Kotimaa Politiikka

Eurovaaliehdokas Kotro: Kansallismieliset kansainvälisiä pakolaissopimuksia kaatamaan

Perussuomalaisten eurovaaliehdokas Olli Kotro haluaa muuttaa turvapaikanhakijoiden oikeuksia säänteleviä kansainvälisiä sopimuksia siten, että niiden sisältö ottaa huomioon vuosikymmenten aikana tapahtuneen muutoksen pakolaisuuden luonteessa. Kotro viittaa sopimuksilla erityisesti Geneven yleissopimukseen, Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaan.

Olli Kotro kertoo pakolaissopimusten sisällön vanhentuneen, sillä pakolaisuuden luonne on muuttunut poliittista tai muuta vainoa varten annetun suojan antamisesta yhä enemmän taloudellisen maahanmuuton väyläksi. Kotron mukaan kansainvälisiin pakolaissopimuksiin liittyvät velvoitteet on mahdollista arvioida uudelleen vetoamalla ”radikaalisti muuttuneisiin olosuhteisiin” verratessa nykyhetkeä sopimusten allekirjoitus- ja ratifiointihetkiin.

− Tavoitteena tulee olla lopettaa Eurooppaan suuntautuva sosiaalinen maahanmuutto kokonaan, vakuuttaa Kotro.

Euroopan parlamentin uuden kansallismielisen ryhmän Kotro katsoo olevan ihanteellinen väline muutoksen tekemiseksi. Kolmanneksi suurimmaksi povatun ryhmän on mahdollista ajaa pakolaissopimusten muuttamista lainsäädäntötyössä sekä tuoda asia kansalaisten tietoisuuteen.

− On selvää, että kansallismielisillä on kansan tuki takanaan. Humanitäärinen maahanmuutto ei enää voi jatkua nykyisellään vanhentuneiden sopimusten suojaamina, tähdentää Kotro.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa