Eurooppa

Göteborgissa viime yönä jättimellakka

Keskiviikkoilta Göteborgin Bergsjössä vaihtuu aamuyöksi ja jälki on karmeaa, kuin jostain sotatoimialueelta.

Skovlat-Boende-i-Bergsjon-drabbas-av-att-ett-fatal-lever-harjar

Illan mittaan maahanmuuttajat rakensivat barrikaadeja Rymdtorgetille ja tukkivat liikenneympyrän. Sen jälkeen tielle sytytettiin autoja ja yksi palo levisi liikehuoneistoon. Kun palolaitos saapui paikalle se joutui perääntymään kivityksen takia. Raitiovaunu, bussit ja liikenne pysäytettiin Bergsjöhön, koska ihmisten turvallisuutta ei voitu taata.

15-20 hengen porukka ulkomaalaistaustaisia henkilöitä hyökkäsi poliisin kimppuun, kun partio suoritti tehtäväänsä. Poliisien päälle heitettiin kiviä ja itsetehtyjä ilotulitusraketteja. Göteborgin poliisista Hans Lippens kertoo:

– He ovat hyvin vihaisia meille, koska heidän mielestään vaikeutamme heidän työtään. He ovat vain rikollisia ja me teemme omaa työtämme.

Poliisin mukaan vihaisuus johtui siitä, että poliisi onnistui takavarikoimaan ison määrän varastettua tavaraa aiemmin viikolla.

Palolaitoksen kenttäpäällikkö Mattias Sköld sanoo, että autopaloja on ollut joka ainut yö 13. syyskuusta alkaen ainakin kahden viikon ajan. Lisäksi viranomaiset kohtaavat jatkuvasti kivitystä kaikkialla. Jopa pari viikkoa sitten Uddevallassa, kun ambulanssihenkilökunta pelasti 2-vuotiaan lapsen hengen, henkilökunta joutui kivisateeseen.

Göteborgs posten (Video)

Ruotsissa alkaa olla monilla hienoinen paniikki siitä, voidaanko mellakkatrendin suuntaa enää muuttaa. Esimerkiksi Göteborg Posten kirjoittaa tänään, että mellakoista on tullut normaalitila Ruotsissa:

– Tällaista ei tapahdu vain epämääräisillä alueilla Pariisissa, vaan Bergsjössä, Gottsundassa, Husbyssä, Vivallassa, Rosengårdissa ja Tureborgissa.

Lehti jatkaa:

– Monille kansalaisille tarjous Ruotsissa on seuraava: jos asut väärällä alueella, ei omaisuutesi ole minkään arvoinen. Lisäksi ambulanssin tai palokunnan apu ei ole itsestäänselvää. Voit alkaa hyväksyä ajatusta siitä, että kaupunginosastasi eivät päätä politiikot, poliisit, naapurisi tai kaikista vähiten sinä, vaan nuoret väkivaltaiset miehet.

Lue lisää: GP

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa