenmaiden tahto pitää Puola EU:ssa on pienempi kuin pitää Britannia EU:ssa, hän muistutti.

Tuskin mielestä Puolan EU-ero alkaa olemaan realistinen vaihtoehto.

– Asia on todella vakava, riski on kuolemanvakava. Haluan, että kaikki tulevat järkiinsä, hän painotti.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset