Eurooppa Politiikka Talous Uutiset

G7-maat kieltävät venäläisen kullan tuonnin

Pixabay

Kulta on eräs Venäjän tärkeimmistä vientituotteista. Noin 5% kaikesta kaivetusta kullasta tulee Venäjältä. Vuonna 2021 Venäjältä vietiin kultaa ulkomaille lähes 15 miljardin euron arvosta.

Sunnuntaina pidetyssä kokouksessa G7, eli maailman seitsemän taloudellisesti suurinta maata, päätti kieltää venäläisen kullan maahantuonnin.

Kullantuontikielto on osa Venäjälle asetetuista pakotteista.

Kulta on Venäjälle, ja siis presidentti Vladimir Putinille, tärkeä tulonlähde, perustelee Yhdysvaltain hallinto päätöstä.

Kullasta saaduilla tuloilla rahoitetaan osaltaan Venäjän Ukrainassa käymää sotaa.

Saksassa koolla olleisiin G7-maihin kuuluu Yhdysvaltojen lisäksi Saksa, Iso-Britannia, Kanada, Japani, Italia ja Ranska.

Lähde SVT

Tilaa
Ilmoita
guest
24 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka Forsten

Ikävä tilanne, sangen ikävä. Minun piti juuri ” kullittaa ” kaiteet, WC istuin ja kaikki vesihanat, nyt ei sekään onnistu.

Juha

Euro ja Dollari ovat monopolirahaa jota synnytetään digitaalisena jatkuvasti lisää. Nixonin aikana valuutat irroitettiin kultakannasta ja sen jälkeen inflaatio on ollut eksponentiaalista alati kiihtyen ja lopulta kaikki fiat-paperirahat palavat hyperinflaation tulipätsissä.

Nyt kun Venäjä on palaamassa kultakantaan on rupla vahvistunut voimakkaasti suhteessa em. fake/valerahoihin. Onkin selvää, että Venäjä ja rupla suljetaan pois mätänevästä läntisestä talousjärjestelmästä, jotta totuutta (eli läpimätää valuuttajärjestelmää) voidaan piilotella vielä jonkin aikaa. Nämä banaanivaltiot (G7 maat) tulevat kokemaan Zimbabwen kohtalon

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Juha
Ilkka Forsten

Zimbabwessa haikallaan kädet ojossa ajasta kun se sinun vihaamasi monopoliraha saneli mitä tehdään.

Jegros

Niin alkaa venäjä suojaamaan ollikarkkien rahoja ja ne on joutunut kotiuttamaan varastamiaan rahoja. kulta lähtee niiden mukana taas matkaan.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Jegros
Eka Kettunen

Se on ihan sama mitä G7-maat tekevät venäläisen kullan suhteen, jo pelkästään Kiina ja Intia ovat niin suuria markkina-alueita ettei kullan menekkiä voi estää.

Pahimmillaan nämä G7-maat päätyvät ostamaan kieltolistalla olevaa kultaa kalliimmalla jostain toisesta maasta. Näin toimitaan jo öljyn suhteen, Intia ostaa venäläistä öljyä ja kreikkalaisalukset tuovat sitä Eurooppaan.

"Verikultaa"

Onkohan tässä sama kyseessä kuin aikoinaan niissä Angolan ”veritimanteissa”. Niin kauan kun niitä myytin ohi juutalaisten De Beersin veljesten, ne olivat ”veritimantteja”. Mutta kun ne saatiin vuosien boikotieilla alistettua De Beerseien kaupan alle, niistä tuli ”puhtaita”. Vaikka mitään ei muuttunut Angolassa tai työntekijöiden osalta.

Matti

Bööki Pekka saa hääriä taitaa niitä ruskean r_iän päästä vialla olevia idiootteja riittää noissa ministeri_issä ja kokaa vetävät sivussa tänkin laskun tavallinen tallaaja maksaa _ittuilun kera

ike

On kokemus osoittanut että tuollaiset kieltämiset ovat aika tyhjän kanssa. Kun kyseessä on talous niin siellä aletaan noudattamaan aivan toisia toimintatapoja. Aina löytyy niitä jotka tuostakin G7-maiden kulllanostokiellosta ottavat kaiken hyödyn irti.

otto suni

Aivan oikein, sen on jo Saksa osoittanut jatkaessaan kaasun ostoa Venäjältä. Ursulan esitys G 7 maiden kokouksessa oli säälittävä yritys näytellä ”pöyristynyttä”!

Jegros

Saksaa kehut luonnollisesti koska se noudattii rippenroppi sopimusta ja ajaa venäläisten työväri raiskareiden etua.

Kimmo Leino

Suomessa kansan verotuksen lisäyslait ovat ( Hallituksen esitykset 99 – 104 /2022 vp) juuri nyt ”eduskunnan” pöydällä median piilottamana ! Julkiseen talouteen otetaan lisää rahaa yrittäjien YEL-eläkejärjestelmästä; maahanmuuttolakeja kevennetään; pankeille luodaan vara-serverijärjestelmä, koska kaikkien Suomen pankkien serverit ovat ulkomailla . Tämä on sellainen ”loma”-lainsäädäntöpaketti, joka ei taaskaan päivänvaloa kestä ! archive.today/kimmoleaks.fi

Osa-aikainen

Taidankin lakkauttaa koko YEL-vakuutuksen. Pitäkööt tunkkinsa!

Ilkka Forsten

Vakuuttamaton tunkki on vaarallinen.

riitta

onneksi Usa on sanktioineen noudattanut omia saantojaan ja lisannyt oljyn ostamista Venajalta +35%
mutta ei takerruta pikku asioihin,.venajan oljyhan kulkee tana paivana Intian kautta eurooppaan.
Tarkeinta on etta slaaveja tapetaan ja herrat kumartaa

Ilkka Forsten

Asiasta toiseen. Espanjassa otetaan käyttöön seuraavat asiat. Energiavero 5 % bensiinilitraan hinnan alennusta 20 senttiä ja sosiaalitukeen lisää 15 %

Ja Suomessa. Energiavero + 40 % bensiinilitraan lisähintaa kesäsesongin ajaksi noin 30 senttiä ja sosiaalitukeen leikkauksia – 25 %

Sanna Marinin mielestä jälkimmäinen talousmalli pelastaa konkurssilta, ja on kuulemma harmi ettei kaikki EU maat halua sitoutua kestävään kehitykseen. Jostain syystä minulla ja marinilla on aavistuksen erilainen käsitys siitä mikä synnyttää konkurssin ? Onneksemme suomi epäilemättä sitoutuu maksamaan espanjalaistenkin ” kestävän kehityksen ” kantamalla verotuksella saadut rahat ” yleishyödylliseen ” käyttöön. Niin teki Jutta Urpilainenkin J. Kataisen kanssa, ja tuotot oli mahtavat, pelkkää voittoa jota tosin odottelemme yhä, ja saammekin odottaa pitkään. Julkiseksi luokiteltavat asiakirjatkin laitetiin piiloon noin 60 vuodeksi, jolloin on otaksuttavaa ettei kumpikaan joudu vastaamaan yhtään mistään.

Äänestäkää taas demareita ja kokoomusta, kyllä siitä hyvä tulee kun niille annetaan vapaat kädet. PS: Kun Orpo sitten hetki ennen vaaleja laskeutuu kansan keskuuteen, niin sanoma on että ” me olemme työväen puolue, teemme kyllä kaikkemme että taakanjako on oikeudenmukainen.” Tässä teille vappusatanen ja grillimakkkaran pätkä. Taustalla Sanna Marin korkkaa Corona Extran ja julistaa että nyt pannaan pirskeet pystyyn, vedetään per****t olalle ja luvataan kuu taivaalta, tollot kyllä äänestää meitä, pelastinhan minä suomen koronapandemialtakin. Sitä ei olisi tapahtunut ellei ”KOKO ” suomen kansa olisi halunnut minua pääministeriksi… Halusiko joku sitä ????

Tuumailija

Kukaanhan ei tuota sidukkahaukkaa äänestänyt pääministeriksi. Hallal-Aho esitti perustuslain noudattamista ja ennenaikaisia vaaleja heti Rinteen eroamisen jälkeen.
Mutta uusi normaali ei kumarra perustuslakia, vaan pyyhkii sillä pe*****ä.

Kata

https://www.instagram.com/reel/CfSfLP_g2Lk/?utm_source=ig_web_copy_link

Maailma jossa elämme ruokkii juurikin ”niin kaunis” saanna ja muuta läpälässynläätä ja laittomuuksia koska polliisikin halutaan defund ja sitten on tällaista hihhuliporukkaa vastassa joka ei siis tee mitään koskaan muuta kuin tätä(sossu se elättää myös jenkeissä)…ja siellä taustalla sitten niin meillä kuin rapakon takanakin kulut niillä jotka itse maksavat kasvaa hitokseen.Kunnes…
Ja sitten on maita kuten epsanjakin jossa kaikkea voikin halpuuttaa…onko tarkoitus tässäkin herättää raivoa kansoissa…no se kyllä herää!!Se se vasta voikin olla kestävää kehitystä!

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Kata
juha II

Mitäpä siitä, että länsi pelaa ”omaan” pusiin näännyttämällä omat peruskansalaiset kivikauteen, sillä The Great Reset slogan kertoo: Et omista edes kivikirvestä ja olet onnellinen!

Jegros...

Kirjoitus virhe sulla kun piti olla ”Mitäpä siitä, että _Putin_ pelaa ”omaan” pusiin näännyttämällä omat peruskansalaiset kivikauteen, jossa ne onkin ollut neuvostoliitosta nykyvenäjään….

jopelix

pahoittelen normaalit ihmiset

Puolueeton

Putin oppi taloutta kommunismissa, länsi vasta opettelee omalaatuisenn kommunisminsa vikoja.

juha II

No, sinä ajattelet niin kuin CIA ja lännen valtamediat tuuttaavat eli sotapropaganda uppoaa eikä muuta sitten olekaan.

Ilmeisesti harhaluulo siitä, että Putin ja Venäjä ovat jossain menneisyyden onkaloissa kommunismin kanssa on se pelotusase, joka on kaivettu iltapaskojen skuuppeihin. Venäjä EI ole kommunistinen eikä edes pyri tuohon väkivaltaiseen poliittiseen järjestelmään. Putin on sanoniut ettei Neuvostoliitto ollut valtio vaan se oli 70-vuotta kestänyt bolsevikkien miehityshallinto. Toki Venäjällä on kommunisteja siinä missä Suomessakin, mutta he eivät päätä nyt maan ulkopolitiikasta. Venäjä on kansallisvaltio ja haluaa pitää siitä kiinni eikä se sovi globalistien, George Soroksen, WEF:n, EU:n, USA:n demokraattri-kommunistien pirtaan. Aivan kuten Donald Trump oli vastenmielinen haluamalla ”Amerikan suureksi” Yhdysvaltain kansallisvaltion muodossa harjoittaa sisä- ja ulkopolitiikassa politiikkaa, joka hyödyttää sen tavallista kansaa taloudellisesti ja vetämällä sotajoulkkoja pois ulkomailta syömästä varoja. Putin on samaa politiiikkaa harjoittava valtionpäämies, joka ei myy sieluaan NWO:lle, WEF:lle, globalisti-kommunisteille eikä George Sorokselle, joka kirosi ensin Trumpimn alimpaan helvettiin, joka syrjäytettiin seniilillä Bidenillä kaikkien aikojen vaalivilpillä ja ”plandemic” koronalla. Samat madonluvut George Soros on lasketellut pre4sidentti Vladimir Putinille ja jos hänet syrjätetään kuten globalistien pelikirjassa seisoo. Sen jälkeen seuraava ”pahis” ja nevaan polettava on Kiinan presidentti.

Eli maailmanpolitiikkaa pelataan isossa mittakaavassa eikä se ole mitään nappikauppaa yksittäisen kahakan tiiraamista omana kirpun puremana. Venäjä on rikas, vaikka sitä nyt dissataan. Mutta samalla se suuri kiinnostus kaataa Putin, joka on voimakastahtoinen valtionpäämies eikä nukke kuten Ukrainan presidentti Zelesny. Juoruaa siitä, että Ahneet ja rikolliset lännen globalistit ja yhden maailmanhallituksen pystryttäjät himoitsevat kuin neitsyttä Venäjän suurta kansallisomaisuutta ja µittaamattomia luonnonvaroja raiskattavaksi ja ryövättäväksi vain ITSELLEEN kuten Ukrainankin on käynyt.

Suomi on lähellä omaa proxy sotaansa ja se ei ole kiinni yhdestäkään suomalaisesta poliitikosta vaan sen päättää joko USA, Iso-Britannia, WEF, George Soros tai Saksa. Ja hintaa maksavat tavalliset suomalaiset ja kaikkein eniten tämän maan armeija kaatumassa ja haavoittumassa sodassa, jossa ei edes puolusteta isänmaata vaan pentagonia ja aseteollisuutta, jossa liikkuvat suuret rahat. Paljon suuremmat kuin yhdenkään ihmisen henki on tälle kaiken ihmisuyytensä ja järkensä menettäneelle maailmalle jossa vallitsee laittomuuden aika!

Jegros

Niin venäjä ei ole kommunistinen vaan kleptokratia ja hallinto malli on täsmälleen sama kuin neuvostoliitossa ja kgb johtaa kutsutaan sitä millä nimellä tahansa, vaikka parhaasi mukaan väännät pastaa niin se on edelleen sitä vaikka kaatasit sen kristalli maljaan. luonnonvarat on tosiaan putin itselleen ryövännyt, sitten sulla onkin taas perus kreml-propagandaa koko teksti, yleistystä, siiräntää, aiheen siirtämistä täsmälleen muualle, vaihdoit aiheen ympäripyöreisiin laimeisiin vihjailuihin, venäjää puolustaen kuin aito islamisti, toki on mahdolista, että sulla on skitsofrenia mutta epäilen. Ja toi iltalehti juttu ei toimi, lainaankin tähän erään viisaan kommentista pätkän eräälle inttävälle ryssälle:
”P.S Venäjällä on hukkunut pastaan jo aikoja sitten, siellä ne nielevät jokaisen putinin sanan luulisi siellä asuvista lampaista edes osan kiinnittävän huomiota miten historia muuttu säänöllisin väliajoin ja olet nyt muka huolissasi ylestä. Tietenkin sinulle on hyvin tärkeää maalata ylen _jokainen_ uutinen urheilutuloksia myöten valheeksi jotta venäjää koskeva uutisointi olisi helpompi kiistää. Mv-lehti oli aluksi alustana jotta sai uskottavuutta omalle agendalleen kertomalla niitä värikkäitä(en kutsu fordiani värilliseksi vaikka se on musta) asiota jotka yle jätti kertomatta ja vähitelleen maalamalla kuvaa valheellisista urheilutuloksistakin, no operaatio ei onnistunut niin hyvin kuin piti; Onnistui saamaan vain jonkun anon eduskunnasta ja kommenteissa heiluvia hyödyllisiä idiootteja mielenosoituksineen, sitä en sano oliko tuo jo Iljan aikana suunnitelmissa kuinka hyvin mutta alkoihan siellä jo silloin etenkin kommenteissa hiipivä venäjän totuuden&historian hyväksyttäminen..
Jäikö tosta ps:stä jotain oleellista pois? Vai pitääkö mun lisätä nekin 🙂
Sori niille idiooteille jotka ei tätä ole tajunnut.”

Ilkka Forsten

Siirrymme suoraan pronssikauteen, mitä sitä nyt kivien kanssa leikkimään.