Kotimaa

Evan tutkimus: Suomalaiset enemmän oikeistolaisia kuin vasemmistolaisia

Suomalaisten poliittinen identiteetti on jakautunut ja jyrkentynyt hieman viime vuosina, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) tutkimuksesta.

Kyselyn mukaan suurempi osa suomalaisista on oikeistolaisia kuin vasemmistolaisia, ja keskellä olevien osuus on pienentynyt vuodesta 2014. Kyselyyn osallistui yli 2 000 eri-ikäistä henkilöä ympäri Suomea. Vastanneista 44 prosenttia sijoittaa itsensä poliittisesti oikeistoon, 34 prosenttia vasemmistoon ja 22 prosenttia keskelle. Aiempaa useampi oikeistolainen luonnehti itseään vahvasti oikeistolaiseksi.

Tutkimuksen mukaan merkittävin muutos vuoteen 2014 nähden on perussuomalaisia äänestävien selkeä oikeistolaistuminen.

– ”Muutos johtunee sekä asenteiden että puolueen äänestäjäkunnan muutoksista”, sanoo Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen tiedotteessa.

Miehet sijoittuvat naisia useammin oikealle. Johtavassa asemassa olevat henkilöt kokevat itsensä keskimäärin oikeistolaisiksi, työttömät ja opiskelijat kallistuvat hivenen vasemmalle.

Lähde: Helsingin Sanomat

36 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Sanoisin karkeasti, että valtaosa suomalaisista ovat lampaita, jotka menevät vaikka umpisolmuun kun pääministeri Sanna Marin niin sammaltaa… Hik!

kartsa

Helppo kun katsoo tilinauhaa tietää mihmihin kuuluu.

Ilkka Forsten

Riippuu kenen tilinauhaa katsoo ?

Lieväasteinen

Nykyään ei ole paljon väliä, onko muodollisesti oikeistolainen vai vasemmistolainen. Pääasia on, onko globalisti vai ei. Voi olla hyvin vasemmistohenkinen, ympäristötietoinen, suhtautua varovaisen myönteisesti rokotuksiin, kuulua jopa vähemmistöihin ja samalla vastustaa globalismia, masinoitua väestönvaihtoa, intersektionalismia, wokea, äärifeminismiä, seksuaalivähemmistöpolitiikan ylilyöntejä ja isänmaan myyntiä globaalille oligarkaatille. Tällainen muodollisen vasemmistolainen henkilö niittäisi tältä palstalta ehkä enemmän sympaatioita kuin muodollisesti oikeistolainen globalisti-macronisti kokoomuslainen. Nyky-Kokoomuksen koti on Brysselissä, uskontona globalismi ja isänmaata myydään pala palalta tavoitteena jokin kansainvälinen hillotolppa. Jopa Suomen KTP välittää suomalaisista enemmän kuin nyky-Kokoomus. Internationalisteja ollaan, muttei globalisteja. On Kokoomuksessa Rydmanin kaltaisia henkilöitä, joita periaatteessa voisi äänestää, mutta lopputuloksena saadaan Orpo. Rydmanistien tarkoituksena saattaa hyvinkin olla äänestäjän hämääminen oikeilta kansallismielisiltä poispäin. Nyky-Kokoomukseen ei ole luottamusta. Kokkarit ajavat aivan samaa politiikkaa kuin vihervasemmistokin, on vain kosmeettisia eroja suhtautumisessa valtion taloudenhoitoon ja NATO-jäsenyyteen. Tässä on hyvä esimerkki nyky-kokoomuslaisesta:

https://youtu.be/r1DvnYFjCx4

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Lieväasteinen
Kata

Voi luoja että joku on pihalla! 😀 Siis kirsukka…itse kirjoitus oli hyvä.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Katariina Pihl
Jussi Hämäläinen

Orpo mainittu! Orpo oli sisäministerinä, kun hän Suomen lakien ja Dublinin sopimuksen vastaisesti 2015 päästi Suomeen parissa kuukaudessa 32 500 rötöstelyturistia ikielatukseen ja suomalaisten bungaamaan syytinkiin.

Tästä lain ja sopimuksen vastaisesta teosta Kokoomuksen kopla palkitsi hänet puolueen puheenjohtajuudella. Tämä kertoo taas, mitä koplaa kokkarit oikeasti ovat aivan siitä piittaamatta, mitä suullaan puhuvat.
Ja kokkuleiden puheenjohtajan Orpo oppositiossa ollessaankin pisti laumansa äänestämään hallituksen politiikan puolesta ja suistamaan Suomen tulevat sukupolvet yhä vain kasvavaan ikivelkaan EU:lle. Aikaisemmin vastaavasta teosta kokoomuksen Katainen ja Stubb saivat messevät hillotolpat EU:lta, tietenkin Jutta Urpilaista, ”Afrikkakomissaaria”, unohtamatta.
Kokoomus on samalla lailla vihervasemmiston nöyrä talutettava kuin ovat muutkin vanhat puolueet. Vihervasemmiston hännäntypykkä heiluttaa koko Suomen politiikan koiraa.
Hyi saatana, sylkäisisin Kokoomuksen päälle, mutten halua sylkeni saastuvan.

Japa

Millainenhan olisi äärikeskustalainen?

John Quiman

Se on pudonnut keskellä olevaan kuoppaan, ilmeisen syvälle.

Ilkka Forsten

Hakaristilippu traktorin katolla.

Ilkka Forsten

Allekirjoitan kyllä tutkimuksesta sen osan, että aiemmin itseni olikeistolaiseksi luokitelleena huomaan nyt olevani äärioikealla. Ja jos oikein tiukille mene niin sanoisin että ääri ääri oikealla alkaa olemaan mieleisin vaihtoehto.

Tätä ei tule kuitenkaan tulkita vihan kasvuksi samassa mittakaavassa, sillä vihani ylittää jo kaikki oikeistoasteet mennen tullen. Perustelen vihaani sillä, ettei se ole tyhjästä syntynyt eikä muiden itseni kanssa samanmielisten synnyttämä, vaan ihan omaa ajatusmaailmaani seuraava.Näin siksi että koen nykyisen asioiden vääristelyn niin suureksi ongelmaksi, ettei sitä kyetä enää hoitamaan olemalla vain keskivertovihainen.

Tämän lisäksi en suostu hyväksymään ajatusta ettei ihmisellä ole oikeutta vihaan, sillä ympärillämme on kaiken aikaa erittäin vihamielistä populaatiota jota kasvatetaan jo penskasta lähtien meitä vastaan, mutta koska vihan ulkoiset merkit kätketään uskonnon sisälle ja pidetään itsestään selvyytenä että näin voidaan tehdä, tullaan siihen että myöskin minä koen oikeudekseni vihata heitä. Jos nykypäättääjät kuvittelevat että sanktioimalla vihantunteen yksipuolisesti, löydetään joku kaunis ja hyvään johtava tie, niin voin tuottaa pettymyksen sanomalla että niin ei käy. En suostu teuraaksi omassa maassani, enkä suvaitse sitä että yhteiskuntamme sisään luodaan rinnakkaista yhteiskuntaa joka käyttää lakeja itse tulkitsemallaan tavalla. Rukouskutsun tarkoitus on vain saattaa samanmieliset yhteen paikkaan missä voidaan ylläpitää vihapuhetta, ja siihen ei saisi sanoa mitään poikkeavaa.

Tämä ei ole millään tavalla yhden ryhmän etuoikeus, jos muuta väitetään, suosittelen lukemaan ne YK:n artiklat uudelleen ja huolellisemmin, sillä uskonvapaus ei tarkoita uskonnon varjolla valloittamiseen tähtäävää toimintaa, eikä sen sanoma ole että kantaväestön on muututtava tulijoiden näkemyksiä myötäileväksi. Jos minun vihani on niin kauheaa, eikö sen toisen osapuolen käytöksessä ole mitään huomautettavaa ? Voima synnyttää aina vastavoiman, mutta nyt halutaan tuottaa ajatus ettei se ole luonnollista eikä saisi kuulua millään tavalla valkoisen kansanosan oikeuksiin. Me olimme täällä ensin. Me loimme hyvinvoinnin, ja me olemme ylläpitäneet sitä. Siinä ei ole mitään osuutta välimeren ylittäneillä, joten heidän uskontonsakin on turhake tällä leveysasteella. Kuvitteleeko poliitikot ettei islam olisi löytänyt kiinnostusta kantaväestön keskuudessa jos sitä olisi todella haluttu ? Se olisi valtauskonto jos olisimme sitä halunneet. Nyt se on tuontitavaraa, vieraslaji ja pelkästään haitallinen.

John Quiman

Jos jokin kiukuttaa, sitten se kiukuttaa, eikä sen kertomiselle ole mitään esteitä, jos on sananvaoaus ja demokratia. Jos ei ole täyttä sananvapautta, ei ole demokratiaakaan. Suomessa ei siis ole kovin hyvällä tolalla demokratia. Ehkä vähän parempi kuin kansandemokratioissa, joissa sai äänestää vain valmiiksi valittua ehdokasta ja väärästä mielipiteestä pääsi leirille tai hourulaan.

Jos joku muuttaa maahan, tulee hänen kunnioittaa kyseisen maan tapoja, eikä alkaa vaatia ko. maan asukkaita sopeutumaan hänen tavoilleen. Vain valloittajat ja valloittajien kätyrit ovat kautta historian vaatineet kanta-asukkaita sopeutumaan valloittajan kulttuuriin ja väheksymään omaansa.

Lieväasteinen

Ruotsissa on otettuna käyttöön ns. ”åsiktskorridor”-käsite eli näkemyskäytävä, jonka sisällä sananvapaus on olemassa. ”Käytävän” ulkopuolella olevat näkemykset on kielletty/kriminalisoitu. Samanlainen ilmiö oli Neuvostoliitossakin. En tiedä, oliko Neuvostoliitossa ennakkosensuuri vai riittikö, että vastaava toimittaja oli tarkastamassa sisältöä ennen julkaisua, mutta oli tarkat rajat, joiden sisällä mielepidekirjo ja diskussiot oli sallittuja ja tervetulleita. Eroako sananvapaustilanne nyky-Suomessa ja miten paljon? Tietenkin pitää ottaa huomioon NL:ssä puuttuneet internet, some ja kiertokeinot. Ei tällaista massiivista infovirtaa kuin nyt pysty enää kontrolloimaan täydessä määrin missään. Täydellinen sananvapaus on periaatteessa Pohjois-Koreassakin, jossa saa sanoa mitä vaan, mutta se sananvastuu…

John Quiman

Kun valtiovalta alkaa määritellä, että mitä mieltä saa olla, on sananvapaus ja demokratia kuollut.

Lieväasteinen

Mutta Suomessa on sen sijaan Sannanvapaus. Bile-Sanna bailaa niin paljon kuin lystää, viis siitä koronasta.

Puolueeton

Taas nollatutkimus. Jako oikeistoon ja vasemmistoon ei enää ole tilanteen mukainen. Tai toimiihan se jotenkin ja siitä on kiisteltykin, kuka istuu vasemmalla ja kuka oikealla.
Yksi tapa olisi jakaa kansa russofobiset ja russofiiliset, koska kerran meidän naapurina on ainakin alueellinen suurvalta ja näkemys on maalle hyvin merkittävä.
Ehkä voisi jaotella myös nykyaikaisesti homofobiset ja homofiiliset. Ja tietenkin EU-kammoiset ja EU-suosikit. Parhaana jakona pitäisi jakoa typeriin ja viisaisiin. Sille kuitenkin on moraalinen este, jako voitaisiin tulkita vihapuheeksi.

Kommunismi jyllää

Niin. Polittinen kenttä on lipunut vasemmalle eli mikä ennen oli keskellä on tänään ihan pirun oikeistolainen.

Kata

https://www.instagram.com/tv/CXWPetRDOH0/?utm_source=ig_web_copy_link

Saksassa….miettikää…ja keitähän sitä on meilläkin herjattu nasseiksi?Järkyttävää!Kyllä mummoja kaadellaan Ausseissa ja Euroopassa…oksettavaa.

Melkoista

Kyllä. Uskomatonta. Joskus olisi tuollaisesta noussut hirveä haloo, kun vanhuksia noin laitetaan ns nippuun. Mahtoi tuokin poliisi olla itsestään ylpeä.

Lieväasteinen

Tuo oli uudenlainen, ajanhenkinen vanhustenhoito.

Ilkka Manttari

Aika ohut on tuo nk. sivistyksen kerros.

Kata

Kyllä näin ja varsinkin kun tuo väkivalta kohdistuu oikeasti heikoimpiin ja haavoittuvaisiin eikä niihin joita meillä esitellään noilla adjektiiveilla…törkeää touhua ja karhukoplassa oli innokkaita mummonkaatajia.
Eikä oltu edes pesutuvassa.

John Quiman

Ehkä kyseessä on poliisien turvallisuusohjeet. Vanhat mummot eivät lyö takaisin, ainakaan kovaa.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
Lieväasteinen

Kata, etkö tiedä, KETKÄ ovat nykyään heikoimpia ja haavoittuvaisimpia? Mikä valveutumattomuus. Valkoiset mummot eivät kuulu ko. kategoriaan.

Kata

No miehän kirjoitin että ihan muita kutsutaan noilla adjektiiveilla 😀 kuin vanhuksia,vammaisia,lapsia…he on vain whaitsupremessyjä.
Kuten Nykissäkin että koronatukirahaa oli käytetty viemään ihanaa uutista kouluihin CRT muodossa..Miettikää lapsiraukkoja…myös niitä toisia joilla paras kaveri voi olla pottunokkalapsi ja sitten syötetään pashaa lapsen nieltäväksi.Mitä puhetta sellainen on?Niinpä!
Helsingin Rautatientorin missukat jäi mieleen männä aikoina kun vaahtoavat suvakot ruikutti ihan kameraan kiinni että viikset vipatti…ko ne suojeli heikoimpia aaaaaah….mikä absurdi näytelmä joka olisi pitänyt lopettaa heti tai ei edes antaa sen muodostua!

John Quiman

Se sivistyksen kerroksen ohuus näkyy poliisin toiminnassa, hallituksen toiminnassa, kansanedustajiaas, mediassa jne. sekä pakkorokotuksia ja koronapasseja kiihkeästi kannattavissa kansalaisissa.

Lieväasteinen

Kohta alkavat potkia raskaana olevia naisia vatsaan kuten itänaapurissa. Venäjällä ko. poliisi sai muuten teostaan joitakin sanktioita, joista tarkasti en tiedä.

Kata

Ihan hirveää voi ihmiskunta mihin meitä ollaan viemässä..

John Quiman

Viherfasistien totalitarismiin, eikä kansa sokeana huomaa mitään.

jep

Kokkareita äänestävät ovat hyvin usein löperöliberaaleja, joille koti-uskonto-isänmaa ideologia ei paljoa merkkaa. Tuuliviiri orpo haistelee joka aamu, mistä suunnasta puhaltaa ja on sitten sitä mieltä.

Timppis

Kaikki valtapuolueet on niin konsensusta niin konsensusta ei tässä oikein voi olla vasemmalla eikä oikealla kepusta nyt puhumattakaan.ps jos vasen on väärään onko oikea oikeaan.

Ilkka Forsten

Kokoomusta äänestää myöskin lapiolinjan porukka. Heillä on uskomaton taipumus kuvitella että raaputtamalla vaaliläpyskään kokoomuslaisen ehdokkaan numeron, oma status nousee luokkaan Walhroos.

Jonkinlaista älyn vajausta on podettava kun ei ymmärrä edes sitä, ettei kukaan tiedä mitä äänestit. Siis helpommin ilmaistuna, ääni kokoomukselle ei tule yleiseen tietoon koska sitä mitä äänestit ei tarvitse julistaa vastaantulijoille, eikä sitä huudeta ääneen vaalikopissa.

Tästä tuleekin mieleen se ikivanha vitsi jossa mies meni äänestämään, ja kysyi virkailijalta missä olisi ne ehdokkaiden numerot nähtävillä ? Virkailija sanoi että kopin sisäpuolella on listat joissa on kuva ja numero, siitä voi katsoa. Mies meni koppiin, oli hetken hiljaa ja huusi kovalla äänellä. Perk****e, täällähän on Tony Halmeen numeron kohdalla jonkun ämmän kuva…

Kata

😀 Voi mahoton!

Samaa olen ihmetellyt vuosikymmeniä…mutta se kalskahtaa statuksen nousulta…heti tuli vähintään parooni-olo kun äänesti otteria?Juuri se lapionvarsiporukkakin… 😀

Vanhoista Suomi-filmeistä selviää miksi.Koska kulkurikin paljastui aina ylioppilas-agronoomiksi tai paronin pojaksi.
Mutta kulkurivuosinaan ihastui hän torpan tyttöön ja oliko loppu onnellinen …tai toisinpäin ”katsokaa näitä Roinilan peltoja,tähän taloon ei renkejä naira”…äänenvärinän muista yhä. 😀
Eli meillä on yhä identiteettiongelma satojen vuosien alistamisen jälkeen.Siksi ollaan nyt tässä tilanteessa kun vielä EU ja ”kansainväliset sopimukset” ja myös urapolitiikon huikea matka rysseliin.
Ja siellä sitten kiilusilmäiset maamme myyjät.

John Quiman

Voi valita, että äänestääkö VKK:a, Sinimustia, Perussuomalaisia tai itseään vastaan.

Jussiboy

Aika vähissä ovat vaihtoehdot, jos noista pitäisi valita. Perussuomalaisia voisi äänestää, jos sieltä siivottaisiin kaikki äärihännystelijät ja hommapiiriläiset sekä sisulaiset. Vkk on yhden pellen puolue, sinimustista ei taas ole mitään vaaraa, eiväthän ne saa edes riittävästi kannattajakortteja kokoon. Taidanpa pysyä keskustassa, se on järkivalinta.

Jortonki

”Taidanpa pysyä keskustassa”
Pysy vaan, olet ainoa. Se porukka on nyt aisankannatellut vihervasemmistoa jo kolmattta vuotta. Kohta tulee aika kun aisa putoaa.

Jussiboy

Niin aion pysyäkin, eihän muuhun johtopäätökseen voi tulla, kun vertaa esim. Akk:n ja sinumustien ”poliitikkoja” keskustan poliitikkoihin niin kompetenssiero keskustan hyväksi on valtava.