Eurooppa Politiikka

FPÖ ja Lega AfD:n vieraana Münchenissä: ”Me olemme todellisia eurooppalaisia”

Euroopan parlamentti Strassbourgissa. Kuva Diliff / Wikimedia Commons.

Tähän asti eurooppalaiset keskustaoikeistolaiset puolueet ovat olleet EU-parlamentissa hajallaan kolmessa ryhmässä. Vaalien jälkeen on tavoitteena uuden ryhmän (European Alliance of Peoples and Nations, EAPN) perustaminen, johon liittyisivät lukuisat puolueet noista kolmesta ryhmästä. Skandinaviasta Italiaan ulottuvien yli 10 jäsenpuolueen myötä oikeistolaisten puolueiden painoarvo tulisi lisääntymään merkittävästi EU-parlamentissa.

Toukokuun EU-parlamenttivaalien AfD-ehdokas Markus Buchheit järjesti maanantaina Münchenissä keskustelutilaisuuden aiheesta ”Euroopan tulevaisuus EU:ssa”, kertoo Junge Freiheit. Mukana keskustelemassa olivat itävaltalainen MEP Franz Obermayr (FPÖ), Italian hallituspuolueen Legan edustaja Marco Tirapelle ja flaamilaisen paikallispuolueen Vlaams Belangin edustaja Dominiek Lootens.

Vähän ennen tilaisuutta oli Unkarin pääministeri Viktor Orbán vetänyt pois tukensa EPP-ryhmän kärkiehdokkaalta Manfred Weberiltä ja hän antoi yhdessä FPÖ-johtaja Heinz-Christian Strachen kanssa haastattelun. Tämän johdosta Münchenissä nousi esiin kysymys siitä, olisiko Orbán mahdollisesti siirtymässä EPP:stä uuteen ryhmittymään. Keskustelijat olivat asiasta yhtä mieltä: Tämä olisi hyvin toivottavaa. Osallistujat eivät kuitenkaan halunneet ottaa varmuudella kantaa siihen, että tulisiko näin tapahtumaan.

”Haluamme tehdä EU:sta hoikemman ja tehokkaamman”

Tirapelle, joka on myös Saksassakin toimivan Lega maailmalla– ryhmän puheenjohtaja, esitteli uuden ryhmän tavoitteita: ”Fokuksemme tulee olemaan huomattavasti laajempi kuin vain laittoman maahanmuuton vastainen taistelu, me haluamme tehdä EU:sta hoikemman ja tehokkaamman”. Keskustelijoille tärkeimmäksi nousi yksimielisesti Euroopan kansojen kulttuurisen identiteetin säilyttäminen sekä vastuun ja vallan palauttaminen takaisin niille.

Tässä ei toimittaisi härkäpäisesti EU:n vastaisesti, vaan Brysselissä tultaisiin päättämään vain todella välttämättömistä ja vain siellä ratkaistavissa olevista asioista. EU on kuitenkin selvästi epäonnistunut menneisyydessä tärkeimpien ongelmien ratkaisemisessa. Näihin kuuluu muun muassa rajojen suojeleminen. Pitkäaikainen parlamenttiedustaja Dominiek Lootens katsoi uuden ryhmän olevan siten paljon enemmän kuin vain poliittinen vipuvarsi: ”Meille maiden rajat ylittävä ideaali ja yhteinen haaste on ennen kaikkea kansallisten identiteettiemme suojeleminen ja säilyttäminen.”

Buchheit katsoi tilaisuuden olevan ”merkki murroksesta, joka rohkaisee ja tulee juuri oikeaan aikaan”. Hän totesi: ”Meillä on yhteinen visio Euroopasta ja EU:sta. Me haluamme olla lähempänä kansalaisia. Me haluamme vähemmän puuttumista identiteetteihimme. Me haluamme monimuotoisuutta ja diversiteettiä. Me olemme todellisia eurooppalaisia!”

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa