Eurooppa Talous

Globalismi peruuttaa – teollisuus palaa Eurooppaan

Kuvituskuva. Kuva Pixabay.

Eurooppalaiset poliitikot vaativat, että yritykset vetävät tuotantoaan Kiinasta takaisin Eurooppaan. Näin yritykset ovatkin alkaneet toimia. Niin Bryssel, Pariisi kuin Berliinikin pyrkivät osin peruuttamaan globalisaatiosta.

Koronakriisi osoittaa, että Eurooppa on ollut liian riippuvainen muista, sanoi EU:n teollisuuskomissaari Thierry Breton Die Weltin haastattelussa. Euroopan on tultava omavaraisemmaksi lääketuotannossa, mutta myös avainteknologioiden osalta.

Kriisin alettua ovat monet eurooppalaiset kuin yhdestä iskusta huomanneet, kuinka riippuvainen esimerkiksi Saksa on ollut Kiinan ja Intian tuotannosta. Nyt esimerkiksi Saksan terveysministeri Jens Spahn (CDU) vaatii tärkeän lääketeollisuuden palauttamista Eurooppaan.

Tilanteen johdosta pyrkivät monet poliitikot myös toteuttamaan teollisuuspoliittisia näkemyksiään, muun muassa eurooppalaisten menestyvien yrityksen edistämiseksi. Ranskan talousministeri Bruno Le Maire vaati juuri autoteollisuutta palauttamaan toimintaansa kotimaahan, saavathan Renaultin kaltaiset jättiyritykset mittavaa apua valtiolta kriisin aikana.

Paluu Eurooppaan on jo alkanut

Eurooppalaiset yhtiöt ovat jo ilman poliitikkojen käskyjäkin ennen kriisiä aloittaneet vetäytymisen Kiinasta. Tärkeänä tekijänä on palkkatason kohoaminen, eräin osin jopa eurooppalaiselle tasolle. Sikäläisille markkinoille suunnattu tuotanto tosin pysyy alueella, mutta muualle markkinoitava tuotanto on sijoittamassa toisaalla – toimitusvarmuuden mutta myös Kiinaa uhkaavien amerikkalaisten rankaisutullien johdosta.

Tuotantoa hajautetaan muille markkina-alueille, jotta ei oltaisi riippuvaisia yhdestä toimittajasta tai asiakkaasta tahi markkina-alueesta. Näinollen yritysten päätökset eivät välttämättä noudata poliitikkojen toiveita.

Houkuttelevia ovat esimerkiksi Itä- ja Kaakkois-Euroopan maat. Erityisen kiinnostavia ovat entisen Jugoslavian alueet Serbia, Bosnia-Herzegovina ja Makedonia. Silloin kyseessä ovat eritoten metalliteollisuus, autotuotanto, tekstiiliteollisuus ja lääketeollisuus.

Myös Turkki ja Ukraina ovat kiinnostavia sijoitusalueita. Silloin mielenkiintoa lisäävät EU-assosiointisopimukset sekä edullinen palkkataso.

Lähde Welt.

  • 124
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset