Eurooppa

Hääjuhlat työllistävät poliisia Saksassa

Kuva Pexels.

Saksassa maan omaan kulttuuriin kuulumattomat tavat juhlia häitä aiheuttavat hämmennystä.

Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa poliisi on huhtikuusta lähtien joutunut puuttumaan 252 hääjuhlintaan, jotka ovat tavalla tai toisella karanneet käsistä.  Eniten tapauksia on ollut Duisburgissa (36 kpl), Kölnissä (33) ja Essenissä (20). Kyseessä on esimerkiksi autokaravaani autobaanalla, ilmaan ammuskelua kaupungilla, ns. bengalitulien paukuttelua julkisilla paikoilla ja liikenteen estäminen kaduilla.

Viime viikonloppuna hääjuhlaväki esti lääkäreitä tulemasta paikalle, kun nämä tulivat hoitamaan haavoittunutta lasta. Kahdeksanvuotias hääväkeen kuuluva poika oli joutunut auton töytäisemäksi. Sadan hengen juhlakansa piiritti pelastushenkilökunnan, kunnes poliisi saapui paikalle ja poika saatiin sairaalaan.

Poliisi joutuu jatkuvasti puuttumaan hääkaravaaneihin ja paukutteluun, joista huolestuneet kansalaiset hälyttävät. Hätääntyminen on ymmärrettävää, kun yhtäkkiä kuuluu ammuntaa ja ihmiset pelkäävät pahinta. Ollaan huolissaan, koska pienet ryhmät saattavat miehittää katuja ja aloittaa juhlinnan estäen muuta liikennettä.

Poliisin komennettua viime perjantaina erästä hääkaravaania pysähtymään, ei juhlaväki ollut kehotuksesta tietävinään. Vasta ilmoitus jokaisen henkilön ja ajoneuvon tarkastuksesta lisäsi yhteistyöhaluja. Tarkastuksessa löytyi bengalitulia ja mm. näköisase patruunoineen. Poliisi teki asianmukaiset rikosilmoitukset ja neutraloi välineet.

Poliisin tiedottaja sanoo, että autobaanat ja kaupungin keskustat eivät ole yksityisiä juhlatiloja. Jokaisen on noudatettava asianmukaisia sääntöjä ja lakeja. Poliisi puuttuu päättäväisesti rikkomuksiin, eikä salli edellä mainittuja ”kulttuuriin kuuluvia” hääjuhlien tapoja.

Osavaltion sisäministeriö on käynnistänyt hääjuhlakaravaanien vastaisen kampanjan viime kuussa. Asiasta on tietoa levitetty ennen kaikkea morsiusmuotiliikkeille ja hääjuhlasaleille.

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa